tiistai 8. tammikuuta 2019

Kun sä hyppäät korkealta kuka ottaa kiinni


Me startattiin rallytokotreenit viime sunnuntaina.

Käytiin omatoimitreeneissä viiden muun koirakon kanssa hallilla, jossa ei oltu ikinä ennen käyty. Mua jännitti, kun ei ihan hirveästi olla näitä kimppatreenejä lukuunottamatta lokakuun nosetreenejä taas harrastettu, mutta turha jännitys. Käämi oli todella hyvin kuulolla ja malttoi meille haastavasta häiriöstä huolimatta keskittyä omaan tekemiseensä radalla. Radan ulkopuolella maltti petti muutaman kerran, mutta ei kuitenkaan samalla intensiteetillä kuin nuorempana.

Positiivinen mieli jäi! Kehitettävää on ja vauhtia voisi mahdollisesti hieman pudottaa, mutta tehdään kevään aikana töitä sen eteen, että päästäisiin toukokuun jälkeen kisakentille. Jaiks!

1. Pujottelu
Lähdöstä suoraan pujotteluun ja Käämi oli tosi kivasti mukana heti alkumetreiltä. Ei nuuskinut alustaa lainkaan.

2. Liikkeestä maahan
Meidän bravuuri edelleen. Tosi nätti ja napakka.

3. Istu, kierrä koiran ympäri
Ei meinannut malttaa odottaa ensimmäisellä yrittämällä. Muilla toistoilla pysyi jo paikallaan. Ei mielestäni hirveästi tsiigaillut edes muita treenaajia, vaikka ensimmäiset kolme kylttiä olikin vahvasti häiriöön päin.

4. Käännös vasempaan
Siisti.

5. Juosten
6. Normaali vauhti

7. Spiraali vasemmalle
Tosi kivasti taas mukana. Sai palkan tämän jälkeen.

8. Koira eteen, vasemmalta sivulle, istu
Voi Käämi. En tiedä oliko ensimmäisellä toistolla palkanjälkeinen hysteria vai mikä, mutta meinasi eteentulon sijaan haukkua ja harhailla. Muilla toistoilla ei enää huutanut niin pahasti, mutta pääsee tehotreeniin eteentulon osalta.

9. Vasen täyskäännös
Haukututti joka kerta. Todennäköisesti mun olemus muuttui tai nurkassa oli muuten vain jotain kummituksia, mutta kymppikyltti se todennäköisesti kummitteli. Ei ollut niin siisti kuin joskus on ollut. Tähän hidastettiin tahtia ihan urakalla ja pilkottiin pienemmiksi. Lopetti haukkumisenkin yksittäisenä liikkeenä, mutta rataan en saanut sopimaan nätisti kerralla.

10. 360 vasempaan
Myönnetään, meidän yksi hienoimmista kylteistä on rikottu talven aikana. Tallasin tässä liikkeessä vahingossa kelpien tassulle ja senhän se sitten muistaa. Jos annan kääntyy-käskyn, niin väistää alta ja rupeaa haukkumaan. Jos taas en annan kääntyy-käskyä, niin pysyy vähän lähempänä. En aio tehdä tätä radan yhteydessä enää, treenataan irrallaan ja atomeina.

11. 270 oikeaan
Hiljeni kuitenkin tälle kyltille ja tosi nätisti loppuun.

Anna Pekkala ALO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti