perjantai 17. helmikuuta 2017

Kiilto silmis



Eilen käytiin taas treenihallilla ja tällaisia kiemuroita oli tarjolla. Kulkee radalla erinomaisesti, kunhan sinne ensin pääsee. Lähtöahdistus on tehnyt paluun, tekee loistavasti lähtöasentoja aitojen toisella puolella. En ymmärrä, mistä johtuu ja mitä pitäisi tehdä.

Muutamia ongelmakohtia oli. Keinulla on sisäistänyt näemmä sen, että kääntyy kontaktialueella takaisin keinulle. Pitää pilkkoa varmaan atomeiksi, taitaa olla hukassa se idea, mitä siinä oikeasti pitäisi tehdä. 4-5-6 pilkottiin pieniksi atomeiksi. Ensin ei meinannut kiertää neloshypyn taakse ollenkaan. Se saatiin kuntoon ja kääntyi todella kauniisti, mutta juoksi vitoshypystä ohi. Merkkasin tosi vahvasti ja olin myöhässä seuraavalta, mutta se toi tulosta ja sinne saatiin onnistumisia. Kutoshypylle taittui taas hyvin, mutta seuraava murheenkryyni oli putki.

Jos kävin saattamassa putken päähän asti, niin tietenkin oli hukassa siitä, minne seuraavaksi jatketaan. Sen jälkeen se ei sitten enää irronnutkaan helpolla, kun näin oli tehty aluksi... Irtosi kuitenkin lopulta, yhteinen suunta löytyi ja voi vitsi, mitkä 2on2off:it puomille läpi treenin! Oikein venytti itsensä, jos meinasi valua yli! Supersupersuper ja ohjaajalle noottia, hidasta ajoissa. Ei ole tarkoitus venyttää kelpietä. Tauon aikana kävin opettelemassa loppuradan 15 hypyltä eteenpäin, ei mitään moitittavaa, kääntyy niin hyvin ja kokoaa itsensä.

Eipä me pitkään viihdytty, eniten aikaa meni noiden ongelmakohtien hiomiseen ja siihen pirun lähtöahdistukseen. Loppuun tehtiin koko setti putkeen ja oli opit menneet molemmilla perille taukojen aikana. Hieno se on!

Viime viikonloppuna Käämin kanssa käytiin hieman omaellin luona ja diagnoosina oli virtsatietulehdus, sillä pH-arvot sekä mahdollisesti sokerit olivat hieman normaalista poikkeavat. Saatiin lääkekuuri ja tänään kontrollinäytteessä kaikki oli suhteellisen hyvin. Sokeriakaan ei enää ollut, joten ei onneksi tarvitse varata verikokeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti