Kyllä, sinä osaat ja pystyt

Olen lukenut kuluneena viikonloppuna useita agilityvalmennuksia koskevia blogipostauksia ja melkein kaikista näistä on löytynyt maininta asenteesta. Olen syyllistynyt itsekin siihen, että laitan riman toisinaan liian matalalle. Sen sijaan pitäisi uskaltaa haastaa itsensä ja tehdä täysillä, muttei kuitenkaan veren maku suussa. Kärsivällisyyttä, kurinalaisuutta ja tavoitteellisuutta.

Usein puhutaan myös tavoitteista. Pitäisi uskaltaa laittaa rima tarpeeksi korkealle eikä tyytyä välitavoitteeseen päätavoitteena. Tavoitteita saa tavoitella omaa tahtia, mutta kyllä myönnän, että minun tavoitteenani on agility- ja hyppyvalio. Se tietää töitä ja se tietää myös asenteen muutosta.

Usein olen lähtenyt radalle sillä mielentilalla, että rata on meille ihan liian hankala ja sieltä haetaan korkeintaan hieno hylkytulos. Ohjaus on löperöä heti alusta lähtien, puhumattakaan siitä, että mitä se on sen väärän esteen jälkeen. Pitäisi lähteä tekemään parastaan ja uskaltaa tavoitella sitä nollatulosta. Jos tulee hylky, niin sitten tulee, loppuun asti täysillä. Liika takertuminen omiin virheisiin ei pitemmän päälle johda kuin huonoon mieleen. 

Tässä on nyt ollut agilitytaukoa sen verran, että blogipostauksista ja muiden kisasuoritusten katsomisesta on tullut onkeen otettua yhtä sun toista. Se oma koira tulee olemaan kyllä oivallinen siinä suhteessa, että pääsee rakentamaan uutta pohjaa niin ohjauksellisesti ja asenteellisesti. 

Olen monta kertaa kirjoittanut siitä, että lähden tekemään asioita uuden pennun kanssa hitaasti, meillä ei ole mihinkään kiire. Olen edelleen tätä mieltä, vaikka myönsinkin sen valioarvon tulevaksi tavoitteeksi. Se on päätavoite, jota edeltää monta välitavoitetta. Ensiksi on luotava pohja ja seuraavaksi voitettava se kynnys, mikä kisaamista kohtaan kasvaa koko ajan tässä odotellessa. Tiettyä nöyryyttä on oltava, en odota saavani kaikkea kultavadilla enkä sitä, että agilityvaliotavoite on helposti saavutettavissa. Töitä, töitä ja töitä, myös siellä oman pään sisällä.

Pitäisi olla optimisti eikä pessimisti.

Haukkuja kiertoteitä

Ihmiset puhuvat aina ja melkein jokaisella on joskus ollut pahaa sanottavaa mielessään tai ääneen niin tuntemattomista koiranomistajista kuin tutuistakin. Jos käy hyvin, paha sanominen tulee tietoisuuteen rakentavan kritiikin kautta, mutta usein sitä saa kuitenkin kuulla joltakulta muulta, kuinka juorumylly jauhaa.

Ei ole edes muutamia kertoja, kun ne lähimmät koiralliset ystäväni ovat sanoneet, että taas on kuultu sitä ja tätä sekä vähän tuotakin. Huvittuneiden katseiden jälkeen on pakko katsoa koiraa ja todeta ääneen, että tässäkö meillä esimerkiksi aggressiivinen koira. Kyseessä olevassa koirassa ei ole aggressiivisuuden häivääkään, joten mistähän hemmetistä tämä tällainen jauhanta saakaan alkunsa... Ihminen on kuitenkin kateellinen olento, vaikka toista väittäisi.

Ehkä pahinta näissä puheissa on kuitenkin se, että ihmiset koiraa näkemättä lyövät leiman suoraan otsaan. Taannoin oli eräällä palstalla, kuinka erään rodun omistaja hakeutui uudelle treenikentälle ja sai kuulla henkilökohtaisesti, kuinka jollakulla alueelle muuttaneella on samanrotuinen hullu tappajakoira. Muistaakseni ihminen sitten mainitsi olevansa tämä kyseinen henkilö, niin äkkiäkös sitä mentiin aika muikeaksi ja todettiin, että eihän tässä koirassa mitään erikoista olekaan.

Jostainhan nämä puheet lähtevät, mutta mistä? Jos koira treenikentällä tarraa innokkaasti leluun ja kuva on otettu sekunnin sadaosaa ennen koiran iskiessä siihen, niin totta kai sillä koiralla on siinä kuvassa hampaat irvessä. Mutta se ei tee koirasta aggressiivista. Eikä myöskään se treenien jälkeen otettu leikkikuva kaverin kanssa. Facebookissa jaetut kuvat auki olevasta peukalosta ei suinkaan ole hullun tappajakoiran tarkoituksella tekemiä, vahinkoja sattuu.

Kyllä sitä välillä miettii, että minkähänlaisia puheita sitä seläntakana oikein käydäänkään. Olen onnellisen tietämätön asioiden todellisesta laidasta, mutta eiköhän siellä joku ole ajatellut, että miksiköhän tuokin "matkii" ja ottaa samanlaisen koiran? Muotirotu, haluaa vain huipulle. Voi luoja mitkä tavoitteet, ei se noihin pääse. Arvatkaa vaan provosoiko tekemään juuri sen ja vähän ylikin ;)

Joten, seuraavan kerran kun toteat treenikaverille kisoissa, että onpa tuo koira poissa hanskasta, kannattaa muistaa tämä: korvia on kaikkialla ja asiat kyllä tulevat ennen pitkää selville. Se on kiva katsoa hyvin mennyttä suoritusta videolta ja kuunnella, mitkä asiat siinä onkaan pielessä.

Hei hei mitä kuuluu?

Blogi on nyt hieman hiljentynyt, kun mitään uutta pohtimisen aihetta ei ole tullut niiden mieltä eniten askarruttavien aiheiden jälkeen. Penturintamalta kuuluu seuraavanlaista, että juoksut ovat alkaneet ihan viime päivinä, joten seuraavia odotellaan sitten maalis- tai huhtikuulle. Jos kaikki menee hyvin, niin saan kuin saankin pennun loppukesästä!

Jos minulta kysyttäisiin, mihin vuodenaikaan tahtoisin oman pentuni, sanoisin ehdottomasti loppukesän ennen opiskelujen pariin palaamista. Pennun kanssa ehtisi pohjustaa hyvin yksinjäämistä, mutta rutiinit muodostuisivat suhteellisen nopeasti kotiutumisen jälkeen. En vielä osaa muodostaa ensi vuoden syksylle kurssien aikataulua, mutta luultavasti se ei ihan yhtä tiivis tule olemaan. Tällä hetkellä teen useampaa pitkää päivää ja jos asunto sijaitsee vähänkin pitemmän matkan päässä kampukselta, niin ei siinä hirveästi pentua ehdi nähdä luentojen välissä. Hyvin hankalaa, mutta tämä olikin yksi niistä syistä, miksi ajoitan pennun ottamisen ensi vuodelle :)

Pari kysymystä

Vähän modifoitua haastetta tällä kertaa, jotta saisitte vähän lisää käsitystä blogin kirjoittajasta. Tekstissä esiintyvät kysymykset ovat 2Blackin haasteessa esiintyvät kysymykset, jotka mielestäni sopivat loistavasti tähän tarkoitukseen.

Lähdetään liikkeelle koirien nimistä. Minulla on lähes loppumaton lista kirjoitettuna ylös. Osa nimistä on tässä odottelun aikana jouduttu viivaamaan yli, mutta kyllä siellä edelleen iso kasa näitä mahdollisia nimiä löytyy. Osa nimistä on samankaltaisia jo olemassa olevien kanssa, ja vaikka tykkäänkin näistä nimistä ihan hirveästi, niin ne tuskin koiralle eksyvät. Nimiin olen hakenut inspiraatiota harrastuksista, kirjoista, televisiosarjoista...

Tuleva rotu saattaa olla "the rotu" tai saattaa olla olematta. Sanotaanko näin, että kaksi viidestä on mun makuun olevia yksilöitä tässä rodussa, eli pennun etsimisen kanssa on kyllä tehty töitä ja selvitystä hyvin paljon. En tiedä, että mikä siinä on, kun ei iso osa rodun edustajista vaan iske. Luonnossahan tilanne saattaa olla toinen. Koska omassa taloudessa ei ole vielä esiintynyt tätä "the rotua" omana, niin en osaa vastata. Toivotaan, että on!

Koulutustapoihin vaikuttaneet. Hmm, tämä on jo vähän hankalampi juttu. Mieleen tulee nyt ensimmäisenä ainakin Vappu Alatalo ja Tuire Kaimio. Agilityharrastajista taasen mm. Iida Vakkuri. Pidän näiden edellämainittujen tyylistä hyvin paljon. Muitakin varmasti tulisi mieleen, mutta pitääkin pitää pieni aivoriihi ennen kunnollista vastausta, jos vaikka sitten pennun koulutuksen yhteydessä... 

Tulevaisuudenodotuksia seuraavana! Pyörittelin blogin nimenä "Tavoitteena xx" nykyisen nimen sijaan, mutta se kuulosti liian kunnianhimoiselta loppupeleissä. Tietysti toivoisin, että saisin koirani kisattua valioksi agilityn ja tokon saralla, mutta tokon kanssa asetetaan ensimmäiseksi tavoitteeksi koulutustunnukset, ei sitä valiotitteliä. Uusia harrastuksia varmaankin pk tai pelastuskoiratoiminta, pitää katsoa riittääkö tatsi itsellä. Pentuja olisi upea tietysti saada omasta koirasta, mutta mitään varsinaista kasvatustoimintaa kasvattajanimellä en suunnittele.

Luonteenpiirteistä olenkin kertonut aikaisemmin. Energinen ja toimintavalmis, mutta myös off-nappulan omaava. Palkkautuu niin lelulla, kehulla kuin ruuallakin. Ihmisystävällinen, ei tarvitse olla kaikkien koirien ylin ystävä. Suhteellisen hiljainen ja huomaamaton kotioloissa. Ei ääniarka. Suhteellisen kova, mutta tälläistä en taida saada tästä rodusta. "Vauhti korjaa virheet."

Koiraseura ja läheiset niputetaan yhteen. Minun perheeseeni on aina kuulunut koirat. Vanhempani molemmat harrastavat agilityä, joten tähän lajiin on tullut tutustuttua jo pienestä pitäen. Kyllähän sitä on vähän pennunhankinta jännittänyt näin "nopealla" aikataululla, mutta kannustusta ja tukea on kyllä saatu läheisten puolelta. Onpahan innokkaita koirahoitajakoteja!

Mitä uutta penturintamalla?

Narttu on nyt ainakin varmistunut. Todella mukava rotunsa edustaja, pidin eritoten nartun rauhallisemmasta olemuksesta. Hieman välinpitämättömämpi ihmisiä kohtaan, mitä tutut koirat, mutta hyvin ihmisystävällinen ja tarjosi loppuvaiheesta minulle leluaan omistajan sijaan. Halusin päästä leikkimään koiran kanssa, ja todella hyvää leikkiä sieltä irtosikin.

Kyllähän se ennen tapaamista vähän jännitti, kun en ollut koiraa muualta kuin kuvista nähnyt. Osottautui todella hyväksi valinnaksi, joten tässä nyt jäädään sitten vain odottelemaan ensi vuoden juoksuja. Toivotaan, että kaikki menee hyvin, sillä tähän mennessä on ollut niin paljon onnistumisia.

Kasvattajan kanssakin juteltiin hieman urosvalinnasta. Luotan siihen, että saan sellaisen yhdistelmän, josta tulee mukavia harrastuskoiria :)

Onko sitä hullu, kun haluaa agilitykoiran?

Luulisin, että monet ovat törmänneet netissä Plikan tarinaan, ja kyllähän tuo minussakin ajatuksia herättää juurikin sen suhteen, että onko sitä mitään järkeä harrastaa agilityä. Vaikka kuinka ottaisi hitaasti ja ei kiirehtisi kisakentille, niin kyllähän se ajatus takaraivossa koko ajan kytee, että mitäpä jos.

Luultavimmin tuleva koirani on pikkumaksi, mikäli päädyn narttuun, eli tullaan kohtaamaan nuo 65cm rimat siinä vaiheessa hieman kauhulla. Hyppytekniikkahan tulee olla kunnossa oli säkäkorkeus mikä tahansa. Uskallan varovaisesti kuitenkin sanoa, että useimmissa kansallisissa kisoissa taitaa rimat olla kuitenkin hieman matalammalla kuin tuon 65cm. Ainakin toivottavasti.

Yhdyn Lotta Vuorelan mielipiteeseen joustavista kontaktiesteistä sekä a-esteen kulman loiventamisesta. Pieniä muutoksia, joilla voi olla suurikin merkitys. Hajoavat renkaat ovat tulleet jo, eikö siis olisi aika tarttua kontaktiesteisiin? Kyllähän tästäkin käsittääkseni keskustelua on ollut, mutta harmikseni en niitä näin äkkiseltään löytänyt. Toinen puhuttu aihe on putkien painot, kuten sm-kisojen maxien finaaliradan putket. Kyllähän siitä pieni maksi vielä sujahtaa, mutta entäpä esim. isompikokoinen belgi?

Facebookin Dog Agility Safety-ryhmä on kyllä mielenkiintoista luettavaa, ja esim. tämä kuva on aika karua katsottavaa. Nopeuksien kasvaessa mikä tahansa tapaturma on mahdollinen, itsekin sm-kisoissa pariinkin kertaan todistin medikoirien ajautumista puomin keskiväliltä sivuun, vaikka linja puomille oli suora.

Mutta tosiaan, onko sitä hullu, kun haluaa agilitykoiran? Koira ei voi sanoa ääneen, että ei halua harrastaa tai johonkin koskee. Ilmaantuvat oireetkin voivat olla piilevinä jo ties kuinka kauan, kunnes jokin raja ylittyy. Rauhallisesti, ajan ja lihashuollon kanssa voidaan pelata, samoin harrastamalla terveellä koiralla. Iso osa agilitykoirista kuitenkin porskuttaa kilparadoilla pitkäänkin. Huonoa tuuria ja tapaturmia ei pystytä koskaan minimoimaan olemattomiin, täytyy vaan uskoa ja pitää itse silmät auki. Onnea on kasvattaja, joka ei painosta kisaamaan ;)

Sosiaalinen pentu

Jokainen koira tarvitsee kokemuksia erilaisista tilanteista, ihmisistä ja paikoista vahvaa pohjaa varten. Lueskelin hieman erään nettipalstan ajatuksia siitä, voiko rokottamattomatonta pentua alkaa jo sosiaalistaa, joten jälleen kerran nettikirjoittelusta intoutuneena päätin ottaa tämän asian käsiteltäväksi.

Omalla kohdallani yksi tärkeimmistä tutustumiskohteista on toiset koirat. Positiiviset koirakokemukset kantavat pitkälle, ja voisin hyvin päästää rokottamattomankin pennun tapaamaan tuttuja, rokotettuja koiria. Ei rähiseviä tai aggressiivisia koirakontakteja, ja mieluiten ei myöskään kohti syöksyviä koiria. Pumpuliinhan pentua ei voi kääriä, mutta mahdollisuuksien mukaan vältetään. Rokotusten jälkeen suunta olisi kohti agilitykisoja, sillä missäpä muualla olisi yhtä suopeasti pentuihin suhtautuvaa väkeä ;) Samalla olisi mahdollisuus tutustua agilityhalleihin ja kisailmapiiriin. Kaupungin ilmapiiriä käydään vilkaisemassa jo ennen rokotuksia, tietysti ilman koirakontakteja.

Autoilun ohella olen miettinyt pieniä junamatkoja pennun kanssa, vaikka koirakirjat kannustavatkin mahdollisimman monenlaisissa kulkuvälineissä käymiseen. Bussimatkailusta en pidä itse ja ratikoita ei tällä seudulla ole tarjolla. Laivamatkailua olisi mukava päästä harjoittelemaan, mutta tämä on vielä auki, että käydäänkö merillä pentuaikana. Kaksi kulkuvälinettä kuitenkin listalla.

Erilaiset äänet sekä alustat ovat sitten seuraava pohdinnan kohde. Haluaisin, että pentu olisi mahdollisimman rauhallinen erilaisia ääniä kuullessaan niin äkkinäisistä paukkeista pitkäkestoisempaan meluun. Agilityhallireissuilla varmasti päästään ihmettelemään järjetöntä haukkukonserttia sisätiloissa, mutta äkkinäiset äänet on sitten vähän hankalampia treenattavia. Jostakin cd-tornin syövereistä pitäisi löytyä vanha paukkuäänite, täytyy varmaan kuunnella se ennen pennun tuloa, josko siitä olisi jotain apua. Kerrostalon äänet tulevat onneksi tutuksi jo pentuaikana. Alustoja mahdollisimman erilaisia, pitääkin alkaa jo selvitellä erilaisia pintoja lähialueilta.

Mitä erilaisiin ihmisiin tulee, niin lapsia ja miehiä kopeloimaan koiraa. Pyydän ihmisiä vilkaisemaan pennun suuhun ja kopeloimaan koko pennun läpi, että käsittely tulee tutuksi eri ihmisten taholta. Tärkeää on, että jokainen pennun suuhun vilkaiseva ihminen ei jätä leikkiä kesken, jos pentu venkoilee. Eläinlääkäriin tutustuminen on onneksi meille varsin helppoa.

Muista eläimistä en osaa sanoa vielä mitään. En ole yhtään kissaihminen, mutta hyväähän koirille suopeat kissakontaktitkin tietysti koiralle tekisivät. Hevosien sekä lehmien luo näillä näkymin on mahdollisuus, joten ne varmasti olisi hyvä käydä katsastamassa. Lampaatkin tietysti, mutta tällä alueella ei taida paimennusmahdollisuutta olla ja lemmikkilampaita harvoilla on.

Häkki myös kivana paikkana koiralle, olen ajatellut sallia pääsyn häkkiin koko ajan. En tule häkittämään koiraa, mutta kisoissa ja kokeissa oma rauhallinen paikka on ihan avainasemassa ja lisäksi autoillessa häkki on turvallinen matkustuspaikka. Samalla häkki toimii myös hyvänä nukkumapaikkana koiralle.

Lyhyt lista:

• toiset koirat, muut eläimet
• auto, juna
• äänet, pinnat
• häkki

Tavoitteena on siis mahdollisimman rento pentu erilaisissa tilanteissa ja äkkinäisistä tilanteista palauduttaisiin mahdollisimman nopeasti. Katsotaan, onnistunko sellaisen koirakansalaisen saamaan. En kirjoittanut blogipostaukseen aivan kaikkia ajatuksia pennun sosiaalistamisesta, mutta Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjasta voi löytyä näitä ajatuksia hieman lisää! Yksinolosta kirjoittelen vähän myöhemmin oman tekstinsä.