Sä oot söpö silloin kun et itsekään tiedä

Tällä viikolla on sattunut ja tapahtunut aika paljon kaikenlaista.

Muutaman päivän sitä lumimaisemaa kestikin, mutta nyt on taas ihan harmaata ja tylsää :(

Maanantai alkoi ihan hyvin, Käämi yllätti iltalenkillä ihan totaalisesti ja osasi käyttäytyä. Tiistaina se sitten sai päänsä pannasta pois ja rallitteli suhteellisen vilkkaalle autotielle iloinen ilme kasvoillaan... Kelpie vierelle seuraamaan, onneksi oltiin lähellä kotiovea jo siinä vaiheessa. Kiitos sille autokuskille hereillä olosta, kelpien panta on nyt tiukattu.

Keskellä viikkoa sain sitten heräillä tunnin välein käyttämään massuvaivaista kelpietä ulkona. Ei naurattanut, kun itselläkin oli hieman kuumetta. Saatiin mahavaivat hoidettua kuitenkin pois, mutta ruoka menee tämän säkin jälkeen vaihtoon ja Käämi saa varmuuden vuoksi Axilur -kuurin.

Perjantaina reippailtiin sitten citylenkille Maisan ja Laken kanssa, ja voi kun olisi ollut valjaat. Käämi kipittelee tosi kivasti lenkillä, jos ollaan kahdestaan. Yhteislenkeillä olisi kuitenkin valjaat onnen omiaan, kun pikkukelpiellä tuntuu olevan hirveä kiire.

Käämi on myös yrittänyt vähän hassuja juttuja ja on selvästi kasvatellut egoaan. Eilen se kokeili lenkillä, voisiko hihnan toiselle päälle murista. No, ei voinut, ja ymmärsi onneksi kertapalautteesta. Teinikelpie siis vaan kamaloituu ja omistaja joskus toivoisi aikakonetta.

Tänään käytiin tekemässä sitten pikainen esineruutu ja Käämi kyllä tietää, mitä on menossa tekemään. Etsi ilman turhautumista hirveällä innolla ja löytäessään lähti salamannopeasti tuomaan luo, ainut että tällä kertaa tiputti esineen parin metrin päähän. Taitaa olla seuraavaksi vuorossa, että metsään menee jotakin muuta myös, katsoo mitä se sieltä kiikuttaa luokse ;)

Sataa valkeaa lunta

Hyvä vetää lisää hyvää puoleensa

Omistaja poistui tänään mukavuusalueeltaan, sillä tehtiin ihan ekstemporena esineruutua! Käytiin Veeran ja kelpopoikien kanssa rallittelulenkillä ja yhtäkkiä lenkin päätteeksi se olikin Käämi etsimässä esinettä metsästä.

Ensimmäinen etsintä tehtiin niin, että leikitin Käämiä esineellä ja otin pois vieden sen siitä sitten suoriltaan metsään. Ja sehän lähti, upposi ja hajun saadessaan kuulemma näytti siltä, että kelpien maailma oikein kirkastui :D Rallitteli esineen kanssa sitten ihan mun luokse, vaikka heiluttelin treenipatukkaa jo heti, kun Käämi oli esineen nostanut. Ihan uskomattoman hyvin ensimmäiseksi kokeiluksi, en ihan näin helpoksi sitä ajatellut :D

Toisella kerralla ei enää leikitetty, näytin Käämille, että tässä patukka ja lähdin viemään. Nyt pikkuisen oli esine hukassa, lähti kyllä, mutta jäi pyörimään lähistölle ja vähän piippasikin turhautumistaan. Lähti kuitenkin itse hakemaan ja löysi nenäänsä käyttäen mitä pitikin. Toi jälleen ihan luokse asti!

Kolmannelle annettiin sitten hieman enemmän apua, kun vähän oli kuitenkin hukassa toisella etsinnällä. Näytin taas patukkaa ja näytin vielä uudestaan, kun laskin patukan metsään. Sinne pinkaisi ja toi taas luokse asti.

Ihan uskomaton! En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta näemmä mukavuusalueelta poistuminen kannatti ja pitäisi vaan uskaltaa tehdä tällaisia enemmän. En kyllä ilman Veeran neuvoja olisi osannut lähteä tekemään, joten suurkiitos! Nyt mennään tässä onnistumishuumassa tämä ilta Käämin kanssa sohvalla. Tämä tunne on juuri se, mikä koiraharrastuksessa on parasta ja minkä voimalla kestää sen räntäsateen ;)

Vakaana maailma radallaan lepää

Tällä viikolla on ollut monenlaista juttua.

Ensilumi satoi tännekin ja onneksi katsoin ulos ikkunasta, että sain puhelimen otettua mukaan aamupissoille. Käämi sai hihnanmitan mittaisia juoksuhepuleita, tonki lumen alta lehtiä ja muutenkin vaikutti hyvin tyytyväiseltä asiaan. Omistaja nyt ei niinkään nauti. :D

Alkuviikosta jumppailtiin keittiössä rallytokojuttuja, ja tällä hetkellä Käämi osaa vaihtaa puolta jalkojen välistä vasemmalta oikealle, tehdä saksalaisen, seurata sekä vasemmalla että oikealla, tulla vasemmalta sivulta eteen ja kiertää takaa jne. Kaikenlaista siis ja taitaakin rallytoko olla paremmalla tolalla, mitä toko on ikinä ollut...

Eilen käytiin meidän äitin treenipaikalla tekemässä putkia ja muutamia juttuja siivekkeillä. Malttaa kuunnella hyvin ja ei suuremmin rallittele omiaan. Joulukuun alussa päästään uudestaan! :)

Tänään käytiin sitten kuuntelemassa rakettien pauketta sopivan välimatkan päästä. Jännitti etukäteen, miten reagoi, vaikka mitään ääniarkuuteen viittaavaa ei ole ollutkaan. Leikitin treenipatukalla ennen kuin raketteja alettiin ampua, ja ensimmäiseen rakettiin reagoikin sitten häntä pystyssä tähyilemällä, että mikäs se oli. Palasi kiinni leluun ja vetikin sitten loppuun asti täysillä korvaansa lotkauttamatta. Teki välissä myös töitä! Superpentu!

Klinikkakäynnistä on jo muutama viikko ja oikeastaan mitään noita oireita ei enää ole ollut tuon viikonlopun jälkeen. Ei köhimistä, ei oksentamista, ei mitään. Tiedä, mikä se sitten on oikeasti ollut. Mielessä on pyörinyt, että voisin ihan oman mielenrauhan vuoksi käydä tutkituttamassa Käämin sydämen. Kelpie on nyt kuitenkin pirteä, että toistaiseksi taidetaan odotella sinne vuoden ikään asti, että saadaan viralliseksi tulokset - jos radikaalisti tilanne muuttuu, niin tutkitutetaan heti.

Koht mennää taas kovempaa

Käämi otti tämän puolivuotispäivän hyvin kirjaimellisesti ja muuttui yhden yön aikana vielä kamalammaksi teiniksi. Omistajan hermot koetuksella varmaan seuraavat puoli vuotta ;)

Mittaa sain tänään 50cm. Se on todellakin iso kelpo nyt.

Kuvista kiitos Annelle!

Tuu istuu mun viereen, käperry tähän

Pikkukelpie on huomenna kuusi kuukautta. Ihan uskomatonta! Pikkukelpiestä on tullut hurjan suuri teinikelpie, joten omistajan suusta on saatava sana pentu ehkä pikkuhiljaa pois :D

Alla hieman materiaalia, mikä ei ole päätynyt vielä nettiin. Voi, kun se on ollut pieni ♥ Palaillaan huomenna virallisten puolivuotiskuvien kanssa :)

Sairauspeikko kylässä

Torstai-aamuna oli näitä hetkiä, kun sydän hyppää ihmisellä kurkkuun. Käämi lähti ulos ihan iloisesti, mutta alkoi tarpeiden teon jälkeen hamuta heinää suuhun ja kieltäytyi tulemasta sisälle. Tämän jälkeen pentu alkoikin sitten kakoa ja pääsi kaatumaan nurin hihnan löystyessä. Kahden eri eläinlääkärin kanssa keskusteltuani tultiin tulokseen, että kyseessä oli rankempi kipureaktio ja pentu oli nojannut hihnaan mahan kouristaessa. Oli kuitenkin heti ylhäällä, kun pääsin pennun luokse, ja reagoi täysin kaikkeen.

Sisälle tullessa pentu sitten oksensikin kolmesti verta. Käämi tärisi sylissä sen aikaa, kun yritin saada meitä ensin Univetiin ja sitten Animagiin. Kummastakaan ei löytynyt aikaa heti, Animagiin olisi päässyt iltapäivällä. Onneksi löytyi vielä kolmas klinikka ja saatiin tunnin päähän aika.

Ja voi, kun pentu oli reipas potilas! Oli hyvin vaisu, mutta yritti urheasti seurailla ja touhuilla kaikenlaista. Kaikki tutkimukset onnistui ilman mitään ja tyyppi oli ihan hiljaa, kun otettiin verinäytettä ja annettiin oksennuksenestolääkettä. Mitään näkyvää syytä ei löytynyt, verikokeista ei sen ihmeempää löytynyt, lämpö oli normaali jne. Reipas "pieni" poika ♥ Painoa meillä nimittäin nykyisin 16,2 kg..

Torstaipäivä menikin sitten ihan rauhallisissa merkeissä ja ollaan oikeastaan perjantaikin oltu ihan iisii. Käämi köhii nyt hieman, joten on mahdollista, että meille on tullut kennelyskä kylään. Oli miten oli, meidän treenit nyt sitten menee tauolle ja parannellaan pois mitä ikinä meillä nyt onkaan.