On vastaus vain yksi Lapin suvi

Mairivaaralla

Kesäisiä lämpötiloja on onneksi riittänyt pitkälle elokuuhun ja nyt kun arkeen on palattu, niin voidaan hypätä takaisin kuun alkuun ja kesälomareissuun.

Viime kesänä mökkeilimme Saimaalla, joten Lappi-ikävä ehti kasvaa muutaman vuoden. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Pyhä-Luosto, jossa olen ilman koiraa käynyt talvella aika monta vuotta sitten. Oli kiva nähdä maisemia enemmän ja kesäkuosissa. Meille sattui tuuri siinä, että ötököitä ei ollut lähes lainkaan reissun aikana.

Meidän reissu alkoi Helsingistä, jossa lastattiin auto illalla junan kyytiin ja koira hyttiin. 7 ja rapiat siihen meni, ennen kuin kelpie matkusti junassa, mutta oli oikein pätevä junamatkustuskaveri. Allekirjoittaneella oli paljon enemmän haasteita yön aikana ja Oulussa purettiin varsin väsynyt kuski... Tietääpähän ensi kerralla.

Kävimme automatkalla Rovaniemellä Vaattunkikönkäällä ihmettelemässä maisemia sen, mitä väsymykseltä jaksoimme. Oli todella nätti paikka, jossa pitää ehdottomasti joskus vielä pysähtyä uudelleen. Reissuväsymys painoi taustalla, joten mökin avaimet saatua keskityttiin palautumaan niin reissaamisesta Helsinkiin kuin reissaamisesta pohjoiseen.

Tunturiaavan lintutornilla ja Soutajalla tulossa alas

Ensimmäinen varsinainen kansallispuistoilupäivä aloitettiin kevyesti 7 km Tunturiaavan luontopolulla. Nähtiin täällä reissun ensimmäiset (ja ainoat) kuukkelit tiaislaavulla. Päivä oli aika lämmin, joten Käämi hyppäsi mielellään useamman kerran suon puolelle. Molskahtipa myöhemmin ihan kunnolla virtaavaan ojaan. 

Toisena päivänä lähdettiinkin sitten metsästämään reittiä Mairivaaralle, johon olin törmännyt instagramissa. Mairivaaran yli menee retkeilyreitti/pyöräreitti, jonka perusteella olin katsonut meille lähtöpisteen koordinaatit, jotta voimme seurata polkua. En ollut toki osannut ottaa huomioon, että Lapissa törmää usein portitettuihin tai muutoin ilmoitettuihin yksityisteihin, joten lähestyttiin vaaran huippua loppupeleissä eri suunnasta, mitä olin ajatellut. Perille päästiin, ihan huipulle ei kuitenkaan menty, vaan jäätiin sopivaan kohtaan vähäisellä rakkakivikolla. Oli edellistä kuumempi päivä ja vaikka kilometrejä ei kertynyt ihan älyttömästi, niin nousu vaaralle oli kuitenkin kohtalaisen rankka.

Kolmantena päivänä Käämi jäi mökille lepäilemään ja kaksijalkaiset suuntasivat Noitatunturille 14,5 km reitille. Tuo reitti on haastava ja oli ehdottomasti oikea päätös jättää koira tuolta pois, sillä eksyimme kilometrin rakkakivinousulla hieman merkitystä reitistä sivuun ja hypimme kiveltä toiselle vähän enemmän kiikkuvilla kivillä. Käämi olisi varmasti irti mennyt tuon ylös leikiten, mutta parempi oli olla riskeeraamatta. Jos mietit Noitatunturia koiran kanssa, niin suosittelen lähestymään sitä Karhunjuomalammen suunnasta, jolloin nousu ei ole yhtä rakkakivikkoinen. Paluu samaa reittiä. Tarkoitus oli Käämin kanssa retkeillä Karhunjuomalammen kierros, mutta näimme paluumatkalla sille sattuvat nähtävyydet, joissa olikin reissun ruuhkaisimpia pätkiä. Päätettiin keksiä jotain muuta. Noitatunturilla näimme haukan sekä hävittäjän.

Neljäntenä päivänä vuorostaan oli ihmisten lepopäivä Noitatunturin reitin jälkeen, mutta iltalenkillä käytiin Soutajalla. Jälleen yksi kohde, jonka olin pongannut somesta. Tarkoitus oli, että ottaisimme auringonlaskussa minun valmistujaiskuvat (maisteri valmistui maaliskuussa) ja Käämistä kuvia, mutta auringonlasku ei lopulta näkynyt. Kotona harmitti, olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kuvia tunturissa kaikesta huolimatta, mutta harmistus oli päällimmäinen tunne, joten kuvasaldo jäi aika laihaksi. Onpahan syy mennä uudelleen. Soutajalla ei meidän seurana ollut ketään.

Viidentenä päivänä otettiin heti aamuun porrastreeni Ukko-Luoston huipulle. Jonkun verran ihmisiä, vaikka sää oli hieman sateisen oloinen. Ylhäällä tuuli aika lailla, joten tulimme maisemia katsottuamme hieman alaspäin ottamaan Käämistä kuvia. Näistä tuli omaan silmään aika kivoja ja haluan huomauttaa, että Käämillä on kaikissa reissukuvissa kaulassa näyttelypanta sekä pitkä hihna, jotka on editoitu jälkikäteen pois eli koira on ollut kiinni joka hetki. Viidentenä päivänä tehtiin päätös, että koska toiseksi viimeinen matkapäivä on luvannut sadetta, niin suunnataan takaisin päivän etuajassa. Pyöräilyt ja seikkailupuistot jäänee toiseen kertaan.

Koska jo reissussa on hyvä suunnitella seuraavaa reissua, niin itsellä veri vetäisi käsivarren suuntaan ja siitä pienesti Norjan puolelle. Katsotaan, mihin ensi kesänä lähdetään.

Ukko-Luosto

Menny liikaa aikaa taajamassa

Kesäloman alkajaisiksi hurautettiin Patvinsuolle 15 kilometrin päiväretkelle. Sää suosi, ajoittaiset tuulet pitivät paarmoja ja muita öttiäisiä kätevästi poissa ja elohopea pysytteli alle 23 asteen. Suomunjärvi tarjosi sopivaa viilennystaukoa kelpielle.

Lähdettiin Suomunkierrolle Suomun pysäköintialueelta 11 aikaan. Oltiin aika hyvään aikaan liikeellä, sillä muita retkeilijöitä ei järin nähty reitin alkupuolella kohtuullisen ruuhkaisesta parkkipaikasta huolimatta. Oltiin itseasiassa taukopaikalla Pokkaniemessä täysin oman retkikunnan kesken. Käämi oli todella kauniisti tauon ajan, mikä yllätti positiivisesti.

Tauon lopulla porukkaa alkoi saavuttaa takaa, joten jatkettiin pikaisesti matkaa. Muutamia vastaantulijoita ja ihan viimeisillä kilometreillä ohitettiin samaan suuntaan menijät, jotka olivat olleet ennen taukoa meidän edellä. Muuten saatiin kyllä retkeillä käytännössä keskenämme metsän hiljaisuudessa. Mielessä oli, että olisimme pysähtyneet vielä Kurkilahteen makkaranpaistoon, sillä metsäpalovaroitus ei sallinut avotulen tekoa muualla, mutta siellä oli sen verran porukkaa, että jatkettiin samalla vauhdilla autolle.

Mulla oli ensimmäistä kertaa Ruffwearin vetovyö matkassa mukana ja oli kyllä varsin hyvä! Ehdottomasti lähtee meidän pidemmälle kesälomareissulle mukaan. Flexi ei hihnana ole maailman paras, tai vähintään pitäisi ostaa siihen jousto-osa, mutta kätevähän se on kelautuessaan lyhyemmäksi. Pitää käydä vielä ennen The Reissua koeajamassa Nonstopin vetoliinalla. Onneksi Käämi osaa hyvin suuntakäskyt sekä pysähtymiskäskyn, joten flexilläkin kyllä pärjää.

Me hoilattiin hiljaa, ja vuonolla virtemme soi

Vesiputousten määrä on uskomaton!

Me suunnattiin tänä vuonna kesälomareissulle Norjaan!

Käämille tämä oli nyt toinen ulkomaanreissu ja se on kyllä niin helppo matkakaveri ottaa mukaan. Solahtaa uuteen arkeen saumattomasti ja kesti pitkiäkin ajomatkoja todella hyvin. Käämillä saattoi itseasiassa olla kaikista mukavin matkustaa omassa häkissään näin tilan määrää tarkastellessa.

Me oltiin Norjassa melkein kaksi viikkoa. Aloitettiin meidän reissu Senjan saarelta, jossa Sukkertoppenille kiipesi ainoastaan ihmiset. Käämi nautti sen sijaan merituulista ja maisemista. Senja oli kyllä kaunis ja jätti varmasti uudelle reissulle tutkittavaa ja ihmeteltävää! Muutama suunniteltu huiputus jätettiin nimittäin väliin.

Senjasta suunnattiin yhden yön stopille Harstadiin ja Käämi pääsi huiputtamaan meidän kanssa Keipenin! Tällä reissulla mun paimenkoira pääsi pitkästä aikaa lampaan kanssa nokikkain ja niin, minun pieni paimenkoirani pelkäsi lampaita. Keipenillä ei ollut ketään muita kuin me, joten saatiin olla rauhassa - varmaankin lähestyvien sadepilvien takia. Helppo ja nopea reitti koiran kanssa kulkea, meiltä vahva suositus!

Harstadista suunnattiin Andenesiin, jossa tärkein aktiviteetti oli valasretki! Sää oli onneksi hieman parempi meidän reissun aikana, mutta meri keinutti tarpeeksi, että allekirjoittaneelle tuli hivenen huono olo. Onneksi olokin parani juuri ennen ensimmäistä kaskelottihavaintoa! Mahtavan upea eläin ja haluan ehdottomasti talvella uudelleen valassafarille! Oli täysin tuuri, että nähtiin tämä kaskelotti, sillä kapteeni oli joutunut hakemaan aika pitkään.

Haukland Beach, Andenes & Stornappstindenin reitin varrelta

Andenesista suunnattiin Stamsundiin, jossa vietettiin aikaa pidempi hetkinen. Harmittavasti Unstad ja Haukland Beach kohdattiin vaakasuorassa vesisateessa, joten mua jäi harmittamaan näin koirakuvauksellisesta näkökulmasta. Täältäkin jätettiin huiputtamatta muutamia mietittyjä kohteita ja vaihdettiin lennossa Stornappstindeniin. Kelpien kanssa tosin minun ollessa puolikuntoinen kiipesimme suurinpiirtein Lilsnappstindenin korkeudelle, mutta olipahan ainakin toisenlainen aamulenkki. Lampaitakaan ei enää ihan samalla tavalla pelätty...

Stamsundista suuntasimme sitten Reineen, jossa vietimmekin pitemmän ajan. Kävimme yhtenä päivänä Rytenillä, jonne myös Käämi pääsi mukaan. Täällä oli kaikista eniten ihmisiä, mutta hyvin mahduttiin sekaan. Suositellaan kyllä lämpimästi, Kvalvika Beach on todella kaunis Ryteniltä. Paluumatkalla lampaat olivat ottaneet polun haltuun ja tiukan lampaan kanssa käydyn tuijotuskilpailun jälkeen lammas totesi suuren ja hurjan paimenkoiran täysin vaarattomaksi... Eipä tarvitse ainakaan paimennusharrastusta Käämin kanssa kokeilla.

Rytenin jälkeen Käämi jätettiin kalastajamökkiin ja me lähdimme Reinebringenille. Ehdottomasti elämäni pelottavin kokemus. Tämä reittihän on poistettu kaikista oppaista ja sinne ollaan rakentamassa virallista kulkuväylää. Ymmärrän täysin, sillä oli aivan tuuria, oliko valittu polku vaikea vai älyttömän vaikea. Luojan kiitos sääolosuhteet olivat puolellamme ja kyllähän tuota ylöspäin kiipesi, mutta alaspäin tulin sieltä kuin rapu. Kerran jalka lipesi mudalla niin, että olisi voinut käydä huonomminkin, mutta onneksi ei. Maisemat olivat kyllä todella upeat, mutta vaeltamisen sijaan tämä on vuorikiipeilyä... Vuori huiputetaan omalla vastuulla.

Rytenin huiputtaja!

Seuraavana päivänä keskityttiin tutustumaan Å:n ja Reinen maisemiin maan kamaralta, mutta kotiinlähtö alkoi häämöttää ja eipä oikein oltaisi mitään jaksettu edeltävän päivän huiputusten jälkeen. Tuona päivänä Reinebringen oli itseasiassa kokonaan suljettu retkeilijöiltä.

Kaiken kaikkiaan upea reissu ja sydämestä kyllä pieni palanen jäi Norjaan. Täytyy joskus suunnata uudelle kierrokselle niihin kohteisiin, jotka jäivät harmittamaan! Ihanaa olla Suomessa, jossa ei ole omituisia pääsymaksuja keskellä ei mitään tai tuhansia lampaita ympäriinsä jopa valtateillä. Unohtamatta sitä, että meillä on oikeasti metsää ja leveät tiet. Kotiin on aina hyvä palata.

Lomareissun jälkeen laitettiin tuulemaan ja meidän syksystä jää nyt osa kokematta sairasloman takia. Käämi menee ensi tiistaina operoitavaksi, sillä jalasta poistetaan metallinaulat. Tämä tuli vähän äkkiä, mutta on ainoa mahdollinen hetki ennen minun uusia työ- ja opiskelukuvioita sekä ennen pakkasten tuloa. Toivotaan, että sairasloma pysyy tällä kertaa ennakoidun mittaisena, että päästään pian takaisin syksyaktiviteetteihin! Olin suunnitellut vaikka mitä kivaa, mutta ennemmin haluan talveksi nelijalkaisen koiran, kun selvästi metalli reagoi pakkasiin. Mitään akuuttia ei siis ole, ainoastaan aikataulujen puitteissa näin pian.

E10 varrelta

Meistä jokainen on polku jonnekin

Otettiin pieni irtiotto arjesta ja suunnattiin torstaina kohti Kuhmoa pitkälle viikonlopulle.

Pongattiin tulomatkalla lupaavan kuuloinen retkeilykohde, joten käytiin perjantaina nauttimassa täydestä hiljaisuudesta ja rauhasta Iso-Palosen-Maariansärkillä. Olin haaveillut, että tällä samalla reissulla olisi ajellut Kuusamoon, mutta aika ei riittänyt. Saatiin tällä reitillä olla kuitenkin täysin yksin, joten hyvä valinta tämäkin.

Kierrettiin Pikku-Palosen reitti, jolla on mittaa reilu viisi kilometriä. Syksy on kyllä ollut tänä vuonna aika hieno ja ei tehnyt poikkeusta tälläkään kertaa. Hienoja suoalueita ja harjumaisemia, joten suosittelen kyllä lämpimästi. En ollut tästä aikaisemmin kuullut, joten jos tänne suunnalle päätyy, niin kannattaa käydä kävelemässä.

Jos ei sen anna viedäkkään ei ehkä oikeesta onnesta tiedäkkään

Elossa ollaan!

Yhdet treenit on jääneet kokonaan purkamatta tänne ja nekin oli viime kuun viimeisellä viikolla. Käämi aloitti ne treenit tekemällä rengasta erillään radasta ja sehän sujui varsin mallikkaasti. Mitään kammoa ei kolarista siis jäänyt, mikä on tietysti oikein superjuttu. Tähtäyskin on parantunut ja rengas kesti ehjänä useamman toiston, olisiko ehkä muutaman kerran mennyt palasiksi.

Samat vanhat ongelmat toistuivat noin niin kuin muuten. Itse en malta odottaa, että koira tekisi. En ymmärrä, miten se on niin vaikeaa. Alitajunnassa taitaa kummitella ajatus siitä, että olen erittäin paljon jäljessä, jos jään odottelemaan... Pitänee nyt yrittää päästä tästä ajatuksesta pois ja olla ennemmin myöhässä, koska siitä on suunta ainoastaan tasapainoon.

Yhdet treenit jäi viime viikolta väliin, sillä viimeiset tentit painoivat sen verran päälle. Kaikkeen ei ihminen kyennyt, joten parempi vaihtoehto oli laittaa eteenpäin.

Jäljentekokurssi oli viime viikon lauantaina ja sehän oli varsin avaava kokemus! Päivä alkoi luennolla, jossa käytiin läpi sääntöjä sekä kompassin ja kartan käyttöä. Kompassin käyttö muistui yllättävän hyvin mieleen, joten nyt mielessä kummittelee vähän oman hankkiminen. Hakeuduin kurssille sen takia, että tulevaisuudessa olisi jotakin hajua siitä, miten jälkiä tehdä treenitarkoituksiin ja voin suositella kyllä lämpimästi.

Ruokatauon jälkeen päästiin tallaamaan kakkosluokan kisajälki ja sehän onnistui aika hyvin! Jälki tallattiin tietysti yhdessä ja kouluttajan johdolla, mutta itsenäisesti sai edetä ja lopulta hajonta oli 10 metrin luokkaa. Kuvassa näkyvät pyörimiset on kouluttajan kuuntelua. Valmiin kaavion avulla tallaaminen oli todella helppoa ja mulla ei ollut enää ollenkaan kompassia käytössä ensimmäisen käännöksen jälkeen. Tallattiin tähän perään vielä ykkösluokan jälki niin, että kompassia ei saanut käyttää. Se ei mennyt ihan yhtä putkeen, koska en jotenkin hahmota kaarroksia. Kokisin, että voisin joskus tallata ihan kisajäljen tämän kurssin perusteella. Varsinkin, kun kouluttajana toimi jälkituomari!

Kurssi päättyi siihen, että nähtiin osaava koira ajamassa jälkeä, jonka jälkeen oli mahdollisuus treenata omia koiria. Käämi ei ollut mukana, mutta kimppatreenejä kaavailtiin huomiselle ja ollaan sinne menossa. Hyvä mennä ennen jälkileiriä, niin saadaan kaikki hyöty irti.

Sunnuntaina käytiin retkeilemässä ennen kepon lähtöä harjoitteluun Kanadaan. Käämi sai rallattaa koko reissun irti, sillä ketään ei näkynyt missään. Hieman pelotti mahdolliset käärmeet, mutta onneksi selvittiin ilman lähempää kontaktia. Sääkin oli mitä kivoin, joten kelpasi käydä.

Tämän viikon agitreenit jäivät myös väliin, mutta suunnattiinkin möllikisoihin! Osallistuttiin sekä mölleihin että ykkösten radalle, sillä kummassakaan ei ollut keppejä, rengasta tai a-estettä. Käämi oli mitä ihanin kisapaikalla ennen kuin se hoksasi asian laidan, mutta pienetkin fiksut hetket ovat parempi kuin ei mitään. Edelleen suurin osa ajasta menee siihen, että kelpiellä on vaan niin paljon sanottavaa.

Möllirata oli varsinainen vauhtirata. Käämi jäi lähtöön hyvin, mutta luultavasti jostakin omasta olemattomasta nytkähdyksestä varasti lähdössä. Sen jälkeen se livahtikin ääntä nopeammin väärään päähän putkeen... Putken jälkeinen hyppykin osoittautui yllättävän vaikeaksi ja Käämi livahti esteen väärälle puolelle saaden kiellon ja heti perään hypyn oltuaan ääntäkin nopeampi. Yksi kielto napattiin seuraavalta putkelta, sillä Käämi ei ihan hoksannut mihin mennä. Loppurata oli sen sijaan loistava ja ihmispaljouteen vievästä loppusuorasta huolimatta se kesti hanskassa eikä lähtenyt huitelemaan mihinkään. Virhepisteitä radalta kolmekymmentä ja ihanneaika alitettiin -6,38.

Ykkösten radalle osallistuttiin ihan huvin ja urheilun vuoksi. Lähdöstä Käämi karkasi iloisesti, suoritti ensimmäisen hypyn ja moikkasi ratahenkilöä. Palasi luokse, jonka jälkeen ottikin sitten hylyn jatkamalla suoraan putkeen käännöksen sijasta. Tätä kohtaa yritettiin ties kuinka monta kertaa ja Käämi jäätyi hieman korjauksista. Ei onneksi pahemmin, sillä sain sen ilman suuria taisteluita luokse ja jatkamaan. Rata jatkui hyvin, mutta vastaan tullut mörkömuuri olikin Käämistä hurjan vaativa suorittaa. Ylitse kuitenkin mentiin hieman tuumailun jälkeen ja loppusuora olikin sitten varsin makea.

Ongelmat eivät siis rajoitu vain kotitreenihalliin, tietääpä tämän jatkossa. Radoissa oli lapuista huolimatta paljon hyvää. Käämi kulkee todella hyvin ja irtoaa silloin, kun tarve on. On myös hyvä huomioida, että nämä olivat meidän ensimmäiset epikset tälle vuodelle ja vielä heti uudessa hallissa. Käämi kävi myös aika kuumana varsinkin ennen ensimmäistä rataa, joten olen hirmu ylpeä siitä, että Käämi kykeni lähtöviivalla rauhoittumaan ja kuunteli erittäin hyvin molemmilla radoilla ilman suurempia sinkoiluita ympäri hallia. Hylyt ja kiellotkin johtuvat luultavasti ohjaajasta itsestään, joten Käämille iso kiitos.

Täytyy kyllä myöntää, että agilityn tavoitteiden suhteen ollaan ehkä laskettu hieman rimaa. Yritetään nyt saada kaikki palikat kohdilleen ja ei pidetä kiirettä virallisten kisojen kanssa. Tavoitteenahan oli saada se kakkosiin syksyllä, mutta en aio stressata tästä asiasta. Sen sijaan keskitytään pitämään hauskaa ja starttaamaan virallisissa sitten, kun tuntuu valmiilta.

Mä haluun mennä sun kaa tekee juttuja vaan

Erittäin kaunis päivä Nastolassa Sammalistonpolulla vietetty todella mahtavan kennelporukan kanssa! Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että Käämi alkaa oikeasti olemaan jo järkevä nuori koira. Se osaa joka päivä koetella hermoja, mutta tänään en voi sanoa pahaa sanaa koirastani. Yksi parhaimmista puolista Käämissä on, että se ei oikeasti provosoidu mistään.

Lähdettiin matkaan puolilta päivin ja auto olikin täynnä. Käämiä hieman hermostutti takakontissa matkannut valeraskaudesta kärsivä kelpieneito, mutta se rauhoittui onneksi myös makaamaan. Nastolan päässä Käämiä hieman haukututti, kun paikalla olikin yhtäkkiä hirveän monta tuttua kelpietä. Onneksi alkuinnostus on jo alkanut lieventyä ja haukkukonserttikin loppui liikkeelle päästyä.

Yhteislenkit on olleet aina varsinaisia höyryveturiesityksiä, mutta tällä vajaan 5km reitillä Käämi oli erittäin fiksu ja painoi menemään korvat sykkyrällä. Kyllähän se veti, mutta ei niin aivottomasti kuin muutama kuukausi takaperin! Vanhempi kelpieuros antoi Käämille hieman palautetta ja Käämi vain väisti. Jaksan hämmästyä yhä uudelleen, kun terrierin jälkeen tällainen koira tuntuu uskomattomalta.

 

Taukopaikalla viritettiin tulet ja vietettiin pitempi tovi yhdessä ruokaa laittaen ja jutustellen. Käämin kävin loppuen lopuksi siirtämässä kiinni puuhun vähän kauemmaksi. Sinne se jäi hiljaa, ehkä ajoittain hivenen piipaten, hihna löysällä tarkkailemaan tilannetta. Puoli vuotta sitten en olisi voinut edes harkita Käämin jättämistä kiinni niin, että se näkee mun touhut. Onneksi tällaisista asioista pääsee ylitse. Käämin maltti loppui kuitenkin ruokailun loppupuolella, väsymys luultavasti painoi ja tylsistyminen sai kelpien haukkumaan, mutta oikein mallikelpoinen siitä huolimatta. Käämi sai vielä lopuksi tavata velipoikansa ja eipä Käämi jaksanut provosoitua velipojan selkään hyppäämisestä ja pärisemisestäkään.

Otettiin vielä loppuun yhteiskuva meidän retkiporukasta ja sisarusporukasta. Mukaan tällä kertaa pääsi vain kolme muuta sisarusta. Kaiken kaikkiaan retkeilemässä oli 9 koiraa, joista yksi puuttuu alemmasta kuvasta. Kiitos porukka! Uutta putkeen vaan.

Koli 4.5.

Suunnattiin tiistaina viettämään mun lyhyttä "kesälomaa" taas Pohjois-Karjalaan ja eilen ajeltiin käymään Kolilla aloittamassa tämän vuoden retkeilykausi.

Reitiksi valikoitui 7 kilometrin pituinen Mäkrän polku, joka meillä venähti kuitenkin 11 kilometrin pituiseksi. Kaiken kaikkiaan koko reissuun meni tasan kuusi tuntia sisältäen vähän pidemmän pysähdyksen Likolahden taukopaikalla. Tulipa huomattua, että paperilautanen toimii niin patalappuna, lastana kuin tiskiharjanakin. Tauon jälkeen alkoikin sitten omistajan ja itseasiassa myös kelpien kuntoa verottanut nousu ensin Pieni-Kolin huipulle. Ukko-Koli ei tuntunut ihan yhtä pahalta.

Eilispäivä oli ihanan lämmin ja poluilla tuli ainoastaan kaksi muuta retkeilijää vastaan, joten päivävalinta oli oikein onnistunut. Alunperin oltiin ajateltu lähteä vasta tänään, mutta luultavasti poluilla olisi käynyt kuhina. Taukopaikalla istuessa ajoi kaksi autoa ohi ja Ukko-Kolilla olikin sitten myös hieman enemmän elämää.

Juoksuvyö omistajalle oli myös oikein onnistunut valinta, vaikka 3 metrin hihna kelpielle taisi olla ehkä vähän liian pitkä. Onpahan nyt kuitenkin testattu ja hyväksi havaittu, joten voidaan hyödyntää tulevillakin reiteillä. Suosittelen, jos joku harkitsee tällaista apuvälinettä.

Täällä tänään, missä huomenna?

Tulevan vuoden retkisuunnitelmia on tullut mietittyä jo hieman, vaikka mitään tulevia (työ)kuvioita ei vielä olekaan selvillä. Viime kesänä piti lähteä käymään Pyhtään Kaunissaaressa sekä Mikkelin Neitvuorella, mutta ei ikinä keretty - niiden sijaan käytiin Savitaipaleen Orrainpolulla ja Valkealan Repovedellä.

Nyt, kun oma suomenkatsomus suuntautuu etelästä vähän pohjoisempaan päin ja koirakin kasvattanut jalkansa mittaan, on mielessä pyörinyt Kolin kansallispuiston valloittaminen keväällä tai kesällä. Olisikohan jollakulla lukijalla hyviä vinkkejä tätä reissua silmällä pitäen?

Ulkomaitakin on tullut mietittyä, lähinnä Norjaa ja Lofootteja, mutta ainakaan toistaiseksi ei tätä turneeta ole vielä lukkoon lyöty. Retkeilystä poikkeavia ulkomaanreissuja on sen sijaan tulossa, kun lähdetään käymään Narvassa näyttelymatkalla. Visbykin huokuttelisi, mutta taidetaan jättää tämäkin tuleville vuosille.

Lappiin olisi aivan ihana päästä syksymmällä, mutta onkohan teillä lisäksi suosituksia vähän täältä etelämmästä?

Repovesi

Suunnattiin tänään Maisan ja Laken kanssa kohti Kouvolaa ja Repoveden kansallispuistoa. Ei saatu ehkä maailman parhainta säätä, mutta ei onneksi myöskään vesisadetta. Nättiä puistossa oli joka tapauksessa :)

Startattiin meidän reitti Lapinsalmelta, josta löytyy siis heti reitin alusta tuo riippusilta. Kelpie yllätti ja meni omin jaloin yli! Ensin meni edellä, sitten tuli pieni stoppi ja kelpie löi jarrua vähän pohjaan. Ohitin Käämin ja kyllä se sieltä perästä sitten tuli ihan löysällä hihnalla. Hyvä Kämps, ylitit itsesi ja pelkosi! :)

Kierrettiin tuo viitisen kilometriä oleva Ketunlenkki ja stoppailtiin vähän siellä sun täällä. Sports Tracker näytti 2h 34min meidän ajaksi sisältäen myös ruokatauon, jonka aikana sitä ei stopattu.

Reitin loppupuolelta löytyy lossi, jonka Käämi matkasi romuselkäisen omistajan sylissä. Ei ole enää mikään pieni kannateltava :D