Hullua olla jo toukokuussa, mutta kulman takana odottava kesä on enemmän kuin tervetullut!
Tässä kuussa Käämi täyttää 8 vuotta ja tulee seniori-ikään. Vauhtia löytyy ihan entiseen malliin, mutta Mäihän tultua taloon on osa härväämisestä jäänyt pois ja vanhemman koiran oikeudella voi tuomita pennun vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Käämin kanssa ollaan tehty noseworkia, mutta koepaikkaa meille ei toistaiseksi ole vielä tippunut. Nosessa on ollut pientä aaltoliikettä, ja tällä hetkellä parasta työskentelyä tehdään sisätilaetsinnässä. Ulkona, laatikoilla ja ajoneuvoilla on sitten enemmän asioita, joihin paneutua ja keskittyä, joten ehkä ihan hyvä olla toistaiseksi koetauolla.
Lumien lähdettyä ollaan päästy Käämin kanssa kiinni myös pk-puuhasteluihin. Muutama esineruutu ollaan tehty ja ne sopii Käämille paremmin kuin hyvin. Tänään tehtiin lisäksi ensimmäinen keppiruutu ja jatketaan niillä ennen varsinaisen jäljen puksuttelua.
Mäihä täytti nyt toukokuussa 7 kuukautta ja vauhti lisääntyy lisääntymistään. Vähän on pientä korvattomuutta välillä havaittavissa, mutta todella kivaksi koiraksi se on tähän mennessä kasvanut. Meillä on hieman arjessa kehityskohteena ohiajavat autot, mutta niidenkin kanssa on toivottavasti kehityskaarta nähtävissä.
Mäihä on harrastusrintamalla päässyt omien pohjapuuhastelujen lisäksi tokokursseille sekä aloitettiin kuukausi takaperin agilityn alkeiskurssi. Hirveän mukava pentu työskennellä, mutta ainakin tokon puolella löytyy työstettävää asenteen suhteen, sillä lipsahtaa helposti vakavaan työkoiramoodiin. Ihan erilainen mitä Käämi tässä suhteessa, mutta hurjan kiva kouluttaa.
Käämin jalanjäljissä ollaan lisäksi käyty esineruutua ihmettelemässä ja tänään tehtiin ensimmäinen namiruutu. Mäihällä on luontaisesti taipumusta jäljestämiseen, joten lähdetään muovaamaan tätä taipumusta eteenpäin.
Voihan pojat!
Kirjaimellisesti, marraskuun loppupuolella talouteen asteli Käämille "pikkuveli" Mäihä. Tehokas aikasyöppö, jonka takia päivittely on painottunut mitä enemmissä määrin Instagramin puolelle. Olen pitänyt blogitekstien kirjoittelusta, joten ajattelin nyt dokumentoida tämän tapahtuman sekä sen taustat tänne, jos joku vaikka sattuisi tänne vielä eksymään.
Ajatus toisesta kelpiestä on jalostunut pikkuhiljaa ja olin pitkään täysin varma, että Käämi saa viettää päiviä ainoana kelpienä pitkäänkin. Kesällä 2021 mieleen iskostunut pelko siitä, että Käämin aika alkaa olla täynnä, vaikutti kuitenkin ajatuksiin sen verran paljon, että rupesin kyselemään tutuilta. Ajatushan oli, että vähintään muutetaan nyt ensin pois kerrostalosta, ennen kuin mitään pentua edes tulee.
Tuli kesä 2022 ja Käämi meni sydänultraan, josta onneksi tuli hyviä uutisia. Aloin olla entistä enemmän varma, että nyt jos löytyy kriteerit täysin täyttävä yhdistelmä, niin tartun tilaisuuteen. Sitten, kun urospentuja syntyikin vain kaksi, niin rupesi jo jännittämään. Tämä meni kuitenkin oikein ja Mäihä tuli meille Käämin kaveriksi sinne kerrostaloon.
Pentublues oli Mäihänkin kohdalla läsnä, mutta en muuttaisi mitään. Mäihä on hauska pentu, joka on tässä vaiheessa täysin erilainen kuin Käämi, joka on todennäköisesti etu pidemmässäkin juoksussa. Mäihällä on vahva luontainen taipumus ottaa kontaktia ihmiseen, jota toivottavasti saan ylläpidettyä ja vahvistettua, Käämi kun tuppaa olemaan itsenäisempi ja tekemään ratkaisuja omin päin - oli ne sitten fiksuja tai ei.
Kaksi viikkoa Käämi sulatteli ajatusta, jonka jälkeen pojat ovatkin leikkineet päivittäin ja tulevat muutenkin hyvin toimeen. Tätä tekstiä kirjoittaessani mikään resurssi ei ole aiheuttanut konflikteja, mutta ehkä suurimpana haasteena on Käämin kommunikointi, jota pentu ei aina täysin usko. Molemmat oppivat toisiltaan kuitenkin joka päivä. Matka on vielä alussa.
Uutta arkea siis vietetään. Kiva päästä touhuamaan harrastuspohjia täysin puhtaalta pöydältä. Niiden dokumentoinnit varmaan menevät reaaliajassa someen, mutta koitan käydä tännekin jotain kirjoittelemassa.
Ikää yllä 8 vkoa.
Mairivaaralla
Kesäisiä lämpötiloja on onneksi riittänyt pitkälle elokuuhun ja nyt kun arkeen on palattu, niin voidaan hypätä takaisin kuun alkuun ja kesälomareissuun.
Viime kesänä mökkeilimme Saimaalla, joten Lappi-ikävä ehti kasvaa muutaman vuoden. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Pyhä-Luosto, jossa olen ilman koiraa käynyt talvella aika monta vuotta sitten. Oli kiva nähdä maisemia enemmän ja kesäkuosissa. Meille sattui tuuri siinä, että ötököitä ei ollut lähes lainkaan reissun aikana.
Meidän reissu alkoi Helsingistä, jossa lastattiin auto illalla junan kyytiin ja koira hyttiin. 7 ja rapiat siihen meni, ennen kuin kelpie matkusti junassa, mutta oli oikein pätevä junamatkustuskaveri. Allekirjoittaneella oli paljon enemmän haasteita yön aikana ja Oulussa purettiin varsin väsynyt kuski... Tietääpähän ensi kerralla.
Kävimme automatkalla Rovaniemellä Vaattunkikönkäällä ihmettelemässä maisemia sen, mitä väsymykseltä jaksoimme. Oli todella nätti paikka, jossa pitää ehdottomasti joskus vielä pysähtyä uudelleen. Reissuväsymys painoi taustalla, joten mökin avaimet saatua keskityttiin palautumaan niin reissaamisesta Helsinkiin kuin reissaamisesta pohjoiseen.
Tunturiaavan lintutornilla ja Soutajalla tulossa alas
Ensimmäinen varsinainen kansallispuistoilupäivä aloitettiin kevyesti 7 km Tunturiaavan luontopolulla. Nähtiin täällä reissun ensimmäiset (ja ainoat) kuukkelit tiaislaavulla. Päivä oli aika lämmin, joten Käämi hyppäsi mielellään useamman kerran suon puolelle. Molskahtipa myöhemmin ihan kunnolla virtaavaan ojaan.
Toisena päivänä lähdettiinkin sitten metsästämään reittiä Mairivaaralle, johon olin törmännyt instagramissa. Mairivaaran yli menee retkeilyreitti/pyöräreitti, jonka perusteella olin katsonut meille lähtöpisteen koordinaatit, jotta voimme seurata polkua. En ollut toki osannut ottaa huomioon, että Lapissa törmää usein portitettuihin tai muutoin ilmoitettuihin yksityisteihin, joten lähestyttiin vaaran huippua loppupeleissä eri suunnasta, mitä olin ajatellut. Perille päästiin, ihan huipulle ei kuitenkaan menty, vaan jäätiin sopivaan kohtaan vähäisellä rakkakivikolla. Oli edellistä kuumempi päivä ja vaikka kilometrejä ei kertynyt ihan älyttömästi, niin nousu vaaralle oli kuitenkin kohtalaisen rankka.
Kolmantena päivänä Käämi jäi mökille lepäilemään ja kaksijalkaiset suuntasivat Noitatunturille 14,5 km reitille. Tuo reitti on haastava ja oli ehdottomasti oikea päätös jättää koira tuolta pois, sillä eksyimme kilometrin rakkakivinousulla hieman merkitystä reitistä sivuun ja hypimme kiveltä toiselle vähän enemmän kiikkuvilla kivillä. Käämi olisi varmasti irti mennyt tuon ylös leikiten, mutta parempi oli olla riskeeraamatta. Jos mietit Noitatunturia koiran kanssa, niin suosittelen lähestymään sitä Karhunjuomalammen suunnasta, jolloin nousu ei ole yhtä rakkakivikkoinen. Paluu samaa reittiä. Tarkoitus oli Käämin kanssa retkeillä Karhunjuomalammen kierros, mutta näimme paluumatkalla sille sattuvat nähtävyydet, joissa olikin reissun ruuhkaisimpia pätkiä. Päätettiin keksiä jotain muuta. Noitatunturilla näimme haukan sekä hävittäjän.
Neljäntenä päivänä vuorostaan oli ihmisten lepopäivä Noitatunturin reitin jälkeen, mutta iltalenkillä käytiin Soutajalla. Jälleen yksi kohde, jonka olin pongannut somesta. Tarkoitus oli, että ottaisimme auringonlaskussa minun valmistujaiskuvat (maisteri valmistui maaliskuussa) ja Käämistä kuvia, mutta auringonlasku ei lopulta näkynyt. Kotona harmitti, olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kuvia tunturissa kaikesta huolimatta, mutta harmistus oli päällimmäinen tunne, joten kuvasaldo jäi aika laihaksi. Onpahan syy mennä uudelleen. Soutajalla ei meidän seurana ollut ketään.
Viidentenä päivänä otettiin heti aamuun porrastreeni Ukko-Luoston huipulle. Jonkun verran ihmisiä, vaikka sää oli hieman sateisen oloinen. Ylhäällä tuuli aika lailla, joten tulimme maisemia katsottuamme hieman alaspäin ottamaan Käämistä kuvia. Näistä tuli omaan silmään aika kivoja ja haluan huomauttaa, että Käämillä on kaikissa reissukuvissa kaulassa näyttelypanta sekä pitkä hihna, jotka on editoitu jälkikäteen pois eli koira on ollut kiinni joka hetki. Viidentenä päivänä tehtiin päätös, että koska toiseksi viimeinen matkapäivä on luvannut sadetta, niin suunnataan takaisin päivän etuajassa. Pyöräilyt ja seikkailupuistot jäänee toiseen kertaan.
Koska jo reissussa on hyvä suunnitella seuraavaa reissua, niin itsellä veri vetäisi käsivarren suuntaan ja siitä pienesti Norjan puolelle. Katsotaan, mihin ensi kesänä lähdetään.
Ukko-Luosto
Sydänuutisten jälkeen ei hirveän pitkää ehditty hengähtää, nimittäin samaisen viikon lauantai-iltapäivällä Käämiltä murtui osittain alakulmahammas. Onneksi ydinyhteyttä ei syntynyt, joten siltä osin ei ollut kriittinen tilanne. Murtuma tuli uimareissulla, joko iskusta kiveen tai uimalelusta, joista jälkimmäinen lähtee leppäkeihään lailla roskikseen. Kuvista näkee, miten yhdessä hetkessä hammas on ehjä ja seuraavassa ei. Ja kylläpä tuo kirpaisi aika lailla omaatuntoa.
Iloisiakin asioita kuitenkin vastapainoksi. Olimme viikonloppuna nosekoulutusviikonlopussa, josta taas roppakaupalla hyviä ideoita taskuun. Sunnuntaina Käämillä oli hieman jarru päällä touhussa, mutta saatiin kyllä onnistumisiakin.
Lauantai alkoi tilannekartoituksella, joka tehtiin eukalyptuksella. Käämi onnistui tässä hyvin, mutta jalkaa oli aika lailla. Sotasuunnitelmana tälle päivälle oli korkeat ja saavuttamattomat kätköt, joiden kanssa ei lopulta ollut ongelmaa vaikka etsittävä kohde vaihtui kongiin. Yleensä ollaan omissa korkeissa kätköissä saatu nenäkosketus, kun nousee takajaloilleen, joten oli ihan mielenkiintoista seurata millaisen ratkaisun Käämi tekee, kun jalat eivät riitäkään. Tuossa jakamani instagramjulkaisussa on video, kun selaa eteenpäin.
Sunnuntaina vuorostaan painotettiin etsintäalueen alussa oleviin kätköihin, mutta mukaan mahtui myös saavuttamattomia kätköjä. Oli muuten aika hieno ruuvipenkissä ollut piilo, sieltä se löytyi, vaikka olikin tällä alueella mennä puhaltanut jonkun tovin vauhdilla eteenpäin nenä kiinni. Nenä olisi voinut olla päivän aikana tosiaan paremmin auki...
Yksi korkea jäi löytymättä, mutta oli kuulemma reagoinut tähän, mutta ei ollut osannut (enkä minäkään ollut osannut) sitä sieltä löytää. Iltapäivällä sitten keskityttiin ihan siihen, miten etsintäalueelle lähdetään, ja aika hyvin tähän treeniin Käämi reagoi. Hieman tuli parilla kätköllä tassua kaapinoveen.
Siispä haastavia kongitreenejä kehiin unohtamatta alueelle lähtemistä. Oli mukava päästä taas kouluttautumaan!
Syntymäpäiväetkoiltiin kaikkien osioiden kokeessa lauantaina ja varsin hyvin etkoiltiinkin!
Korjaussarjaa asennettiin edellisen kokeen jälkeen muun muassa ajoneuvoihin. Ajoneuvokosketuksiin auttoi yksinkertaisesti rintamasuunnan muutos, mutta vahvistin myös fokusta enemmän mahdollisimman alhaalla oleviin piiloihin.
Meidän suoritusvuoro oli tällä kertaa toisena ja en kyllä äkkiseltään muista, että oltaisiin näin alussa oltu ainakaan hetkeen. Oma kupla kesti ihan hyvin kasassa, mutta molemmissa hihnanvaihdoissa Käämi puhalteli tunteitaan haukkumalla. Ei kovin hyvä, mutta itse etsinnöissä tämä ei onneksi näkynyt. Tähän asiaan on itsellä vielä ratkaisun avaimet löytämättä. Lukee varmaan osittain myös minun jännitystä.
Ajoneuvoetsintä: Lähdettiin kiertämään aluetta auton ns. väärältä puolelta. Hyvin oli fokus itse ajoneuvoissa. Auton oikean puolen kyljeltä (edestä päin) haettiin tovi oikeaa kohtaa, mutta kun haju löytyi, niin ilmaisu oli kaunis ja tarkka. Tähän meni eniten aikaa, 1:35,2. Tuomarin kehut hienosta tiimityöstä.
Ulkoetsintä: Lähti vauhdilla alueen päädyssä olevalle portaikolle ja seinustalle. Pyysin takaisin ja suoraan tunkille, jossa varma ilmaisu. Vähän aikaa emmin, että voiko olla, mutta ilmaisu ei jätä paljon tulkinnanvaraa. Todella kaunista, hyvä Käämi! 0:29,3.
Sisäetsintä: Tähän lähdin rennoimmin mielin. Vauhdikas lähtö, mutta hakeutui nopeasti seinän vierustaa vasten olleeseen pöytään, josta joutui ratkaisemaan oikean puolen hajulle. Todella varmasti taas nenä sinne minne pitkin. 0:31,6.
Laatikkoetsintä: Oli onneksi hyvä tila lähettää koira, joten ehdin vähän viritellä fokusta laatikoihin ennen lähetystä. Tämä on kyllä ehdottomasti meidän heikkous ja pitäisi treenata enemmän. Tässäkin etsinnässä Käämi ei juurikaan alussa kiinnittänyt huomiota itse laatikoihin, mutta saapui hajupilveen ja ensimmäinen laatikko, jota oikeasti haisteli, oli sitten oikea. Pidin pään kylmänä ja luotin, mutta tämä olisi voinut mennä oikeastaan miten vaan. 0:16,8.
100 pistettä, 0 vp, 2:52,9, 5./23.
Joten, yhtä 100 pisteen tulosta vaille kakkosluokkaa KE-kokeissa. Lähdetään ehdottomasti tätä tavoittelemaan, vaikka luokkanousu jännittääkin nyt kun uudet säännöt astuvat kesäkuun alussa voimaan esim. palkkauksen osalta.
SuperKäämi! Olen jo muutaman vuoden sanonut, että kelpie parhaassa iässä, mutta tämähän paranee vanhetessaan kuin viini.
