Vuosi 2018 piti sisällään loppupeleissä paljon hyvää. Vuosi vuodelta ymmärretään toisiamme paremmin ja eteentulevat vastoinkäymiset selvitetään yhdessä.
Käämin kanssa ollaan luovuttu harrastuksista, mutta löydetty uusia harrastuksia tilalle. Yhteinen sävel löytyy yhä useammin ja yhdessätekeminen tuo molemmille iloa ja hymyä. Käämi on juuri minun koirani ja yhdessä on ihana taivaltaa tätä matkaa.
Vuoteen 2019 lähdetään hyvistä lähtökuopista. Polvileikkauksesta on kuntouduttu erinomaisesti ja aiotaan elää elämää täysillä. Ensi vuodelle varovaisesti uskalletaan asettaa jo harrastustavoitteitakin, mutta keskitytään ennen kaikkea yhdessätekemiseen ja uusiin kokemuksiin.

Vuonna 2018...
... kuntouduttiin patellaluksaatioleikkauksesta!
... helmikuussa Käämi sai ensimmäisen luvan olla irti ja kesän kynnyksellä saatiin täysi vapaus
... poistettiin tukinaulat elokuussa ja toistaiseksi pakkasen aiheuttamaa ontumista ei ole ollut havaittavissa
... aloitettiin säännölliset hierontakäynnit
... helmikuussa palattiin treenihallille kennelporukan noseworkpäivän merkeissä
... huhtikuussa Käämi läpäisi 1. luokan hajutestin
... käytiin 1. luokan möllikokeissa pitkin vuotta
... lokakuussa kouluttauduttiin kokeisiin valmentavassa viikkoryhmässä
... tehtiin päätös agilityn lopettamisesta. Potentiaalia olisi ollut, mutta terve koira on prioriteettilistalla ensimmäisenä
... kesäkuussa palattiin jälkimetsiin
... kesäkuussa palattiin myös rallytokon ratatreeneihin, villinä kelpiepoikana... esineruutuiltiin
... huhtikuussa matkailtiin Ähtäriin moikkaamaan pandoja
... kesäkuussa hurautettiin Kotkaan valokuvausreissulle
... kesäkuussa retkeiltiin Elvin kanssa Punkaharjulla
... heinäkuussa käytiin kisaturistina ja vietiin Doni sekä Riski meidän kanssa Valkmusaan
... elokuussa suunnattiin 2 viikon kesälomareissulle ja ylitettiin kolmen eri valtion raja
... Pohjois-Norjaa autoiltiin ristiin rastiin ja Käämikin pääsi huiputtamaan vuoria
... Norjassa törmättiin myös lammaskavereihin, jotka menivät yli Käämin ymmärryksen
... todettiin kelpie erittäin helpoksi matkakaveriksi
... valokuvamalleiltiin mm. kesäkuisessa auringonnousussa
... nautittiin helteestä ja uimisesta
... toukokuussa Käämi täytti kolme vuotta ja leuka harmaantuu edelleen
... olemme oppineet toisiltamme paljon
... auton matkamittariin kerrytettiin tuhansia kilometrejä
... tutustuttiin uusiin koiraharrastajiin

... kiitos kuuluu niille henkilöille, joihin voi aina luottaa ja jotka ovat toimineet erittäin suurena apuna sekä tukena vuoden aikana, ilman teitä olisi jäänyt puuttumaan paljon
... kiitos kuuluu blogin lukijoille, jotka ovat seuranneet meidän vuotta, teille on ollut ilo kirjoittaa
... kiitos Käämi, joka olet perheenjäseneni, tukeni ja turvani sekä harrastuskaverini. Olet täyttä kultaa.