tiistai 23. joulukuuta 2014

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Ajatuksia odottamisesta

Minun koiraprojektini oli/on vähän pitemmällä kaavalla tehty. Olen käyttänyt ihan hirveästi aikaa tutustuessani kasvattajien nettisivuihin ja yhdistelmiin, vertaillut ja miettinyt kaikelta kantilta. Oman koiran hankinta ykkösryhmästä lähti liikkeelle jo yläasteiässä. Kirjoittelin kahdelle kasvattajalle silloin enemmänkin ja ideana oli ottaa lukion alettua sitten oma koira. Mikään varma ja täysin kolahtanut tunne minulla ei ollut tästä silloin pohditusta rodusta. Lähinnä hetken huumaa. Halusin ja haluan kuitenkin tutustua kasvattajiin kunnolla.

Lukio alkoi ja mitään koiraa ei tullut. Kasvattajille kirjoittelu oli jossain vaiheessa hiipunut, vaikka edelleenkin pidin silmällä tulevia yhdistelmiä. Otin yhteyttä lukion toisena keväänä sitten tällä kertaa aivan uuteen kasvattajaan. Tuntui loistavalta, yhdistelmät juuri siltä mitä hain. Teoriassa olisin voinut ilmoittaa pentueen, josta pennun halusin. Puolisen vuotta elin siinä uskossa, että tässä se nyt on. Sitten alkoi löytyä ensin luonnepuolelta asioita, joista en pitänyt, ja seuraavaksi sitten terveyspuolelta.

Täyskäännös ympäri ja kolmas kerta toden sanoo. Rotu vaihtui samalla ja koska olen tuntenut tämän kasvattajan aina sieltä agilityn alkuajoistani asti, niin tuntui heti oikealta. Ensimmäisessä vaihdetussa sähköpostissa luki "vähän arvelinkin" ja "iloinen yllätys" :D

Syy siihen, miksi olen jaksanut odottaa näinkin kärsivällisesti monta vuotta on siinä, että oma elämäntilanne ei ole aikaisemmin pentua sallinut ja toinen, no, hyvää eikö kannatakin odottaa? :) Kaikista eniten jännitin tulevan emän tapaamista. Maalailin kauhukuvia ja kerkesin hermoromahduttaa puolet lähipiiristä ensin tällä ja tapaamisen jälkeen sitten sillä hehkuttamisella. Tällä hetkellä olen ehkä rasittavinta seuraa koskaan, pentu sitä ja pentu tätä. Mikä vain voi mennä vielä pieleen. Varasuunnitelmaa ei tällä kertaa ole, ensimmäistä kertaa ikinä. Pidän tulevasta rodusta paljon, mutta siellä on myös hyvin harva yhdistelmä, josta löydän enemmän plussia kuin miinuksia.

Tietoisuus lisää tuskaa, tässä odotteluaikana on kyllä kerennyt tutustua jos jonkinlaiseen terveysongelmaan (viimeisin on dilatoiva kardiomyopatia...) ja niiden taustalla oleviin sukuihin. Vaakakupissa kuitenkin painaa niin moni tuttu koira, jotka ovat terveitä tai suht vähäisillä ongelmilla varustettuja. Tokihan löytyy näitä huonomman tuurin omaaviakin, mutta se ei pelaa joka pelkää. Tietoisia riskejä välttelen, kuten tiettyä DCM-sukua, mutta loppupeleissä täydellistä yksilöä on hankala saada.

Tämä viimeisin kesä on kyllä ollut aivan huippu ajateltuna rotuun tutustumista vieläkin enemmän. On ollut yhteislenkkejä ja pohdintoja yhdessä yhdistelmistä sekä olen edennyt rodun harrastajien parissa enemmän kuin tuon aikaisemman vaihtoehdon kanssa ikinä. Ja on muuten kivaa porukkaa! ;)

Nyt voin virallisesti sanoa olevani astutuksen odottaja. Edelleen mitä tahansa voi käydä ja jännittää jatkuvasti, mutta ollaanpa otettu nyt askel taas eteenpäin. Aika tulee lentämään.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pimahtamisvaiheessa

Tällä hetkellä pentu pyörii aika nonstoppina mielessä. On nimipohdintaa ja treenipaikkapohdintaa sekä netti-ikkunashoppailua. Tämä  sarjakuva kiteyttää kyllä aika loistavasti tätä tämänhetkistä tilannetta ;) Onneksi tähän mennessä taloon tulleet tavarat on olleet ilmaisia.

Ihan näillä näppäimillä lyödään viimeisiä asioita lukkoon. Ensi viikolla ollaan jo paljon viisaampia. Täytyy vaan uskoa, että onni kantaa vielä tästäkin eteenpäin. Tähän mennessä kasvattajan kanssa ollaan löydetty ihan hyvä yhteinen sävel ja muutenkin asiat menneet suht näppärästi :)

Kuten mainitsin treenipaikkapohdinnasta. En tiedä jatkanko enää vanhassa seurassa, ei tee mieli antaa jos ei saakaan. Haluaisin treenata ilman ryhmäpaikkaa, mutta vähemmällä talkoovelvoitteella. Yksityistuntien maksaminen ei pidemmän päälle myöskään kannata, vaikka karsisi treenit joka toiseen viikkoon. No, katsotaan, ei tässä vielä pitkään aikaan ole treenikentille asiaa. Toinen vaihtoehto on tuplata ja lähteä kisaamaan rotuyhdistyksen nimissä. Opintolainahan oli koirajuttuja varten, eikö ;)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kyllä, sinä osaat ja pystyt

Olen lukenut kuluneena viikonloppuna useita agilityvalmennuksia koskevia blogipostauksia ja melkein kaikista näistä on löytynyt maininta asenteesta. Olen syyllistynyt itsekin siihen, että laitan riman toisinaan liian matalalle. Sen sijaan pitäisi uskaltaa haastaa itsensä ja tehdä täysillä, muttei kuitenkaan veren maku suussa. Kärsivällisyyttä, kurinalaisuutta ja tavoitteellisuutta.

Usein puhutaan myös tavoitteista. Pitäisi uskaltaa laittaa rima tarpeeksi korkealle eikä tyytyä välitavoitteeseen päätavoitteena. Tavoitteita saa tavoitella omaa tahtia, mutta kyllä myönnän, että minun tavoitteenani on agility- ja hyppyvalio. Se tietää töitä ja se tietää myös asenteen muutosta.

Usein olen lähtenyt radalle sillä mielentilalla, että rata on meille ihan liian hankala ja sieltä haetaan korkeintaan hieno hylkytulos. Ohjaus on löperöä heti alusta lähtien, puhumattakaan siitä, että mitä se on sen väärän esteen jälkeen. Pitäisi lähteä tekemään parastaan ja uskaltaa tavoitella sitä nollatulosta. Jos tulee hylky, niin sitten tulee, loppuun asti täysillä. Liika takertuminen omiin virheisiin ei pitemmän päälle johda kuin huonoon mieleen. 

Tässä on nyt ollut agilitytaukoa sen verran, että blogipostauksista ja muiden kisasuoritusten katsomisesta on tullut onkeen otettua yhtä sun toista. Se oma koira tulee olemaan kyllä oivallinen siinä suhteessa, että pääsee rakentamaan uutta pohjaa niin ohjauksellisesti ja asenteellisesti. 

Olen monta kertaa kirjoittanut siitä, että lähden tekemään asioita uuden pennun kanssa hitaasti, meillä ei ole mihinkään kiire. Olen edelleen tätä mieltä, vaikka myönsinkin sen valioarvon tulevaksi tavoitteeksi. Se on päätavoite, jota edeltää monta välitavoitetta. Ensiksi on luotava pohja ja seuraavaksi voitettava se kynnys, mikä kisaamista kohtaan kasvaa koko ajan tässä odotellessa. Tiettyä nöyryyttä on oltava, en odota saavani kaikkea kultavadilla enkä sitä, että agilityvaliotavoite on helposti saavutettavissa. Töitä, töitä ja töitä, myös siellä oman pään sisällä.

Pitäisi olla optimisti eikä pessimisti.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Haukkuja kiertoteitä

Ihmiset puhuvat aina ja melkein jokaisella on joskus ollut pahaa sanottavaa mielessään tai ääneen niin tuntemattomista koiranomistajista kuin tutuistakin. Jos käy hyvin, paha sanominen tulee tietoisuuteen rakentavan kritiikin kautta, mutta usein sitä saa kuitenkin kuulla joltakulta muulta, kuinka juorumylly jauhaa.

Ei ole edes muutamia kertoja, kun ne lähimmät koiralliset ystäväni ovat sanoneet, että taas on kuultu sitä ja tätä sekä vähän tuotakin. Huvittuneiden katseiden jälkeen on pakko katsoa koiraa ja todeta ääneen, että tässäkö meillä esimerkiksi aggressiivinen koira. Kyseessä olevassa koirassa ei ole aggressiivisuuden häivääkään, joten mistähän hemmetistä tämä tällainen jauhanta saakaan alkunsa... Ihminen on kuitenkin kateellinen olento, vaikka toista väittäisi.

Ehkä pahinta näissä puheissa on kuitenkin se, että ihmiset koiraa näkemättä lyövät leiman suoraan otsaan. Taannoin oli eräällä palstalla, kuinka erään rodun omistaja hakeutui uudelle treenikentälle ja sai kuulla henkilökohtaisesti, kuinka jollakulla alueelle muuttaneella on samanrotuinen hullu tappajakoira. Muistaakseni ihminen sitten mainitsi olevansa tämä kyseinen henkilö, niin äkkiäkös sitä mentiin aika muikeaksi ja todettiin, että eihän tässä koirassa mitään erikoista olekaan.

Jostainhan nämä puheet lähtevät, mutta mistä? Jos koira treenikentällä tarraa innokkaasti leluun ja kuva on otettu sekunnin sadaosaa ennen koiran iskiessä siihen, niin totta kai sillä koiralla on siinä kuvassa hampaat irvessä. Mutta se ei tee koirasta aggressiivista. Eikä myöskään se treenien jälkeen otettu leikkikuva kaverin kanssa. Facebookissa jaetut kuvat auki olevasta peukalosta ei suinkaan ole hullun tappajakoiran tarkoituksella tekemiä, vahinkoja sattuu.

Kyllä sitä välillä miettii, että minkähänlaisia puheita sitä seläntakana oikein käydäänkään. Olen onnellisen tietämätön asioiden todellisesta laidasta, mutta eiköhän siellä joku ole ajatellut, että miksiköhän tuokin "matkii" ja ottaa samanlaisen koiran? Muotirotu, haluaa vain huipulle. Voi luoja mitkä tavoitteet, ei se noihin pääse. Arvatkaa vaan provosoiko tekemään juuri sen ja vähän ylikin ;)

Joten, seuraavan kerran kun toteat treenikaverille kisoissa, että onpa tuo koira poissa hanskasta, kannattaa muistaa tämä: korvia on kaikkialla ja asiat kyllä tulevat ennen pitkää selville. Se on kiva katsoa hyvin mennyttä suoritusta videolta ja kuunnella, mitkä asiat siinä onkaan pielessä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Hei hei mitä kuuluu?

Blogi on nyt hieman hiljentynyt, kun mitään uutta pohtimisen aihetta ei ole tullut niiden mieltä eniten askarruttavien aiheiden jälkeen. Penturintamalta kuuluu seuraavanlaista, että juoksut ovat alkaneet ihan viime päivinä, joten seuraavia odotellaan sitten maalis- tai huhtikuulle. Jos kaikki menee hyvin, niin saan kuin saankin pennun loppukesästä!

Jos minulta kysyttäisiin, mihin vuodenaikaan tahtoisin oman pentuni, sanoisin ehdottomasti loppukesän ennen opiskelujen pariin palaamista. Pennun kanssa ehtisi pohjustaa hyvin yksinjäämistä, mutta rutiinit muodostuisivat suhteellisen nopeasti kotiutumisen jälkeen. En vielä osaa muodostaa ensi vuoden syksylle kurssien aikataulua, mutta luultavasti se ei ihan yhtä tiivis tule olemaan. Tällä hetkellä teen useampaa pitkää päivää ja jos asunto sijaitsee vähänkin pitemmän matkan päässä kampukselta, niin ei siinä hirveästi pentua ehdi nähdä luentojen välissä. Hyvin hankalaa, mutta tämä olikin yksi niistä syistä, miksi ajoitan pennun ottamisen ensi vuodelle :)

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pari kysymystä

Vähän modifoitua haastetta tällä kertaa, jotta saisitte vähän lisää käsitystä blogin kirjoittajasta. Tekstissä esiintyvät kysymykset ovat 2Blackin haasteessa esiintyvät kysymykset, jotka mielestäni sopivat loistavasti tähän tarkoitukseen.

Lähdetään liikkeelle koirien nimistä. Minulla on lähes loppumaton lista kirjoitettuna ylös. Osa nimistä on tässä odottelun aikana jouduttu viivaamaan yli, mutta kyllä siellä edelleen iso kasa näitä mahdollisia nimiä löytyy. Osa nimistä on samankaltaisia jo olemassa olevien kanssa, ja vaikka tykkäänkin näistä nimistä ihan hirveästi, niin ne tuskin koiralle eksyvät. Nimiin olen hakenut inspiraatiota harrastuksista, kirjoista, televisiosarjoista...

Tuleva rotu saattaa olla "the rotu" tai saattaa olla olematta. Sanotaanko näin, että kaksi viidestä on mun makuun olevia yksilöitä tässä rodussa, eli pennun etsimisen kanssa on kyllä tehty töitä ja selvitystä hyvin paljon. En tiedä, että mikä siinä on, kun ei iso osa rodun edustajista vaan iske. Luonnossahan tilanne saattaa olla toinen. Koska omassa taloudessa ei ole vielä esiintynyt tätä "the rotua" omana, niin en osaa vastata. Toivotaan, että on!

Koulutustapoihin vaikuttaneet. Hmm, tämä on jo vähän hankalampi juttu. Mieleen tulee nyt ensimmäisenä ainakin Vappu Alatalo ja Tuire Kaimio. Agilityharrastajista taasen mm. Iida Vakkuri. Pidän näiden edellämainittujen tyylistä hyvin paljon. Muitakin varmasti tulisi mieleen, mutta pitääkin pitää pieni aivoriihi ennen kunnollista vastausta, jos vaikka sitten pennun koulutuksen yhteydessä... 

Tulevaisuudenodotuksia seuraavana! Pyörittelin blogin nimenä "Tavoitteena xx" nykyisen nimen sijaan, mutta se kuulosti liian kunnianhimoiselta loppupeleissä. Tietysti toivoisin, että saisin koirani kisattua valioksi agilityn ja tokon saralla, mutta tokon kanssa asetetaan ensimmäiseksi tavoitteeksi koulutustunnukset, ei sitä valiotitteliä. Uusia harrastuksia varmaankin pk tai pelastuskoiratoiminta, pitää katsoa riittääkö tatsi itsellä. Pentuja olisi upea tietysti saada omasta koirasta, mutta mitään varsinaista kasvatustoimintaa kasvattajanimellä en suunnittele.

Luonteenpiirteistä olenkin kertonut aikaisemmin. Energinen ja toimintavalmis, mutta myös off-nappulan omaava. Palkkautuu niin lelulla, kehulla kuin ruuallakin. Ihmisystävällinen, ei tarvitse olla kaikkien koirien ylin ystävä. Suhteellisen hiljainen ja huomaamaton kotioloissa. Ei ääniarka. Suhteellisen kova, mutta tälläistä en taida saada tästä rodusta. "Vauhti korjaa virheet."

Koiraseura ja läheiset niputetaan yhteen. Minun perheeseeni on aina kuulunut koirat. Vanhempani molemmat harrastavat agilityä, joten tähän lajiin on tullut tutustuttua jo pienestä pitäen. Kyllähän sitä on vähän pennunhankinta jännittänyt näin "nopealla" aikataululla, mutta kannustusta ja tukea on kyllä saatu läheisten puolelta. Onpahan innokkaita koirahoitajakoteja!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mitä uutta penturintamalla?

Narttu on nyt ainakin varmistunut. Todella mukava rotunsa edustaja, pidin eritoten nartun rauhallisemmasta olemuksesta. Hieman välinpitämättömämpi ihmisiä kohtaan, mitä tutut koirat, mutta hyvin ihmisystävällinen ja tarjosi loppuvaiheesta minulle leluaan omistajan sijaan. Halusin päästä leikkimään koiran kanssa, ja todella hyvää leikkiä sieltä irtosikin.

Kyllähän se ennen tapaamista vähän jännitti, kun en ollut koiraa muualta kuin kuvista nähnyt. Osottautui todella hyväksi valinnaksi, joten tässä nyt jäädään sitten vain odottelemaan ensi vuoden juoksuja. Toivotaan, että kaikki menee hyvin, sillä tähän mennessä on ollut niin paljon onnistumisia.

Kasvattajan kanssakin juteltiin hieman urosvalinnasta. Luotan siihen, että saan sellaisen yhdistelmän, josta tulee mukavia harrastuskoiria :)

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Onko sitä hullu, kun haluaa agilitykoiran?

Luulisin, että monet ovat törmänneet netissä Plikan tarinaan, ja kyllähän tuo minussakin ajatuksia herättää juurikin sen suhteen, että onko sitä mitään järkeä harrastaa agilityä. Vaikka kuinka ottaisi hitaasti ja ei kiirehtisi kisakentille, niin kyllähän se ajatus takaraivossa koko ajan kytee, että mitäpä jos.

Luultavimmin tuleva koirani on pikkumaksi, mikäli päädyn narttuun, eli tullaan kohtaamaan nuo 65cm rimat siinä vaiheessa hieman kauhulla. Hyppytekniikkahan tulee olla kunnossa oli säkäkorkeus mikä tahansa. Uskallan varovaisesti kuitenkin sanoa, että useimmissa kansallisissa kisoissa taitaa rimat olla kuitenkin hieman matalammalla kuin tuon 65cm. Ainakin toivottavasti.

Yhdyn Lotta Vuorelan mielipiteeseen joustavista kontaktiesteistä sekä a-esteen kulman loiventamisesta. Pieniä muutoksia, joilla voi olla suurikin merkitys. Hajoavat renkaat ovat tulleet jo, eikö siis olisi aika tarttua kontaktiesteisiin? Kyllähän tästäkin käsittääkseni keskustelua on ollut, mutta harmikseni en niitä näin äkkiseltään löytänyt. Toinen puhuttu aihe on putkien painot, kuten sm-kisojen maxien finaaliradan putket. Kyllähän siitä pieni maksi vielä sujahtaa, mutta entäpä esim. isompikokoinen belgi?

Facebookin Dog Agility Safety-ryhmä on kyllä mielenkiintoista luettavaa, ja esim. tämä kuva on aika karua katsottavaa. Nopeuksien kasvaessa mikä tahansa tapaturma on mahdollinen, itsekin sm-kisoissa pariinkin kertaan todistin medikoirien ajautumista puomin keskiväliltä sivuun, vaikka linja puomille oli suora.

Mutta tosiaan, onko sitä hullu, kun haluaa agilitykoiran? Koira ei voi sanoa ääneen, että ei halua harrastaa tai johonkin koskee. Ilmaantuvat oireetkin voivat olla piilevinä jo ties kuinka kauan, kunnes jokin raja ylittyy. Rauhallisesti, ajan ja lihashuollon kanssa voidaan pelata, samoin harrastamalla terveellä koiralla. Iso osa agilitykoirista kuitenkin porskuttaa kilparadoilla pitkäänkin. Huonoa tuuria ja tapaturmia ei pystytä koskaan minimoimaan olemattomiin, täytyy vaan uskoa ja pitää itse silmät auki. Onnea on kasvattaja, joka ei painosta kisaamaan ;)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Sosiaalinen pentu

Jokainen koira tarvitsee kokemuksia erilaisista tilanteista, ihmisistä ja paikoista vahvaa pohjaa varten. Lueskelin hieman erään nettipalstan ajatuksia siitä, voiko rokottamattomatonta pentua alkaa jo sosiaalistaa, joten jälleen kerran nettikirjoittelusta intoutuneena päätin ottaa tämän asian käsiteltäväksi.

Omalla kohdallani yksi tärkeimmistä tutustumiskohteista on toiset koirat. Positiiviset koirakokemukset kantavat pitkälle, ja voisin hyvin päästää rokottamattomankin pennun tapaamaan tuttuja, rokotettuja koiria. Ei rähiseviä tai aggressiivisia koirakontakteja, ja mieluiten ei myöskään kohti syöksyviä koiria. Pumpuliinhan pentua ei voi kääriä, mutta mahdollisuuksien mukaan vältetään. Rokotusten jälkeen suunta olisi kohti agilitykisoja, sillä missäpä muualla olisi yhtä suopeasti pentuihin suhtautuvaa väkeä ;) Samalla olisi mahdollisuus tutustua agilityhalleihin ja kisailmapiiriin. Kaupungin ilmapiiriä käydään vilkaisemassa jo ennen rokotuksia, tietysti ilman koirakontakteja.

Autoilun ohella olen miettinyt pieniä junamatkoja pennun kanssa, vaikka koirakirjat kannustavatkin mahdollisimman monenlaisissa kulkuvälineissä käymiseen. Bussimatkailusta en pidä itse ja ratikoita ei tällä seudulla ole tarjolla. Laivamatkailua olisi mukava päästä harjoittelemaan, mutta tämä on vielä auki, että käydäänkö merillä pentuaikana. Kaksi kulkuvälinettä kuitenkin listalla.

Erilaiset äänet sekä alustat ovat sitten seuraava pohdinnan kohde. Haluaisin, että pentu olisi mahdollisimman rauhallinen erilaisia ääniä kuullessaan niin äkkinäisistä paukkeista pitkäkestoisempaan meluun. Agilityhallireissuilla varmasti päästään ihmettelemään järjetöntä haukkukonserttia sisätiloissa, mutta äkkinäiset äänet on sitten vähän hankalampia treenattavia. Jostakin cd-tornin syövereistä pitäisi löytyä vanha paukkuäänite, täytyy varmaan kuunnella se ennen pennun tuloa, josko siitä olisi jotain apua. Kerrostalon äänet tulevat onneksi tutuksi jo pentuaikana. Alustoja mahdollisimman erilaisia, pitääkin alkaa jo selvitellä erilaisia pintoja lähialueilta.

Mitä erilaisiin ihmisiin tulee, niin lapsia ja miehiä kopeloimaan koiraa. Pyydän ihmisiä vilkaisemaan pennun suuhun ja kopeloimaan koko pennun läpi, että käsittely tulee tutuksi eri ihmisten taholta. Tärkeää on, että jokainen pennun suuhun vilkaiseva ihminen ei jätä leikkiä kesken, jos pentu venkoilee. Eläinlääkäriin tutustuminen on onneksi meille varsin helppoa.

Muista eläimistä en osaa sanoa vielä mitään. En ole yhtään kissaihminen, mutta hyväähän koirille suopeat kissakontaktitkin tietysti koiralle tekisivät. Hevosien sekä lehmien luo näillä näkymin on mahdollisuus, joten ne varmasti olisi hyvä käydä katsastamassa. Lampaatkin tietysti, mutta tällä alueella ei taida paimennusmahdollisuutta olla ja lemmikkilampaita harvoilla on.

Häkki myös kivana paikkana koiralle, olen ajatellut sallia pääsyn häkkiin koko ajan. En tule häkittämään koiraa, mutta kisoissa ja kokeissa oma rauhallinen paikka on ihan avainasemassa ja lisäksi autoillessa häkki on turvallinen matkustuspaikka. Samalla häkki toimii myös hyvänä nukkumapaikkana koiralle.

Lyhyt lista:
  • toiset koirat, muut eläimet
  • auto, juna
  • äänet, pinnat
  • häkki
Tavoitteena on siis mahdollisimman rento pentu erilaisissa tilanteissa ja äkkinäisistä tilanteista palauduttaisiin mahdollisimman nopeasti. Katsotaan, onnistunko sellaisen koirakansalaisen saamaan. En kirjoittanut blogipostaukseen aivan kaikkia ajatuksia pennun sosiaalistamisesta, mutta Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirjasta voi löytyä näitä ajatuksia hieman lisää! Yksinolosta kirjoittelen vähän myöhemmin oman tekstinsä.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Keppipohdintaa

A-esteen kontaktiopetusmetodia olenkin jo sivunnut, joten nyt vuoroon pääsevät sitten kepit! Myös keppien kohdalla on tullut hirveästi uusia metodeja ja itseasiassa en edes muista, miten edellisille agilitykoirille on kepit opetettu.

Tavoitteena olisi itsenäiset kepit, joiden aikana ohjaaja voisi seisoa vaikka päällään ja laulaa Macarenaa. Suorituksen tulisi olla nopea, mutta kuitenkin tarkka, sekä erilaisten keppikulmien onnistuttava myöskin itsenäisesti. Keppien opetusta lykkään niin paljon kuin mahdollista. Tällä hetkellä ajattelen, että opettaisin lähinnä sisäänmenoa ennen keppien määrän lisäämistä, mutta ei hakata kiveen mitään.

Tällä hetkellä seuralla on käytettävissä keppien opetukseen ainoastaan verkot tai ohjurit, joista jälkimmäiset kuulostavat tällä hetkellä parhaimmalta. Helposti ja nopeasti kiinnitettävissä ilman hirveää verkkojen sekamelskaa, kelpaa! 2x2 -metodia olen silloin tällöin koiralehdistä lueskellut, mutta jostakin syystä se ei aivan avaudu minulle. Tosin, tämä metodi olisi helppo siirtää agilityhallilta muualle. Kyllähän se innostus tähän metodiin nousee Kääsnojen kolttoset -blogin kätevien kuvien avulla.

Vinokepit ja kujakepit on toinen pari, joista jälleen jälkimmäinen olisi omaan makuuni. Kujakeppien hinta on Agimetilla 203€ eikä valitettavasti minulla taida ensi vuonna paikkaa tällaisille kepeille olla. Muuten kyllä käyttäisin tätä metodia, ja koirankin voisi ajatella hoksaavan keppien idean hieman paremmin.

Takaperinketjuttaminen on minulle se kaikista ufoin näistä kaikista mahdollisista menetelmistä. Pidän ideasta, että koira itse tarjoaa oikeaa toimintoa, sillä tulen tätä käyttämään koulutuksessani varsin paljon. En osaa tästä metodista itseasiassa edes kirjoitella sen kummempia.

Eli keppien opetusta nyt hieman rajoittaa seuran tarjoamat mahdollisuudet, joten mikäli ei uusia esteitä tässä lähiaikoina saada, vaakakuppi painuu ohjureihin. Kujakepit kyllä voisi ostaa 25km päähän vanhemmilleni, mutta pidetään tämä vielä mietintämyssyssä. Jos niihin olisi mahdollisuus, niin se olisi kyllä ehdoton ykkösvalinta!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Mitä toivon harrastuskoiralta?

Vaatimuksia on helppo asettaa, mutta niiden täydellinen toteutus voi olla haastavampaa. Olen viettänyt taas lukemattomia tunteja selaten jalostustietokantaa, kerännyt taulukkoa luonnetestituloksista, etsinyt netistä mahdollisia kuvia suvussa olevista koirista ja katsonut netistä luonnetesti- ja MH-kuvausvideoita yms. Eräs pentue kiinnostaa hieman mm. pentueen isän suvun puolesta, mutta ajankohta voi olla tai voi olla olematta väärä.

Terveydestä on helppo aloittaa. Koska toiveissa on ensisijaisesti agilityyn harrastuskaveri, tulisi vanhemmilla olla terveet lonkat, kyynärät ja polvet, plussaa selkäkuvauksesta. Sukua taaksepäin selatessa tulisi myös löytyä terveitä koiria. Luuston terveydestä ei siis tingitä. Tämän tällä hetkellä hieman kiinnostusta herättävässä yhdistelmässä on silmissä toisella vanhemmalla valitettavasti säikeitä, mutta huolellisen hakukonesurffailun tuloksena totesin sen vaarattomaksi.

Olisihan se hienoa toivoa, että koira olisi terve kaikkialta, mutta onko tämä nykyisin jo liian kova vaatimus? Harmittomat silmäsairaudet voisin vielä hyväksyä, jos yhdistelmä olisi muuten mieleen, ja suvusta ei löytyisi muita ikäviä yllätyksiä silmien kohdalla.

Luonne on sitten toinen asia, missä tulee hieman jo hankaluuksia toiveissa. Olen tottunut suhteellisen koviin koiriin, ja tämän tulevan rodun yleisin luonnetestaustulos osuu kovuuden osalta sarakkeeseen "hieman pehmeä" tai "pehmeä". Pehmeyttäkin on toki erilaista, joten luonnetestituloksia suoraan tuijottamalla ei voida vetää yhtäsuuruusmerkkejä vaan koira on tavattavana livenä.

Toiveissa olisi mahdollisimman nopeasti erilaisista äkkinäisistä tilanteista palautuva, hyvähermoinen koira, jolla olisi työmotivaatiota, mutta jolta löytyisi kuitenkin myös off-nappula tarpeen vaatiessa. Koiran olisi suotavaa palkkautua niin kehulla, namilla kuin lelullakin, ja vireen tulisi säilyä kohdillaan. Ääniherkkyyttä, alusta-arkuutta ja liikaa terävyyttä en toivo koiralta. Vilkkautta saa olla kohtuullisesti, häiritsevän vilkasta säheltäjää en hae, mutta en myöskään apaattista koiraa.

Ihmissosiaalisuus on tärkeä ominaisuus, koirasosiaalisuus osaltaan myös. Tulevan pennun ei tarvitse olla kaikkien kaveri eikä koirapuistokoira, mutta pääasiallisesti tulla toimeen muiden koirien kanssa. Ihmisiä kohtaan koira saa olla vähän pidättyväinenkin, mutta suhtautua hyväntahtoisesti kaikenlaisiin tallaajiin.

Agilityyn liittyviä ominaisuuksia vaatimuslistalla on nopeus, tietynlainen keveys, elastisuus ja luontaisesti hyvä hyppytekniikka. Hyppytekniikkaa kyllä tullaan harjoittelemaan kyllä muutenkin, mutta alusta lähtien toisenlaista hyppytekniikkaa en haluaisi opettaa. Keveydellä haen sitä kultaista keskitietä ääripäiden välillä. Kooltaan enemmäin kuin 44cm ellei ole selkeästi medi, mitä en kyllä tavoittele.

Ylihuomennahan sitä jo onkin SM-karkelot Tampereella, täältäkin ollaan tulossa. Mukava päästä kisaturistin viitta harteilla seuraamaan koiria. Kuka tietää, ehkä nämä toiveet eivät olekaan niin mahdottomia toteuttaa.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kontaktipohdintaa

Meidän koirille on aina opetettu kontaktit täydellisellä pysähtymisellä kontaktipinnalla, mutta nyt vauhdin ja koon kasvaessa jotakin muuta olisi löydettävä tilalle. Vannoin pari vuotta sitten opettavani kontaktit 2on2off -menetelmällä, mutta Finagilityn keskustelulanka A-esteen kontakteista herätteli kyllä ajatuksia opettaa kyseiselle esteelle juoksukontaktit.

Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, että millä tyylillä lähteä opettamaan A-esteelle juoksukontakteja. Opettaako boksimenetelmällä vaiko laskea A maan tasalle ja korotella sitä pikkuhiljaa. Kummankin menetelmän kanssa olen varmasti sormi suussa, vaikka käteviä opetusvinkkejä on netti pullollaan. Alla kolme hyväksi todettua linkkiä aiheeseen.


Koirakoulu.fi:n juoksukontaktiartikkeli avasi hyvin paljon tuota astettain korotettavaa metodia. Katselin tästä useita videoita Youtubesta ja totesin, että tämä ei ole minun keinoni. Treenikertoja tarvitaan lukematon määrä ja treeneihin tarvitaan poikkeuksetta itse este. Nopea suoritus tästä kyllä tulee, mutta itsellä stoppaa ajatus siihen, että koira "saa" tehdä väärin, kunhan se suorittaa esteen nopeasti. Vauhdin jälkeen aletaan rytmittää kontaktipinnalle osumista pumppereiden kanssa. Lisäksi nopea suoritus vaikeuttaa sekä omaa että tuomarin tehtävää: "osuiko se yksi tassu sinne nyt vai ei?". Metodista lueskellessa monessa yhteydessä mainitaan, että puomin juoksukontaktien treenaamisen jälkeen A-este tulee ikäänkuin ilmaiseksi.


Lukkarisen koulutussuunnitelma boksille ja käytännön harjoittelut ainakin vaikuttavat suht helpolle tavalle uuteen kontaktimenetelmään tutustuvalle. Plussaa lisäksi siitä, että tuo boksi ei ole sidottu treenikentälle vaan sitä voi hioa kotona. Kontakipinnalta ponnistaminen kaikilla neljällä jalalla ehkäisee kontaktivirheen mahdollisuutta, mutta tässäkin on vaaranpaikkansa. 

Koirakohtaistahan tämä on, ja mitään ei voi hakata kiveen, mutta ajatuksia herättäviä metodeja nämä kyllä ovat. Puomille olen suunnitellut opettavani sekä 2on2off kuin juoksukontaktinkin. Keinulle vaaditaan myös selvä stoppi. Kontaktitreenaamiseen on vielä pitkä matka, eikä näitä tietenkään aleta heti pienelle pennulle opettamaankaan. Boksin idean tietty saisi toteutettua varsin nopeallakin aikataululla, mutta minulle heti kisaiän saavutettua tuloksien tahkominen ei ole se pääidea, tarkoituksena on rakentaa hyvin toimiva agilitykoira.


Kuvissa A-esteenä toimi Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura KAS ry:n A-estepalkinto. Harmi, kun tässä ei lukenut vuotta, veikkaisin joko 1990-luvun lopulle tai 2000-luvun alulle. Koiran jalat kuvissa ei välttämättä vastaa oikeaa suoritustapaa ;)

Tervetuloa!

Lähtölupa pillillä on jatkoa edelliselle koirablogilleni, mutta rodun vaihtuessa oli syytä vaihtaa hieman nimeä ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Tällä hetkellä blogi keskittyy lähinnä pohdintoihin eri koulutusmenetelmistä ja toimii ajatusten purkukanavana. Näillä näkymin blogin päätähti tallustaa areenalle vasta vuoden parinkin kuluttua, tosin mistä sitä ikinä tietää.

Olen ollut koko ikäni koiraharrastuksessa mukana lähinnä agilityn ja näyttelyiden parissa. Jo syntymästäni lähtien kiersin ympäri Suomea milloin missäkin kilpailuissa, joten agilityyn on kasvettu tiukasti kiinni. Tämä laji tuleekin olemaan ns. päälajina tulevan pennun kanssa. Tällä hetkellä olen kisa- ja treenitauolla kisakumppanini jäädessä ansaitulle eläkkeelle. Olen kilpaillut pääasiassa medikoiralla, mutta minin ja maxin ohjaaminenkin on tuttua, ja tähän jälkimmäiseen kokoluokkaan olisi tarkoitus siirtyä.

Tämänhetkisen rodun edustajia elämääni on kuulunut neljä kappaletta, jotka kaikki ovat opettaneet koiramaailmasta paljon. Haluan kuitenkin kokeilla toista rotua ja oppia lisää, vaikka tämä rotu onkin rakas. Voi olla, että palaan vanhaan rotuun kerran kokeilun jälkeen tai pysyn valitsemallani polulla jatkossakin, kuka tietää. Tulevaa koiranpentua olen kysellyt Suomen lisäksi ulkomailta, mutta varmaa tietoa pennun taloon astelemisesta ei vielä ole, joten keskitytäänpä pohdiskelemaan, millä tavoin lähden pentua kouluttamaan.

Rotuvaihtoehtoja olen pyöritellyt monen monta vuotta tutustuen samalla ihaniin koiraihmisiin ja heidän koiriinsa. Rotuvalinta on vaihtunut vuosien saatossa useaan kertaan, mutta nyt se on pikkuhiljaa vakiintunut siihen rotuun, mikä tutustuttikin minut paimenkoiriin.

Tervetuloa seuraamaan pohdintojani pentua odotellessa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta paljon on vielä edessä ennen pennun tuloa.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla