Usein puhutaan myös tavoitteista. Pitäisi uskaltaa laittaa rima tarpeeksi korkealle eikä tyytyä välitavoitteeseen päätavoitteena. Tavoitteita saa tavoitella omaa tahtia, mutta kyllä myönnän, että minun tavoitteenani on agility- ja hyppyvalio. Se tietää töitä ja se tietää myös asenteen muutosta.
Usein olen lähtenyt radalle sillä mielentilalla, että rata on meille ihan liian hankala ja sieltä haetaan korkeintaan hieno hylkytulos. Ohjaus on löperöä heti alusta lähtien, puhumattakaan siitä, että mitä se on sen väärän esteen jälkeen. Pitäisi lähteä tekemään parastaan ja uskaltaa tavoitella sitä nollatulosta. Jos tulee hylky, niin sitten tulee, loppuun asti täysillä. Liika takertuminen omiin virheisiin ei pitemmän päälle johda kuin huonoon mieleen.
Tässä on nyt ollut agilitytaukoa sen verran, että blogipostauksista ja muiden kisasuoritusten katsomisesta on tullut onkeen otettua yhtä sun toista. Se oma koira tulee olemaan kyllä oivallinen siinä suhteessa, että pääsee rakentamaan uutta pohjaa niin ohjauksellisesti ja asenteellisesti.
Olen monta kertaa kirjoittanut siitä, että lähden tekemään asioita uuden pennun kanssa hitaasti, meillä ei ole mihinkään kiire. Olen edelleen tätä mieltä, vaikka myönsinkin sen valioarvon tulevaksi tavoitteeksi. Se on päätavoite, jota edeltää monta välitavoitetta. Ensiksi on luotava pohja ja seuraavaksi voitettava se kynnys, mikä kisaamista kohtaan kasvaa koko ajan tässä odotellessa. Tiettyä nöyryyttä on oltava, en odota saavani kaikkea kultavadilla enkä sitä, että agilityvaliotavoite on helposti saavutettavissa. Töitä, töitä ja töitä, myös siellä oman pään sisällä.
Pitäisi olla optimisti eikä pessimisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti