lauantai 6. syyskuuta 2014

Hei hei mitä kuuluu?

Blogi on nyt hieman hiljentynyt, kun mitään uutta pohtimisen aihetta ei ole tullut niiden mieltä eniten askarruttavien aiheiden jälkeen. Penturintamalta kuuluu seuraavanlaista, että juoksut ovat alkaneet ihan viime päivinä, joten seuraavia odotellaan sitten maalis- tai huhtikuulle. Jos kaikki menee hyvin, niin saan kuin saankin pennun loppukesästä!

Jos minulta kysyttäisiin, mihin vuodenaikaan tahtoisin oman pentuni, sanoisin ehdottomasti loppukesän ennen opiskelujen pariin palaamista. Pennun kanssa ehtisi pohjustaa hyvin yksinjäämistä, mutta rutiinit muodostuisivat suhteellisen nopeasti kotiutumisen jälkeen. En vielä osaa muodostaa ensi vuoden syksylle kurssien aikataulua, mutta luultavasti se ei ihan yhtä tiivis tule olemaan. Tällä hetkellä teen useampaa pitkää päivää ja jos asunto sijaitsee vähänkin pitemmän matkan päässä kampukselta, niin ei siinä hirveästi pentua ehdi nähdä luentojen välissä. Hyvin hankalaa, mutta tämä olikin yksi niistä syistä, miksi ajoitan pennun ottamisen ensi vuodelle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti