Minun koiraprojektini oli/on vähän pitemmällä kaavalla tehty. Olen käyttänyt ihan hirveästi aikaa tutustuessani kasvattajien nettisivuihin ja yhdistelmiin, vertaillut ja miettinyt kaikelta kantilta. Oman koiran hankinta ykkösryhmästä lähti liikkeelle jo yläasteiässä. Kirjoittelin kahdelle kasvattajalle silloin enemmänkin ja ideana oli ottaa lukion alettua sitten oma koira. Mikään varma ja täysin kolahtanut tunne minulla ei ollut tästä silloin pohditusta rodusta. Lähinnä hetken huumaa. Halusin ja haluan kuitenkin tutustua kasvattajiin kunnolla.
Lukio alkoi ja mitään koiraa ei tullut. Kasvattajille kirjoittelu oli jossain vaiheessa hiipunut, vaikka edelleenkin pidin silmällä tulevia yhdistelmiä. Otin yhteyttä lukion toisena keväänä sitten tällä kertaa aivan uuteen kasvattajaan. Tuntui loistavalta, yhdistelmät juuri siltä mitä hain. Teoriassa olisin voinut ilmoittaa pentueen, josta pennun halusin. Puolisen vuotta elin siinä uskossa, että tässä se nyt on. Sitten alkoi löytyä ensin luonnepuolelta asioita, joista en pitänyt, ja seuraavaksi sitten terveyspuolelta.
Täyskäännös ympäri ja kolmas kerta toden sanoo. Rotu vaihtui samalla ja koska olen tuntenut tämän kasvattajan aina sieltä agilityn alkuajoistani asti, niin tuntui heti oikealta. Ensimmäisessä vaihdetussa sähköpostissa luki "vähän arvelinkin" ja "iloinen yllätys" :D
Syy siihen, miksi olen jaksanut odottaa näinkin kärsivällisesti monta vuotta on siinä, että oma elämäntilanne ei ole aikaisemmin pentua sallinut ja toinen, no, hyvää eikö kannatakin odottaa? :) Kaikista eniten jännitin tulevan emän tapaamista. Maalailin kauhukuvia ja kerkesin hermoromahduttaa puolet lähipiiristä ensin tällä ja tapaamisen jälkeen sitten sillä hehkuttamisella. Tällä hetkellä olen ehkä rasittavinta seuraa koskaan, pentu sitä ja pentu tätä. Mikä vain voi mennä vielä pieleen. Varasuunnitelmaa ei tällä kertaa ole, ensimmäistä kertaa ikinä. Pidän tulevasta rodusta paljon, mutta siellä on myös hyvin harva yhdistelmä, josta löydän enemmän plussia kuin miinuksia.
Tietoisuus lisää tuskaa, tässä odotteluaikana on kyllä kerennyt tutustua jos jonkinlaiseen terveysongelmaan (viimeisin on dilatoiva kardiomyopatia...) ja niiden taustalla oleviin sukuihin. Vaakakupissa kuitenkin painaa niin moni tuttu koira, jotka ovat terveitä tai suht vähäisillä ongelmilla varustettuja. Tokihan löytyy näitä huonomman tuurin omaaviakin, mutta se ei pelaa joka pelkää. Tietoisia riskejä välttelen, kuten tiettyä DCM-sukua, mutta loppupeleissä täydellistä yksilöä on hankala saada.
Tämä viimeisin kesä on kyllä ollut aivan huippu ajateltuna rotuun tutustumista vieläkin enemmän. On ollut yhteislenkkejä ja pohdintoja yhdessä yhdistelmistä sekä olen edennyt rodun harrastajien parissa enemmän kuin tuon aikaisemman vaihtoehdon kanssa ikinä. Ja on muuten kivaa porukkaa! ;)
Nyt voin virallisesti sanoa olevani astutuksen odottaja. Edelleen mitä tahansa voi käydä ja jännittää jatkuvasti, mutta ollaanpa otettu nyt askel taas eteenpäin. Aika tulee lentämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti