torstai 16. huhtikuuta 2015

Puppeshoppailua


Pakko myöntää, että sorruin ostelemaan pennulle uudestaankin :D Tammikuussa tilasin Hurtan manttelin alennuksesta ja nyt ensin näyttelyn houkutukset oli liian suuret ja sitten vielä Mustin & Mirrin tarjouslehdessä oli moneen kertaan kädessä pyöritetyt kupit ota kaksi maksa yksi. Hankintojen lisäksi on tullut tehtyä myös hieman alustavia suunnitelmia kesän lopuille...

Hau Haun ständiltä löyty houkutteleva 10€/3kpl -tarjous ja iskin silmäni ensin tuohon sammakkoon. Aikani pengottua löysin sieltä tuon krokonkin, joten eikun kolmatta sitten etsimään. Mietin pitkään vesifrisbeen kanssa, mutta päädyin lopulta ottamaan tuon apinannyrkin. Sammakko ja kroko on vinkuleluja, joten anteeksi naapurit!


Mielessä on pidemmän aikaa pyörinyt myös idea, että ostaisin pennulle jo "leluksi" noutokapulan ja no, mennyttä kalua oltiin hintalapun kohdalla. 4€ noutokapula ei mun mielestä ole paha ja vaikka tuo voisi olla vielä hieman ohuempi keskeltä, niin eiköhän tuo suuhun sovi :) Mietin myös tavallisen kapulan kanssa, mutta tuossa on helpompi vahtia että puru pysyy keskellä eikä laipoilla.

Ja tosiaan, Mustin & Mirrin Little Bigger melamiinikupit on pyörineet melkein jokaisella käynnillä mielessä ja melkein riemusta hypähdellen käväisin ostamassa nämä kaksi valkoista ihanuutta. Mun piti alunperin ostaa se 700ml koko, mutta niitä ei ollut kahta saatavilla, joten 1400ml kanssa kävelin kaupasta ulos. Oon edelleen vähän sitä mieltä, että nää on pikkusen liian isot, mutta tulipahan nyt säästettyä vähän vajaa 22€. Yhdelle jäi hintaa 21,90€ ja tarjous on mun mielestä vielä sunnuntaihin asti voimassa! :) Vähän toisessa kupissa harmittaa, että hintatarra oli liimattu tuohon kuppiin keskelle (kts vasen) ja siinä on pieni tahra. Sain onneksi jo suurimmat liimat irti, mutta pitää varmaan vielä liotella uudestaan.

En ihan vieläkään ole sisäistänyt tuota eilistä uutista! Iik!


2 kommenttia:

  1. Suloinen blogi! En olekaan ennen törmännyt blogiin joka olisi pystyssä jo ennen koiran tuloa, lähinnä vain vauvablogeihin jossa päivitellään raskauskuvia ja vauvantarvikkeita. Mutta tämä on kyllä ihana, tosi kivat kuvat tässä postauksessa ja hyvää tekstiä. Liityin lukijaksi ja odotan innolla näkeväni sitten pennusta kuvia ja kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ehkä pientä kärsimättömyyttä ollut kirjoittajalla ilmassa viime vuoden puolella ja päähänpistosta syntyi sitten tämä blogi. On kyllä toiminut loistavana ajatusten purkukanavana, iso osa on tosin luonnoksissa odottamassa pennun kotiutumista.

      Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista