sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Jossain on kai vielä joulu


Käämin ensimmäinen joulu on nyt takana ja ollaan muutettu takaisin mun äitiltä omaan kotiin. Tosin, hyvin pikaiselle visiitille vain, sillä suunnataan juhlimaan uutta vuotta Joensuuhun.

Voin olla ylpeäkin välillä tuosta pennusta. Se on äitillä menossa aika täysiä, sillä iso talo ja ihmisiä, joita ei normaalisti mukamas näe. Nyt muutamat viime päivät se on ollut jo ihan mukava myös isossa talossa, ei enää ole juossut aivan joka paikkaan ja muutenkin käyttäytynyt. Äitin koiralla on tällä hetkellä juoksut, joten ei nyt ihan helpoin yhtälö ollut tämä joulunvietto. Onneksi Käämi ei tuntunut ihan vielä ymmärtävän ja parhaat päivät ovat edessäpäin :D

Kuusi pysyi pystyssä, kinkkua ei varastettu ja kaikki joulukoristeetkin taitavat olla ehjinä. Käämi oli jouluaattona ihan väsy ja kun annoin sille sen lelupaketin, niin tyypin häntä ei enää edes jaksanut heilua ja siitä ei mentykään ihan sekaisin. Nyt kotiin tultuani Käämi on nukkunut pääasiassa ja siitä on tuolla kuoriutunut kunnon kainalokelpie, kun se siellä pääsee sänkyyn nukkumaan yöksi (täällä ei tule kuuloonkaan :D).

Käämi-porolle joulupukki toi hienon Back on Trackin verkkoloimen, hienon vinkuvan kongipallon narussa sekä herkkuja. Tulematta on vielä Stockmannin aleista tilattu Orbiloc -turvavalo sekä uusi panta, sillä vanhasta pannasta petti eilen lukko uudestaan.

Jouluaaton sää...

3 kommenttia:

  1. Löytyisikö teistä treffiseuraa? :) Mekin ollaan Joensuussa lomailemassa Paavon kanssa tällähetkellä, ja ei tekisi leikkiseura pahaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti kyllä, en oo vielä ihan tietoinen kaikesta ohjelmasta :) Tullaan välille 30.12.-5.1., laita vaikka sähköpostia mia.tadaa[at]gmail.com niin kattellaan miten sattuis :)

      Poista
  2. Me asustellaan jns ja joudetaan kyllä lenkkiseuraks niin laittakaa vaikka fb viestiä Tuuli Komulainen jos haluutte seuraa :D

    VastaaPoista