Ei oo mitään mikä ois näin nättii

Tämä viikko on ollut meidän viikko!

Käämillä on aikaisemmin ollut tapana hieman askarrella mun ollessa töissä. Se ei varsinaisesti ole rikkonut mitään, mutta toisinaan latttialta on saattanut löytyä tyhjä limupullo tai kaukosäädin. Tällä viikolla yllätyksekseni kotona on odottanut uninen kelpie ja lattia on ollut vapaa sinne kuulumattomista esineistä.

Kävimme torstaina äitini kanssa hieman valokuvausretkellä Kärnäkoskella sekä Partakoskella. Käämin pystyi huoletta laskemaan kuvausten ajaksi irti, vaikka yhdellä paikalla olikin ihmisiä laittamassa juhlatelttaa pystyyn. Oli kauniisti kuulolla ja ei singonnut päättömänä kuvaajaa päin tai minnekään muualle. Kotipihalla Käämi teki myös yhdet kepit käden perässä ja viimeisellä välillä siltä löytyi jo vauhtia ja vähän ennakointiakin, hurjaa!

Perjantaina otettiin mielenvirkistykseksi hieman tokoa pihalla ja ai vitsi, täähän tuntuu superkivalta! Käämi teki muutaman seuruupätkän, liikkeestä maahanmenon sekä liikkeestä seisomisen. Seuraaminen olisi oikeastaan käännösten hienosäätöä vaille alokasluokkaan valmis. Liikkeestä maahan menee samantien kun käsky käy, mutta ennakoi perusasentoa. Liikkeestä seisominen oli hurjan vaikea käsittää, mutta sitä ei ollakaan tehty ja tehtiin lähinnä ideaa.

Perjantaina kävin sovittamassa Hööksin pelastusliivejä, kun eräs koiranomistaja oli pistänyt ne myyntiin. Mietin näiden ja Ezydogin liivien välillä aika kauan, mutta tarkoitus on käyttää liivejä lähinnä itsevarmuuden hakemiseen, niin totesin viidenkympin korvilla olevat liivit turhan kalliiksi. Hööksin pelastusliivit osoittautuivat ihan onnistuneeksi hankinnaksi ja tänään käytiin niitä testaamassa venerannassa.

Sain vetää Käämin ensimmäisen kerran kantokahvasta veteen, mutta lopulta se teki jo itse syöksyjä järveen. Hätääntyy hieman ja alkaa roiskia etujaloillaan, kun ui ulappaa kohti, mutta rantaa kohti ui rauhallisesti ja hyvällä tekniikalla. Luultavasti ei kovin monia uintikertoja liivien kanssa tarvita. Olen myös hurjan ylpeä pienestä teinikelpiestä, joka autoista ja veneitä kuntoon laittavista ihmisistä huolimatta pysyi kauniisti kuulolla ja tuli minun luokse, vaikka en voinutkaan koiraa namilla palkata. Se on rauhoittunut ja fiksuuntunut taas hurjan paljon, toivottavasti kestää enemmänkin kuin tämän viikon!

Ilmoitin tämän myös syyskuulle näyttelyyn ja totesin, että Tallinnaan ei lähdetä hakemaan juniorimuotovalion arvoa. Katsotaan ensi vuonna, josko haettaisiin aikuisena serti ja miksei cacibkin. Ensi viikolla ajellaan Kouvolaan.