lauantai 7. marraskuuta 2015

Sairauspeikko kylässä


Torstai-aamuna oli näitä hetkiä, kun sydän hyppää ihmisellä kurkkuun. Käämi lähti ulos ihan iloisesti, mutta alkoi tarpeiden teon jälkeen hamuta heinää suuhun ja kieltäytyi tulemasta sisälle. Tämän jälkeen pentu alkoikin sitten kakoa ja pääsi kaatumaan nurin hihnan löystyessä. Kahden eri eläinlääkärin kanssa keskusteltuani tultiin tulokseen, että kyseessä oli rankempi kipureaktio ja pentu oli nojannut hihnaan mahan kouristaessa. Oli kuitenkin heti ylhäällä, kun pääsin pennun luokse, ja reagoi täysin kaikkeen.

Sisälle tullessa pentu sitten oksensikin kolmesti verta. Käämi tärisi sylissä sen aikaa, kun yritin saada meitä ensin Univetiin ja sitten Animagiin. Kummastakaan ei löytynyt aikaa heti, Animagiin olisi päässyt iltapäivällä. Onneksi löytyi vielä kolmas klinikka ja saatiin tunnin päähän aika.

Ja voi, kun pentu oli reipas potilas! Oli hyvin vaisu, mutta yritti urheasti seurailla ja touhuilla kaikenlaista. Kaikki tutkimukset onnistui ilman mitään ja tyyppi oli ihan hiljaa, kun otettiin verinäytettä ja annettiin oksennuksenestolääkettä. Mitään näkyvää syytä ei löytynyt, verikokeista ei sen ihmeempää löytynyt, lämpö oli normaali jne. Reipas "pieni" poika ♥ Painoa meillä nimittäin nykyisin 16,2 kg..

Torstaipäivä menikin sitten ihan rauhallisissa merkeissä ja ollaan oikeastaan perjantaikin oltu ihan iisii. Käämi köhii nyt hieman, joten on mahdollista, että meille on tullut kennelyskä kylään. Oli miten oli, meidän treenit nyt sitten menee tauolle ja parannellaan pois mitä ikinä meillä nyt onkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti