keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mä tiedän paikan minne voidaan piiloutuu

Käytiin tänään treenikentällä!



Löytää ihan uutta virtaa, kun saa herätä valoisan aikaan ja kerkeää ennen luentoja tekemään jotakin ihan ajan kanssa. Mulla piti olla hyvä ettei kahdeksasta iltapäiväneljään luentoja, mutta niitä peruuntuikin sitten urakalla ja menin loppuen lopuksi kahteen.

Käämi tutustui tokohyppyyn ja pk-a:han. Tokohyppy olikin kelpien mielestä ihan piece of cake ja hyppää kyllä mun silmään aika hyvällä tekniikalla, vaikkei ollakaan hyppytekniikkatreenejä tehty. Niitä pitäisi kyllä päästä tekemään, mutta ehkäpä tammikuussa.

Pk-a oli hyvin loiva, joten annoin kiivetä sinnekin ihan kokeilumielessä. Sinne kiipesi ja vähän taiteili harjalla, ja sitten juoksukontakteja ajatellen melkein alas asti. A-estettä ei kyllä aleta vielä pitkään aikaan tekemään. Boksiakaan ei olla saatu vielä aloitettua, ehkäpä sitten keväällä tämäkin :)

Seuruupätkien jälkeen siirryttiin sitten muiden välineiden puuttuessa tekemään agitreenijuttuja. Tehtiin pitkästä aikaa sitä, että kelpie lähtee toiseen suuntaan lelun perässä ja ottaa mut sitten vasta kiinni. Tämä toimi vihdoin ja kelpie malttoi hakea lelun! Meillä on edelleen ongelmana se, että jos juoksen, niin Käämi joko hyppii vasten tai/ja puree hihasta. Tämä on tosin vähentynyt huimasti ja esimerkiksi agilitykentällä tätä ongelmaa ei ole.

Keskusteltiin Käämin kanssa myös pitkään siitä, mitä sana tuo tarkoittaa. Oli yksi ensimmäisistä asioista mitä opetin, että lelut tuodaan käteen asti eikä mun tarvitse niitä keräillä. Tämä toimii useimmiten, mutta joskus saa vähän muistutella asiasta. Istuin niin kauan paikallani, kunnes kelpie kävi tuomassa lelun hyvä ettei mun suuhun asti. Välillä otin pois kokonaan, välillä taas leikitin ja annoin voittaa.

Ensi viikolla on pelkästään tenttejä, joten eiköhän lukemisen välttelyä ole edessä ja käydään kentällä tekemässä vähän useammin. Huhu myös kertoi, että Jyväskylästä olisi tänne tulossa treenipiiska ;) Oon kyllä niin antitalvi-ihminen, että mua ei haittaa yhtään nuo plussakelit. Pääseepähän tekemään ulkona, kun mulla ei ole minnekään halliin toistaiseksi treenioikeutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti