sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Unelmia jahtaan tuulta päin kunnes saavutan sen mistä unta näin

Siitä faktasta ei pääse yli eikä ympäri, että Käämillä on ensi vuoden marraskuussa agilityn kisaikä täynnä. Vaikka meillä ei edelleenkään ole mikään kiire starttien ja kisaamisen suhteen, niin kyllä se pikkuisen alkaa poltella mielessä.


Lisäksi Käämi pääsisi keväällä rallytokoon sekä tokoon. Rallytokoon luultavasti saataisiin pakka loistavasti kasaan, tokon kanssa en ole vielä ihan varma. Oma luonne ei vaan anna mennä tekemään suoritusta sinnepäin vaan haluaisin kaikissa lajeissa startata vasta sitten, kun ollaan oikeasti valmiita.

BH-kokeeseenkiin päästäisiin jo, mutta täytyy myöntää, että tämä on ehkä isoin mörkö minulle ja ei ollenkaan niin omalla mukavuusalueella kuin nuo kolme ensimmäistä.

Miten ihmeessä tämä pentu alkaa tuntua jo kauhean vanhalta :D

TAVOITTEET - AGILITY
Ohjauskuviot haltuun
Hyppytekniikkatreenit (koulutus tiedossa)
Keinutreenit
Juoksu-a:n boksitreenit alkuun ja boksin siirtäminen a:lle vuoden iän jälkeen
Keppitreenit vuoden iän jälkeen

Lyhyet ratatreenit
Koulutukset/ryhmäpaikka (ainakin 1 ulkopuolinen koulutus tiedossa, toivottavasti enemmänkin)

TAVOITTEET - RALLYTOKO / TOKO
Rallytokossa alokasluokan kuviot haltuun, miksei ylempien luokkienkin
Hihnatreenit
Ratatreenit

Suunnitelmallisuus treeneissä
Tokossa alokasluokan liikkeet pikkuhiljaa kasaan
Paikkamakuu eritoten mahdollisimman vahvaksi
Kestoa useamman liikkeen suhteen (aivan viimeiseksi)
Koulutukset (mahdollisesti 1 tiedossa)

TAVOITTEET - PK / RAUNIOT
Oman pk-lajin löytäminen, mielessä ollut viesti sekä jälki
Esineruutuja ohjelmistoon entistä enemmän
BH:n pohjustaminen / tottiksen pohjustaminen ?

Raunioilla voisi käydä uudestaan

TAVOITTEET - TERVEYS
Tärkein tavoite on pysyä terveenä!
Tutkitutetaan agilityn kannalta olennaisimmat asiat
Sydänkuuntelu

1 kommentti:

  1. Mä aikanaan tuon vanhemman koiran kanssa myös havahduin siihen, että apua, mun koira on jo 10kk eikä meillä ole vielä mitään kisoja tiedossa... Mutta kuten joku on joskus sanonut, kaikki "näin nuorena näin valtavat saavutukset" ennätykset on jo rikottu, joten muilla ei enää kannata olla mikään kiire.

    VastaaPoista