torstai 7. tammikuuta 2016

Ready, steady, go, sellane flow

Vasemmalla yläällä on himmeänä tuolloin näkynyt haloilmiö, oli superhieno!

Treenikausi tältä vuodelta korkattu ja voi vitsi, kelpie oli lähellä täydellistä.

Meinasi tosin käydä niin, että ei oltaisi päästy koko treeneihin, kun auto oli päättänyt kuolla tuohon pakkaseen. Onneksi kävin päivällä kokeilemassa, että pääsenkö sillä ostoksille, olisi voinut nimittäin illalla tulla itku. Nyt sain onneksi autoon virtaa kaapeleilla isäni autosta ja päästiin liikkeelle nyt illallakin.

Mutta palatakseni niihin treeneihin. Mahtui tuntiin myös sellaisia asioita, joita kelpien ei tarvitsisi tehdä. Se kiihtyy hirveästi toisen ratasuorituksesta. Ottaa kyllä kontaktia, jos toinen on radalla paikallaan eikä suorita esteitä, joten siitä ihan propsit. Kelpie pääsi sitten jäähdyttelemään tunteitaan ulko-oven toiselle puolelle, joten nyt kyllä täytyy toivoa, että päästäisiin tekemään tälle asialle hallitusti jotakin. En tiedä, miten se reagoisi häkissä, tätä kokeillaan nyt tulevana sunnuntaina hyppytekniikkatreeneissä. Varovaisesti lupailen tästä treenistä videota, katsellaan.


Käämi teki vähän lyhyempää ja vähän pitempää ratapätkää. Sen kanssa saa jo ihan oikeasti juosta ja olla todella tarkka siitä, että kelpie kääntyy. Se on kyllä parantanut todella paljon siivekkeiden väliin osumista nyt kun ne on saatu molemmat mukaan. Focuskin alkaa pikkuhiljaa olla eteen. Malttaa odottaa erinomaisesti paikallaan lähtökäskyä, mutta siitäkin saa joskus hieman muistutella - varsinkin treenien loppuvaiheessa. Kokeiltiin myös pitkästä aikaa sitä, että kelpien palkkalelu jätetään esteen taakse ja lähden koiran kanssa muutaman esteen taakse. Lähti mukaan, pari kertaa sinkasi mun virheiden takia palkkalelulle ennen aikojaan, mutta selvästi jotkut herneet kohtaa siinä, että sinne ei voi sinkaista suoraan ;) Kelpie myös kulkee erinomaisesti vierellä esteiden luokse, jippii!!

Ratapohja löytyy tästä, ja jälleen kerran se on vähän miten sattuu -mittakaavassa. Tehdään samat treenit myös aina toisinpäin, mutta en jaksanut laittaa numeroita kuin yhdelle puolelle.


Aloitettiin valkoisen pohjan numeroilla eli ihan peruskauraa Käämille. Heräteltiin siihen, että ollaan tultu treenaamaan agilityä. Tehtiin ihan muutama toisto vaan kahdella ensimmäisellä hypyllä ja todettiin, että tää on kyllä tarpeeksi helppoa Käämille. Lisättiin sitten paluu tuonne ensimmäiselle hypylle takaisin. Ei ongelmaa! Otettiin tähän sitten tauko ja yritettiin taas käyttäytyä toisen suorittaessa. Pikkuhiljaa, ei ollut enää niin paha.

Toisella vuorolla tehtiin sitten noita harmaalla pohjalla olevia ensin ja tässä oli juuri tuo, että kelpien palkkalelu oli valmiina. Pari kertaa tuli kakkosen ohi, koska olin itse väärässä paikassa ja Käämi ei sitten lukinnut sitä. Saatiin tähänkin supermakeita toistoja, kun itse ymmärsin olevani ihan väärässä paikassa. Toimii kumpaankin suuntaan ja parantaa toisto toistolta.

Mustalla pohjalla olevat oli sitten ihan kokeilua, että mitenhän se kelpie oikein liikkuukaan. Ensimmäinen oli takaakierto, eli tultiin tuolta putken sivusta ja Käämi kerkesi keräämään ihan kiitettävät vauhdit. Kakkosputkeen osui ensi yrittämällä, kolmosta kävin muutaman kerran näyttämässä lähempää, mutta tämän jälkeen kelpien sai sinne jo siltä juoksulinjalta, mitä ajattelin. Super! Sen kanssa saa muuten juosta ihan oikeasti, että kerkeää. Huh. Kuntokuurille ohjaaja ennen pitempiä pätkiä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti