lauantai 17. joulukuuta 2016

Hehkuvan sun tahtoisin



Tavoitteiden listaaminen ensi vuodelle on ollut luonnoksissa jo marraskuusta lähtien, mutta nyt ne vihdoin julkaistaan. Puretaan kuitenkin tämän vuoden tavoitteiden toteutuminen ensin, ne voi käydä lukemassa listamuodossa tästä.

Agilityssä oli ohjauskuvioiden haltuunotto, hyppytekniikkatreenit, keinutreenit, juoksu-a:n rakentaminen, keppitreenit, ratatreenit sekä koulutukset ja ryhmäpaikka listattuna. Näissä onnistuttiin juoksu-a:ta lukuunottamatta melko hyvin. Ohjauskuviot ja ratatreenit kulkivat käsi kädessä, samoin kuin hyppytekniikka ja koulutukset. Keinu saatiin valmiiksi ja kepit erittäin hyvälle mallille. Ryhmäpaikkaa ei ollut omaa, mutta käytiin tuuraamassa muutamaan otteeseen.

Rallytokon ja tokon kanssa epäonnistuttiinkin sitten oikein urakalla. Rallytokossa tähdättiin alokasluokan kylttien haltuunottoon, hihnatreeneihin ja ratatreeneihin. Kyltit on hallussa, hihna ahdistaa molempia ja ratatreenit jäi omalle takapihalle. Varsinaiset tokotreenit hylättiin kokonaan, joten alokasluokan liikkeitä, paikkamakuuta eikä koulutuksia nähty. Suunnitelmallisuus treeneissä ja toistojen kesto tuli rallytokon kautta, mutta suunnitelmallisuutta voisi ihminen lisätä.

Palveluskoiralajeja sekä raunioitakin mietittiin raunioista innostuneena, mutta kaukana ollaan BH:n ja tottiksen pohjustamisesta. Esineruutuja tehtiin kyllä, mutta niihin olisi voinut säännöllisyyttä saada. Lajiksi valikoitui loppupeleissä jälki ja puppejälkiä tehtiinkin yhdessä vaiheessa ihan ajatuksella. Raunioilla ei käyty ollenkaan, harmi!

Terveyttä toivottiin, muutamia pieniä sairasteluja oli korvatulehduksen ja kennelyskän muodossa. Kuvissa käytiin ja varattiin aika ortopedille melkein samantien, onneksi kuitenkin hyvin tuloksin selvittiin tästä shokista. Sydänkuuntelu jätettiin kokonaan väliin, mutta mielessä pyörii edelleen.

TAVOITTEET - AGILITY
Estevalmiiksi kevään aikana
Ohjauskuvioiden vahvistaminen ja uusien opettelu
Kisapaikkakäyttäytymiseen tolkku
Treeniflow

Ykkösluokan korkkaus ja siirtyminen loppuvuodesta kakkosluokkalaiseksi
Koulutukset/ryhmäpaikka
Mahdollinen siirtyminen uuteen treenihalliin

TAVOITTEET - RALLYTOKO
Treeniflow
Häiriötreenit
Ratatreenit
RTK1

TAVOITTEET - PK 
Jälkitreenit ajatuksella
Esineruudut säännöllisesti rikkoen kaavoja

TAVOITTEET - MUUT
Kestetään terveinä ja harrastuskuntoisina
Sertinälkä napattiin Narvasta, joten herätellään sitä nälkää Suomessa ja ulkomailla
Retkeillään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti