Yksi hutera askel

Eilen oli niitä hetkiä, kun harkitsi vakavasti vaihtavansa johonkin sellaiseen lajiin, jossa kumpikaan ei rikkoisi itseään. Sattunut taas vähän yhtä ja toista, joista eilinen oli se säikähdyttävin.

Käämin kanssa aloitettiin taas lähtötreeneillä. Lähdöt ovat parantuneet todella paljon siitä, mitä ne ovat aikaisemmin olleet, ihan muutamassa kerrassa. Niitä ei edelleenkään tehdä pitempien ratatreenien ohella, vaan aloituspaikoilla käytetään suhteellisen lentäviä lähtöjä sekä koske -käskyä, jos Käämi ei meinaa tulla lähelle. Tämä on toiminut todella hyvin, ja toivottavasti toimii vastaisuudessakin.

Lähtötreenien jälkeen tehtiin muutaman kerran rengasta ihan yksittäisenä esteenä. Sen jälkeen päätettiin liittää renkaan eteen hyppy, joka ei sitten ollutkaan aivan niin hyvä idea. Käämi tähtäsi todella pieleen, jonka seurauksena se jäi takajalastaan kiinni renkaaseen. Hajoava rengas ei pelastanut kelpietä, sillä vasen takajalka jäi nivusesta jumiin ohueen ketjuun ja takajalan varpaat menivät renkaassa olleen alariman alle. Rengas meni vähän matkaa kelpien mukana ennen kuin saatiin sekä este että koira pysähdyksiin. Onneksi Käämi ei mennyt niin paniikkiin, että olisi riuhtonut itsensä rikki. Episodin jälkeen koira oli täysin kunnossa. Jalka jäi onneksi niin ylhäältä kiinni esteeseen, että polveen ei tullut vääntöä, joten toive on, että selvittiin säikähdyksellä!

Käämi teki renkaan välicheckin jälkeen ilman ongelmia, joten toivottavasti estettä kohtaan ei myöskään jäänyt hirveää kammoa. Se sai tehdä vielä lyhyen ratapätkän, jonka jälkeen lähdettiin loppuverkan kautta kotiin. Liikkeissä ei näkynyt mitään ongelmaa, mutta autosta poisotettaessa oli hivenen jäykkä ja tänäänkin on aavistuksen ollut jäykän oloinen. Varaillaan hierojalle aikaa, jotta saadaan jumit auki.

Kaikkea sitä pitääkin sattua. Vauhtia on enemmän kuin järkeä, ja vaikka toistaiseksi ollaan selvitty ilman sen kummallisempia haavereita, niin herätti kyllä ajatuksia.