sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Sieltä peilata kai avaruuden vois


Viikko huipentui jälkitreeneihin ja vau, olipahan taas hieno!

Treenit olivat tällä kertaa sen verran tehokkaat, että päästiin tekemään kaksi suoraa jälkeä. Viime kerrasta oppineena pidensin matkaa ihan reilummalla kädellä. Ensimmäistä jälkeä tallatessani huomasin, että meidän puoleisessa metsässä oli näemmä mennyt hirvi juuri siitä kohtaa, mihin jäljen tallasin. Hieman jännitti, kuinka pahasti tuollainen sotkeekaan Käämin jäljestystä.

Käämi oli hieman turhan vallaton ensimmäiselle jäljelle astellessa. Hengailtiin jonkin aikaa ihmisten keskellä ja pikkuhiljaa haukkuva kelpie rauhoittui sen verran, että se oli mukavaa viedä jäljen alkuun. Hirmuisella vauhdilla se lähti jäljelle, joskin ajoi sitä jonkun verran sivussa. Hirven jäljillä mielestäni saattoi hieman pyöriä, mutta palasi kuitenkin ihmisen jäljelle. Loppupurkille meni onneksi jäljen päällä, joten paransi kyllä. Saatiin kouluttajalta ihan positiiviset palautteet ja käskyksi laittaa seuraavalle jäljelle liina.

Toinen jälki oli ensimmäistä pitempi ja meni taas samojen hirven jälkien yli. Maastokin oli ehtinyt jonkun verran jo kuivua, joten aika varmalla fiiliksellä lähdin. Toiselle jäljelle autosta mukaan tuli ihan eri koira, joka oli paljon enemmän hallittavissa ja juuri sitä, mitä toivoisinkin. Liinan tuoma vapaus sotki Käämin ajatusta kuitenkin sen verran, että alussa pyöri jonkun aikaa ihmetellen. Jäljen nosti kuitenkin todella hyvin. Jälkea se ajoi tällä kertaa tismalleen sen päällä, mutta aikamoisella vauhdilla. Viimeiset 40 metriä olivat kuitenkin erinomaiset, vauhtikin hidastui ja kouluttajan mukaan koirasta oikein näki, miten se oppi. Ihan älyttömän hyvä lopetus!

Saatiin ohjeiksi jatkaa loppupurkista huolimatta vielä eteenpäin parin purkin verran. Tässähän alkaa olla pikkuhiljaa alokasluokan pituutta, joskin suoralla jäljellä. Veikkaisin tuon toisen jäljen pituudeksi jotakin 70-100 metrin välillä. Laskin kyllä askeleet, mutta jotenkin en siltikään osaa arvioida pituutta.

Kivat ja opettavaiset treenit! Marssitaan liinakaupoille seuraavaksi, jälkipurkkikaupoilla käytiinkin jo. Hauskaa muuten, että ollaan tehty jälkijuttuja toukokuussa joka viikko, tosin yksi viikoista oli ilman Käämin osallistumista. Tää on enemmän kuin ikinä aikaisemmin, joten ainakin yhdessä vuoden 2017 tavoitteessa onnistutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti