lauantai 3. helmikuuta 2018

Adrenaliinia sydämeeni

Aika makea treenikassi ;)

Vajaan kolmen kuukauden tauon jälkeen palattiin treenihallille!

Kasvattaja järjesti kasvatinomistajille hyppytekniikka- sekä noseworktreenit. Käämin kanssa osallistuttiin tietysti noseworkiin ja olipahan treenipläjäys sairaslomalaiselle. Päästiin vahvistamaan hajunetsinnän ideaa monenlaisissa treeneissä, joten meillä on varmasti tänään erittäin väsynyt kelpie.

Ensimmäisenä treeninä tehtiin ihan niin, että purkki oli kädessä ja koira kosketti purkkia saaden siitä namin. Tämä treeni oli Käämille tuttu juttu, joten en montaa toistoa ottanut. Lähinnä tutustuttiin käytössä olleeseen hydrolaattiin, sillä ollaan tehty vain kahdella eri hydrolaatilla aikaisemmin. Ei ollut ongelmaa.

Toisena treeninä hajupurkki sijoitettiin seinälle. Käämi ei selvästikään tässä vaiheessa ollut ihan mukana hommassa ja tarjosikin vähän kaikkea muuta. Toki tilanne oli vaikea, sillä pitkästä aikaa Käämi pääsi yhteistreeneihin. Saatiin kuitenkin ihan hyviä onnistumisia, mutta pitäisi saada treenattua lähtöalueelle joku fiksu rutiini. On se ja kumma, että ne lähtöalueet on lajista riippumatta ihan yhtä vaikeita... Näitä pitäisi päästä treenaamaan siis ehdottomasti useammin ja jonkun toisen kanssa.

Kolmantena treeninä oli ihan makupalojen syönti seinältä, jotta koira eteni rauhallisesti seinän viertä. Ei ongelmia, Käämi kyllä löysi makupalat ja meni todella hyvällä vauhdilla. Neljäntenä treeninä siirrettiin makupalat laatikoihin sekä "huoneistoetsintäalueelle", jossa oli penkkejä sekä kuormalava. Käämi lähti laatikoille todella rauhallisella vauhdilla ja eteni fiksusti laatikot järjestyksessä. Penkkejä ei selvästikään ihan hoksannut, mutta namit kyllä löytyivät lopulta. Kuormalavalle Käämille laitettiin  namit niin, ettei joutunut menemään lavan päälle.

Viidentenä ja viimeisenä treeninä tehtiin samanlainen namilaatikkokuja, mutta toisinpäin olevilla laatikoilla. Tälle kierrokselle Käämi lähti selvästi nopeampaa vauhtia, mutta eteni taas fiksusti järjestyksessä. Toisena osuutena oli sitten laatikot, joissa yhdessä oli haju. Käämi jätti kaksi ensimmäistä laatikkoa haistelematta, mutta eteni riviä pitkin ja merkkasi varmasti maahanmenoilmaisulla samantien löydön kohdalle osuttuaan! Kolmantena osuutena oli taasen "huoneistoetsintä", josta myös haju löytyi varmasti. Saatiin kouluttajan kehotus hajutestiin, mutta taidetaan ottaa muutamat möllit ensin ennen ns. virallista hajutestiä. Häiriö on kuitenkin vielä sen verran vaikea ja laji uusi, vaikka ilmaisut ovatkin olleet varmoja.

Hieno treenikelpo! Täältä me taas tullaan pikkuhiljaa ♥

Hieman pala nousi kurkkuun, kun reilu kolme kuukautta sitten treenattiin vielä agilityä kyseisellä hallilla. Ehdin jo etukäteen vähän stressata siitä, kuinka paljon Käämi kuumuu tauon jälkeen tutusta hallista ja tekemisestä. Loppuen lopuksi halli, tutut ihmiset, tutut koirat ja pääseminen ylipäätään ihmisten ilmoille eivät kiihdyttäneet Käämiä ihan korvattomaan tilaan (mentiin paikalle siis hyppytekniikkatreenien jälkeen). Hieman se alussa haukkui ja toisen treenin aikana haahuili, mutta 4/5 treenistä se oli ihan hallittavissa ja meni löysällä hihnalla suorituspaikasta toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti