sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Sull' on kultaa turkissa

 


4.7.2015 hain Käämin kotiin. Kuusi vuotta ollaan jo menty yhteistä matkaa ja hartain toive on, että saataisiin mennä vielä toinen mokoma. Tuntuu siltä, että ollaan päästy entistä paremmin samalle aallonpituudelle. Haluaisin nauttia ja kokea Käämin kanssa vielä hurjan paljon. Kiitos muru <3

Tänne ei hirmu usein tule kuulumisia päiviteltyä, vaikka olisi todella hauska lukea näitä kirjoituksia jälkikäteen. Otetaan kuitenkin pieni tilannekatsaus menneisiin kuukausiin.

Palattiin kesäkuun alussa pitkästä aikaa jälkimetsiin ihan virallisen koulutuksen merkeissä. Tarkoituksena oli hakea apua vauhtiin ja otettiin aimo harppaus taaksepäin. Siirryttiin suoriin namijälkiin takaisin ja kotiläksyksi olisi erillinen ilmaisuopetus kongille tai vastaavalle esineelle, joka sitten siirrettäisiin jäljelle ruuan sijaan. Harmillisesti en ole kuitenkaan päässyt ihan niin usein jälkimetsään kuin toivoisin, joten toistaiseksi tämä projekti on hieman jäissä.

Noseworkin viikkotreenit loppuivat kesäkuun alussa, mutta ollaan käyty pariin kertaan kokeenomaisissa. Tosi hyviä suorituksia, mutta myös muutamia vähän enemmän vihkoon menneitä. Viralliset kisat odottaa kalenterissa, mutta tehtyjen kotitreenien perusteella on hyvä fiilis. Nose on kyllä ihan meidän molempien suosikkilaji, se on helposti toteutettavissa sopivina hetkinä ja siihen saa monenlaisia haastekertoimia keksittyä kyllä, jolloin se yksikin treeni tuottaa riittävästi aivopähkinää kelpielle.

Nenäjuttujen lisäksi ei muuta ollakaan tehty. Hieman huono omatunto soimaa, sillä ei olla esimerkiksi aikoihin käyty retkeilyreiteillä. Toivottavasti kuitenkin pian! Kesä on tällä hetkellä parhaimmillaan, joten eiköhän me jotain keksitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti