tiistai 3. helmikuuta 2015

Itse tehty paracordhihna


Mainitsinkin äskettäin tilaamistani paracordnauhoista. Ne tulivat eilen Kiinasta 1,5 viikon toimitusajalla, mikä ei todellakaan ole kovin paha! Tilasin toisen nauhoista heijastavana ja täytyy sanoa, että erityisesti tämän nauhan laatu tuntuu erinomaiselta. Tuo violetti on aavistuksen pehmeämpää, mutta kyllä sekin käsittelyssä muuttui vähän paremmaksi. Nauhat olivat 15 metrisiä ja näiden yhteishinta jäi kirkkaasti alle 7€. BGB-lukko löytyi Prismasta 3.20€ hintaan.

Alussa tuli säädettyä jos mitä. Vaihdoin pariin otteeseen sen, miten nauhat kiinnittyvät tuohon BGB-lukkoon... Kun alkuun pääsi, niin sitten meni jo ihan rutiinilla tällaisen käsityötaidottomankin näpeissä. Ainoastaan yksi kohta on jäänyt laittamatta ristiin, hieman ärsyttävä kauneusvirhe, mutta ilmeisesti huomaamaton muiden silmiin.

Pieniä paniikin hetkiä oli myös ilmassa, kun menin sekaisin muutamaan otteeseen. Onneksi apuna oli Netta's Stagen ohje hihnan tekoon ja sieltä pääsi kurkkaamaan kuvista, että mikäs kohta onkaan tämän näköinen. Iso kiitos vielä kerran! Paniikki meinasi tulla myös käsilenkin kiinnityksen kanssa, kun omistan ainoastaan pinsetit. Hyvin onnistui niilläkin ja itseasiassa onnistui yli odotusten. Lopputulemana heijastava, vähän yli kolmimetrinen paracordhihna.

Suosittelen ehdottomasti tekemään, jos hihna polttelee mielessä! Loppuen lopuksi vaikein osuus oli noiden nauhojen solmujen selvittäminen, mihin upposi varmaan eniten aikaa. Tietty nauhan pituuksilla on väliä, itse en katkaissut siitä 15 metristä yhtään pois. Pitäisikin mitata loppupätkät, että paljon siitä loppuen lopuksi jäi yli. EDIT. Mustaa nauhaa jäi yhteensä vähän yli 4 metriä ja violettia vähän yli kuusi metriä, violetti on alun alkaenkin ollut vähän pitempi.

Tällä hetkellä polttelisi toinenkin hihna mielessä. Antassulla on tosi nättiä okran väristä nauhaa, joka tekisi mieli tilata, mutta se on sen verran hintavaa Suomessa, että pitää laittaa sitten eBayn haku jälleen kuumaksi. Aika pitkään etsin hintahaarukkaan sopivaa 15 metristä nauhaa, kuusimetristä löytyy helpommin. Jos kiinnostaa noiden nauhojen myyjä, niin kysy, voin ne laittaa vaikka sähköpostilla :)

2 kommenttia:

  1. Oho, eipä ainakaan hinnalla pilattua touhua oo tilata Kiinasta saakka materiaaleja! :D Ja aivan ihana hihna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lisäs kyllä intoa tehdä itse, kun googlettelin vastaavan pituisen hihnan hintoja Suomessa :D Ja kiitos paljon.

      Poista