keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa

Tulevaan pentuun kohdistuu paljon toiveita ja toisaalta myös pelkoja. Helposti on taas lipsunut ajatukset pessimismin puolelle lähiviikkoina. Jospa kevään edetessä ja auringon tullessa esiin osaisi taas keskittyä niihin positiivisiin ajatuksiin.

Omat pelkoni koskevat tällä hetkellä lähinnä eroahdistusta ja terveyspuolta, tietysti myös koulutukseen ja sosialistamiseen kohdistuu pelkoja hieman lievemmässä mittakaavassa. Yksinolon opettamisesta on tullut jonkinmoinen mörkö luettuani muutamia koulutusoppaita, kun asia tuntuu monimutkaiselta verrattuna aikaisempiin koiriimme, joilla on ollut toinen koira seurana jo pentuaikana.

Tuttavapiirissä on taas ollut jos jonkinlaista epäonnea ja pakollahan se vaikuttaa myös omiin ajatuksiin. Tulee maalailtua kauhukuvia jos mistä sairaudesta ja mutkalla olevasta luustosta. Koiran hankinnassa on kuitenkin aina riskinsä, joskus ne ovat ennakoitavissa ja joskus ei. Olen nuorempana ollut sen verran naiivi, että olen vannonut kautta kiven ja kannon välttäväni sitä ja tätä sairautta. Tällä hetkellä on jonkun verran tullut käytyä kamppailua, että onko se niin paha, jos jotain on muutaman sukupolven päässä ja tähänkin sukupolveen linkittyvä jälkeläismäärä on kuitenkin suurimmaksi osaksi tervettä. Pieni ääni jossakin takaraivossa kuitenkin muistuttaa, että vannomatta taas paras.

Itseasiassa yksi näistä suurimmista peloista on myös se, ettei pentua tulekaan tästä ajattelemastani pentueesta. Niin kauan, kun pennut eivät ole maailmassa, kaikkea voi tapahtua. Ja vielä senkin jälkeen. Tätä on odotettu aivan liian kauan, että pettymys tulee olemaan valtava, jos jotakin odottamatonta tapahtuu. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, ettei ole mikään kiire ottaa pentua ja asioilla on syynsä tapahtua, mutta samalla pieni kärsimättömyys koputtelee takaraivossa.

Positiivisia ajatuksia näistä peloistakin kuitenkin onnistuu löytämään, vaikka onkin hyvin paha tapa maalata ne kauhukuvat jo valmiiksi seinille. Pelkojen kautta asiat tiedostaa ja niihin on helpompi kiinnittää huomiota ja varautua. Kristallipalloa ei ole kellään meistä, joten varmasti edessä on haasteita ja vaikeuksiakin, mutta jos nyt näistä kahdesta isosta möröstä selvittäisiin kunnialla.

Oliko muilla pennun odottajilla samankaltaisia tuntemuksia?

_________________________

Meidät oltiin nostettu Koirablogit.netin ensimmäiseksi viikon nostoksi, paljon kiitoksia! En olisi osannut kuvitellakaan, että näin tapahtuisi :) Anonymiteettikin katoaa sitten, kun pentu on varmuudella saatu tähän huusholliin.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa niiiiiiin tutulta! Ennen Wienaa mulla oli ihan valtavat pelot täysin samanlaisista asioista ja osa niistä kävikin sitten toteen. Esimerkiksi arkuus oli yksi asioista missä pelko kävi toteen, mutta loppujen lopuksi ei se kuitenkaan ollut niin vaikeaa kun olin odottanut. Tulevat luustokuvauksetkin pelottavat hurjan paljon! Olen kuitenkin yrittänyt asennoitua niin, että oli tulokset mitä vain, ei se tule koiraa muuttamaan. Tulosten jälkeen eletään ja harrastetaan koiran ehdoilla, onhan siinä kuitenkin tärkeitä koira itse kuin harrastukset ja tulokset. Tietysti huonon tuurin osuessa kohdalle harmittaa mielettömästi...

    Mulla oli myös mahdollisuus siihen etten pentua saa ja eihän se lopulta siitä "the pentueesta" tullutkaan, mutta kuitenkin täysin samana ajankohtana! Jotenkin tän jälkeen on vahvistunut tunne siitä, että mitä on tarkoitus tapahtua on tarkoitus tapahtua! Kaikkine toteen käyneiden (ja käyvien) pelkojen kanssa se on kuitenkin juuri sellainen koira mikä tuntuu omaan käteen sopivalta! Vaikkei se ollutkaan aivan sitä, mitä aluksi lähdin hakemaan, se on kuitenkin juuri sellainen kun nyt tuntuu että sen kuuluukin olla!

    Haha, ei tästä saa varmaan mitään selvää tai löydä pointtia, mutta toivotan hurjasti onnea tulevaan pentukevääseen ja tuleviin vuosiin! On nää kaikki kuitenkin melkosia tapauksia niin hyvässä kuin pahassa, helpolla ei tuu ikinä pääsemään kävi miten kävi! :D

    VastaaPoista
  2. Isot asiat pelottaa aina. Tai ainakin tällaista vellihousua. :D Mun kaksi ekaa koiraa oli kodinvaihtajia. Toisen otin nuorena ja kaikkitietävänä, joten luonnollisesti en pelännyt mitään. :D Toinen tuli alle viikon varoajalla ja se oli jo tiedetysti ongelmaton. Ekan pennun kohdalla jännäsin kaikkein eniten sisäsiisteyskoulutusta. Siitä tuli sisäsiisti. :) Nyt toisen pööpin kanssa jännittää joka päivä vähän eri asia, mutta ei isosti. Ehkä jotain kehitystä sentään. Harrastustulospaineitakin on vähemmän, vaikka treeni tulee olemaan tavoitteellista.

    Suurin osa koirista on yksinolo-ongelmattomia, väittäisin. Pentu on otollinen opetettava: se rauhoittuu yleensä melko helposti ja nukahtaa syvään uneen. Kunhan vireenhallinta kehittyy, on rauhoittuminen tietoisestikin yksinoloon iisimpää. Tsemppiä yhteiselle taipaleelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tottahan tuo on ja tututkin vakuutelleet, ettei yksinjäämisen kanssa ole ollut ongelmia :) Pitäisi vaan uskaltaa luottaa, kun tulevassa yhdistelmässäkään ei ole eroahdistusongelmia.

      Ja kiitos! :)

      Poista
  3. Ai että, niin tutulle kuullostaa! Sitä kun vaan malttaa harjoitella juttuja tarpeeksi rauhassa ja hitaasti edeten, niin hyvä tulee :) Itse stressasin pentua niin hirveästi, ettei mitään järkeä.. Ja stressasin vielä pitkään pennun kotiuduttuakin. Ihan turhaan. Nyt jo välillä ihan harmittaa, että miten monta ihanaa hetkeä onnistuinkaan pilaamaan sillä turhalla pingottamisella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo stressaaminen on kyllä yksi juttu, mistä olisi kiva päästä eroon.. :D Harmi vaan, ettei taida olla mahdollista, mutta ainakin sen tietää jo etukäteen ja voi pistää omille ajatuksille stoppia, kun menee liiallisuuksiin. Helpommin sanottu kuin tehty mahdollisesti. :)

      Poista