torstai 6. elokuuta 2015

Kuka täyttää sut lämmöllä?

Kuvat Veera Kiuru

Käämi on tänään päivän vajaa 12 viikkoa ja wow sille on jossakin välissä kasvanut jalat. Hyvin edustava puolimärässä pörröturkissaan, mutta hyvästä syystä. Käytiin nimittäin treenaamassa kentällä Veeran kelpojen kanssa ja Käämi oli ihan pätevä pieni!


Ottaen huomioon, että ollaan treenattu lähinnä omassa keittiössä ja yksin, niin Käämi kyllä yllätti aivan täysin. Kuvaajaa kohden kohdistui ainoastaan muutama kamikaze-syöksy. Lopussa treenattiin myös muutamat luoksetulot niin, että Riski oli häiriönä kiinni tolpassa, ja Käämi keskittyi omaan tekemiseensä! Niin hyvin, että mulla taisi jäädä leuka kentälle.

KUVAAJA!

Aloitettiin sivulletuloilla. Ne on tällä viikolla otettu tosiaan tehotreeneihin ja Käämi osaa jo tietyissä tilanteissa tulla sivulle ilman käsiapua! Jatkan tosin auttamista, jotta saadaan paikka kuntoon, joskus nimittäin osuu ja joskus ei. Yhteen asiaan pitää kiinnittää enemmän huomiota ja se on se, että käskyn alta ei saa lähteä hipsimään omin luvin.


Ollaan myös imuteltu seuraamista. Omistajalle tiedoksi, että ranteen ei tarvitsisi kääntyä yhtään mihinkään. Seuraamiset on ihan muutaman askeleen pätkiä.


Höntsättiin myös vähän agijuttuja. Ohjaajan liikkeeseen tarrautumista pitäisi saada pois, mutta ei ollakaan tämmöistä vielä tehty. Oltaisiin tehty myös 2on2off -treeniä laatikolla, mutta saatiin vesisade niskaan, niin jätettiin seuraavalle kerralle. Käämi myös kiersi yhden Veeran pikkutötteröistä ongelmitta, jee!


Ja loppuun Käämin terveiset ohjaajalle. Palkkaa nopeammin, prkl!

Lopuksi käytiin vielä hallilla ja raviradan kupeessa. Hevoset kiinnosti, mutta niitä katsottiin hiljaa ja ilman sinkoilemista perään. Hyvä hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti