maanantai 3. elokuuta 2015

Mä oon spaceman!

Vastoinkäymiset tuppaa kerääntymään.

Julkaisematta jäänyt kuva, ikää 10 viikkoa :)

Käämillä on muutaman päivän ajan ollut vatsa sekaisin. Joko uuteen ruokaan vaihdosta, syödyistä kivistä tai jostakin muusta. Ei voi tietää. Tästä syystä ei otettu varsinaisia 11 viikkoiskuvia ollenkaan, raasu oli niin säälittävän pienen ja kipeän oloinen. Nyt aletaan olemaan jo voiton puolella ja olen antanut omaa nappulaa piimän ja riisin kanssa. Pikkuhiljaa.

Tämän "vatsataudin" seurauksena pitäydyttiin lähinnä irti- ja odota -käskyn treenaamisessa. Tänään olen jo hieman uskaltanut ottaa nameja taas mukaan ja ollaankin edistytty sivulletulossa ja opeteltu vähän seuraamisen alkeita. Hitaasti hyvä tulee ja ehkä se mun tokointokin jostain löytyy, kun perusasiat hoksataan.

Jalka ei ole vaivannut sitten perjantain. Tutkimuksissa ei jalasta löytynyt mitään, ei aristanut eikä ollut turvoksissa. Reiden sisäpinnalla oli haalea punainen viiva. Vaikka pelkäänkin polvea, niin tällä hetkellä olo on melko varma siitä, että ei olisi kuitenkaan ollut se. No, katsellaan ja seurataan, jos tulee uusia ongelmia, niin marssitaan sitten tutkituttamaan ne ihan kunnolla.

Koska jalka ei ole vaivannut, tänään treenattiin myös sitten puun kiertoja ja kahdeksikkoja. Ja sehän irtosi kuin raketti ensimmäisellä kierrollaan. Matkaa puulle ehkä nelisen metriä. Hupsista :D Käämi on jo nyt ihan hirveän nopeaa elohopeaa, joten tulen olemaan niin myöhässä, että jos saisin tilattua vaikka uudet jalat?

Joskus kun mietin missä Käämi on, niin aika usein se löytyy maastoutuneena säkkituoliin. Siitä ei vaan saa sellaista kuvaa, jossa nukkuisi. Pikkutikka!

Pitäisi laittaa treenivalokuvaajalle haku. Harmittaa, kun nämä hetket tallentuu vaan omalle verkkokalvolle. On se hieno!

Paitsi, että se keksi juuri että verhoja voi repiä ja aamulla keittiön tuolin alaosaan oli ilmestynyt reikä. Käämin mielestä verho lennähti tietysti itse hänen suuhunsa ja keittiön tuolit räjähtelee kun niiden alta kävelee. Kyllä.

2 kommenttia:

  1. Onko teilläkin räjähteleviä tuoleja ja suuhun hyökkääviä verhoja? Vau, täällä on kohtalotoveri! T:Lina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja on myös sairaan siistiä, että ruokasäkkiin voi kaivautua itse! Tosin en vielä saanut sitä kantta auki, mutta jospa huomenna onnistuisi! T. Käämi

      Poista