lauantai 10. syyskuuta 2016

Mä olin sama honkkeli joulukuus



Vuoden näyttelyt päätettiin tänään Porvoossa ja samalla hyvästeltiin junioriluokka.

Tuomarina oli irlantilainen Colm Hastings ja hänelle voisin tulevaisuudessa viedä Käämin uudelleenkin.

"Lively young lad with good outline. Excellent temperament. Good eye, bite & earset. Plenty bone & substance, still work in progress. Would benefit from ring craft classes. He is nice dog."
JUN ERI1

 SA jäi valitettavasti uupumaan ja täytyy myöntää, että hieman toki harmittaa. SERT olisi nimittäin tullut Käämille, jos se olisi SA:n saanut. Arvostelu on kuitenkin sen verran ihana ja Käämin näyttelypaikkakäyttäytyminen yhdeksän puoli kymmenestä, joten lähdetään sertijahtiin sitten ensi vuonna. Käämin luonnetta on kehuttu nyt kolmessa virallisessa näyttelyarvostelussa, tosi kiva juttu!

Käämi oli kehässä tosi kiva, ehkä hieman jo väsynyt odottelusta, vaikka vietti aikaansa omassa häkissä. Taisi liikkeessä haukahtaa muutaman kerran, mutta muuten ravasi todella nätisti. Seisoa ei ihan malttanut samoilla sijoillaan kauhean pitkään, mutta omaan silmään esiintyi ihan edukseen. Tuomarin Käämi otti vastaan omana itsenään, mutta malttoi kestää suurinpiirtein maan tasalla ja olla murtamatta tuomarin nenää.

Muutenkin näyttelypaikalla Käämi käyttäytyi todella erinomaisesti. Oli kiinnostunut muista kyllä ja haukkui muutaman kerran, mutta luopui ja hiljeni käskystä. Häkissä oli hiljaa myös silloin, kun en ollut lähettyvillä. Oikein mukava näyttelykaveri!

2 kommenttia:

  1. Onnittelut näyttelymenestyksestä! Eiköhän ne sertitkin tule ajallaan :)

    VastaaPoista