Tällä viikolla käytiin myös ja samaa lähtöahdistusta oli edelleen, mutta siitä päästiin yli nopeammin ja päästiin tekemäänkin! Meidän treenit alkaa tältä vuodelta olemaan ohi säännöllisesti, joten nappasin kameran mukaan ja kuvasin hieman videomateriaalia. Ensi viikolla käydään vielä ohjatuissa ja yksin treenaamassa, tarkoitus oli mennä myös huomenna, mutta omistaja on tietysti kipeä...
Pitemmittä puheitta, tässä ratapätkävideo:
Pätkin osiin, kun ei tehdä keppejä osana rataa. Puomin kanssa ollaan tehty aika paljon ihan perustreeniä ja uskallan sen taas ottaa mukaan rataan. Ei tosin kuin ihan muutama kerta. Pari ihmisen ohjaamattomuutta paljastuu videolta, ihan omia mokia ja kuutamolla olemista. Käämi kuitenkin tekee juuri niin kuin pyydetään. Rimat oli noin 40 tai 45 cm ja ei tullut kertaakaan alas. Viime viikolla Käämi teki muutaman 50 cm rimankin, ei moitittavaa!
Videota otin myös meidän puomitreeneistä. Sen ilmaisen OMD-kokeilujäsenyyden oppeja on tuossa muutamaa käytetty ja ensimmäistä kertaa leikitin patukalla kontaktipinnalla. Siitä on lopussa aika pitkä pätkä, kun halusin näyttää miten nopeasti se hoksasi asian laidan. Vinossa se on ja saattaa tipahdella luvatta pois eikä sen fokus ole vielä edessä, mutta haluan vahvistaa sen, että siellä oikeasti voi pysyä tapahtui mitä tapahtui. Fokusta aletaan opettelemaan tässä talven aikana kotona jollakin metodilla, vaikka esteelle ei päästäisikään.
Käämi tapasi alkuviikosta myös Riskiä ja Donia, mutta oli tylsä tosikko. Alkaa pieni hyväuskoinen hölmö myös pikkuhiljaa hävitä.
Loppukevennykseksi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti