Sä oot se valo, joka ohjaa

Arkielämä on loman jälkeen lähtenyt pikkuhiljaa rullaamaan ja ollaan Käämin kanssa keskitytty enemmän sohvan nurkassa makoiluun.

Hoitojakso oli kaikesta päätellen mennyt oikein hyvin, mitä nyt ruokaansa oli ajoittain jättänyt syömättä. Kerkesin pikkuisen ikävöidä viimeisinä lomapäivinä ja oli ihanaa hakea kelpie kotiin. Käämi ei ihan meinannut aluksi tajuta, että kävelin sitä kohti käytävällä, mutta tajutessaan oli onnesta sykkyrällä. Suunnattiin siitä suoraan sitten toisen lomaviikon viettoon Joensuuhun.

Joensuussa keskityttiin palauttelemaan mieleen arkielämän sääntöjä, sillä ne olivat aika tehokkaasti unohtuneet. Remmikäyttäytyminen oli ennen lomalle lähtöä hyvissä kantimissa, mutta eipä ollut enää. Takaisin kotiin palattua remmikäyttäytyminenkin on jo parantunut, mutta saan vielä muistutella aika paljon. Saa Käämi kyllä kehujakin, sillä tuntui rauhoittuneen hurjasti. Toisin, kuin pelkäsin, siitä ei tullut onneksi kerrostalohaukkujaa. Luotto oli kyllä kova ja esimerkiksi hakupäivänä muiden hoitokoirien huutaessa Käämin ääntä ei kuulunut.

Lisää kehuja Käämi saa yhden uuden ihmisen tapaamisesta. Kyllähän sitä kiinnostaa hurjasti, mutta tällä kertaa se malttoi mielensä ja suhtautui järkevästi. Lenkillä Käämi tuntuu kiinnostuvan kauheasti muista koirista ja on pariin otteeseen seisonut kuin kenguru takajaloillaan tukematta hihnaan. Kropanhallintaa väläyteltiin myös talvirenkaiden vaihdon yhteydessä, kun Käämi yritti kahdesti hypätä autoon ennen kuin olin saanut häkin ovea auki. Siinä se kapealla kynnyksellä taituroi ilman, että hipaisikaan häkkiä ja hyppäsi alas vasta, kun käskin. Taisi vaan todeta, että hidas omistaja.

Ensilumikin on tullut ja tällä viikolla vähän lisää. Normaalista arkirytmistä on pikkuhiljaa saatu kiinni, joten pitäisi alkaa miettimään treenijuttuja lisää. Käämin aktiviteetit on koostuneet lähinnä namien etsimisestä sisältä, agilityn lähtöasennon opettelusta, tempuista ja seuraamisen parantelusta.