2 vuotta sitten
Käämin patellaluksaatiotuomio tuli niin yllättäen, etten ollut ehtinyt edes kuvitella mielessäni "mitä jos" -tilanteena. 2016 tehtiin päätös, että jatketaan normaalia elämää ja tehdään uusia päätöksiä, kun sen aika on. Päätösten aika tuli nopeammin kuin oletinkaan ja olen tuon lokakuisen treenikerran miettinyt mielessäni miljoona kertaa läpi, sillä se vei minulta terveen harrastuskoiran täysin yhtäkkiä. Toisaalta, tuo treenikerta olisi voinut tapahtua milloin tahansa myöhemmin.
Tuo lokakuinen treenikerta tuli toisaalta siitä onnekkaaseen tilanteeseen, että oma taloudellinen tilanne salli Käämin operoinnin mahdollisimman pikaisesti osaavalla eläinlääkärillä. Pystyin ottamaan vastaan sen, mitä tielle tuli ja pitämään kelpieni edelleen arkeni jakajana ja ilona.
Olen pyrkinyt löytämään paljon tähän tilanteeseen positiivisia ajatuksia, mutta negatiivisiltakaan ajatuksilta en ole voinut välttyä. Patellaluksaatioleikkausten onnistumisprosentti on loppuen lopuksi todella hyvä, mutta toki ehdin ennen leikkausta miettiä jo läpi sen, että ostanko koiralleni jatkoaikaa. Kristallipalloa en omista, joten eletään jatkossa niin, että jokaisesta päivästä otetaan mahdollisimman paljon irti, sillä loppuen lopuksi mitä vain voi tapahtua täysin yllättäen kenelle tahansa.
Leikkauksen jälkeen nivelkapselin repeämisen jälkeen ehdin jo pelätä, tuleeko meille jalkaa ollenkaan. Nyt viimeisimmillä kontrollikäynneillä on onneksi näistä ajatuksista päässyt pikkuhiljaa eroon, sillä patella pysyy tiukasti paikallaan. Toki nivelkapselin yläosassa on edelleen turvotusta ja paranemisprosessi on hidas, mutta täysin kolmijalkaista koiraa minulla ei kuitenkaan ole. Käämi on viimeiset kolme viikkoa käyttänyt jalkaansa todella hyvin sekä tekee asioita, joita teki jo ennen leikkausta. Muutamina kertoina jalka on ollut jopa niin hyvä, että asiasta tietämätön olisi tuskin huomannut Käämin liikkeessä mitään kummallista. Tätä kohti!
Leikkauksen jälkeen nivelkapselin repeämisen jälkeen ehdin jo pelätä, tuleeko meille jalkaa ollenkaan. Nyt viimeisimmillä kontrollikäynneillä on onneksi näistä ajatuksista päässyt pikkuhiljaa eroon, sillä patella pysyy tiukasti paikallaan. Toki nivelkapselin yläosassa on edelleen turvotusta ja paranemisprosessi on hidas, mutta täysin kolmijalkaista koiraa minulla ei kuitenkaan ole. Käämi on viimeiset kolme viikkoa käyttänyt jalkaansa todella hyvin sekä tekee asioita, joita teki jo ennen leikkausta. Muutamina kertoina jalka on ollut jopa niin hyvä, että asiasta tietämätön olisi tuskin huomannut Käämin liikkeessä mitään kummallista. Tätä kohti!
Minulle kohtuullisen iso pala oli yhteisen harrastuksen menetys. Olemme tulleet vuoden aikana Käämin kanssa ihan hirmuisen harppauksen eteenpäin agilityssä ja löytäneet sen flow'n, jonka olen halunnut meidän tekemiseen. Onnistumisiin voidaan aina palata, mutta tämän harrastuksen jatkuminen tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Itseäni harmittaa, ettei ehditty koskaan saada kuvaa agilityradalta tai kisata yhdessä virallisissa kisoissa. Facebookin muistoissa iloitsemiset vuoden ensimmäisistä treeneistä kirpaisivat aika tavalla, samoin kuin kuvat jäälenkeiltä sekä leikeistä koirakavereiden kanssa.
Minulla oli tavoitteena saada koira, joka voisi rallattaa edelleen metsälenkeillä vapaana. Kaikki muu on ekstraa ja tällä hetkellä on vaikea sanoa, kuinka yhteisten harrastusten käy. Agility on toiminut suurena voimavarana, mutta loppuen lopuksi jos agility ja kelpieni pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen, sijoitan Käämin paikalle yksi. Oman kunniahimon valiotitteleihin ja kisatuloksiin voin unohtaa, jos saan koirani kanssa enemmän aikaa. Aikanaan toisen koiran kanssa voin sitten yrittää uudestaan, jos Käämin kanssa agility jäi tähän.
Minulla oli tavoitteena saada koira, joka voisi rallattaa edelleen metsälenkeillä vapaana. Kaikki muu on ekstraa ja tällä hetkellä on vaikea sanoa, kuinka yhteisten harrastusten käy. Agility on toiminut suurena voimavarana, mutta loppuen lopuksi jos agility ja kelpieni pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen, sijoitan Käämin paikalle yksi. Oman kunniahimon valiotitteleihin ja kisatuloksiin voin unohtaa, jos saan koirani kanssa enemmän aikaa. Aikanaan toisen koiran kanssa voin sitten yrittää uudestaan, jos Käämin kanssa agility jäi tähän.
Onneksi kuitenkaan ihan täysin kaikkia harrastuksia ei tarvinnut hylätä, sillä todennäköisesti Käämin jalasta tulee jälkiharrastukseen sopiva peli. Kisaaminen pk-lajeissa on todella suuren kysymysmerkin takana, mutta ainakin saadaan kokea yhdessätekemisen flow'ta sekä onnistumisia jatkossakin. Loppuaika voidaankin sitten retkeillä, valokuvailla ja duunailla aivopähkinöitä.
Jaksaminen mietitytti ennen leikkausta, mutta loppupeleissä prosessi on tähän mennessä ollut kohtuullisen helppo. Aika on tuntunut menevän kohtuullisen nopeasti, vaikka leikkauksesta onkin kulunut vasta kaksi kuukautta. Toipilaskuukausia on vielä rutkasti edessä, mutta toisaalta haluaisin ajatella, että pahimmasta ollaan päästy jo yli. Käämin sopeutuminen toipilaselämään oli loppuen lopuksi todella helppoa ja tällä hetkellä leikkauspäätös tuntuu oikealta. Jaksamista on toki tukenut se, että hissitalo mahdollistaa oman selän kestämisen ja noseworkpuuhailut pitävät kelpien kohtuullisen tyytyväisenä, jolloin epätoivottuja käyttäytymismalleja ei ole putkahdellut äkkisairaslomalle jouduttua. Onhan tässä stressiä, epävarmuuksia ja pelkoja, mutta onneksi myös positiivisia asioita matkan varrella.
Isoja sairaslomia ja pitkiä kuntoutumisia ei kyllä toivoisi kenellekään. Tätä ajanjaksoa osaa katsoa luultavasti vasta vuoden tai parin päästä kunnolla, nyt se on kietoutunut arkeen niin täydellisesti.
Jaksaminen mietitytti ennen leikkausta, mutta loppupeleissä prosessi on tähän mennessä ollut kohtuullisen helppo. Aika on tuntunut menevän kohtuullisen nopeasti, vaikka leikkauksesta onkin kulunut vasta kaksi kuukautta. Toipilaskuukausia on vielä rutkasti edessä, mutta toisaalta haluaisin ajatella, että pahimmasta ollaan päästy jo yli. Käämin sopeutuminen toipilaselämään oli loppuen lopuksi todella helppoa ja tällä hetkellä leikkauspäätös tuntuu oikealta. Jaksamista on toki tukenut se, että hissitalo mahdollistaa oman selän kestämisen ja noseworkpuuhailut pitävät kelpien kohtuullisen tyytyväisenä, jolloin epätoivottuja käyttäytymismalleja ei ole putkahdellut äkkisairaslomalle jouduttua. Onhan tässä stressiä, epävarmuuksia ja pelkoja, mutta onneksi myös positiivisia asioita matkan varrella.
Isoja sairaslomia ja pitkiä kuntoutumisia ei kyllä toivoisi kenellekään. Tätä ajanjaksoa osaa katsoa luultavasti vasta vuoden tai parin päästä kunnolla, nyt se on kietoutunut arkeen niin täydellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti