tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mä tarviin sykettä hengissä pysymiseen


Käämin nenä toimii todistetusti!

Käämi läpäisi eilen Nose Work Finland ry:n silmissä virallisen 1. luokan hajutestin eukalyptuksella ensiyrittämällä! Olen ihan hurjan ylpeä tuosta pienestä kelpiekaahottimesta, sillä ei todellakaan ollut mikään läpihuutojuttu.

Kävimme nimittäin muutama viikko sitten samassa paikassa möllihajutestissä. Käämi on ennenkin käynyt paikassa hierottavana, joten tilassa tuoksuu vahvasti toiset koirat. Käämi oli hieman turhan villi ja vallaton eikä löytänyt hajua, kuin vasta ajan loputtua. Ihan väärässä mielentilassa, mutta onneksi kuitenkin oli mahdollista käydä ennen varsinaista testiä herättelemässä ajatusta. Tehtiin viime viikolla kenraali vastaavassa tilassa eikä tuo kenraali kyllä kovin hyvältä näyttänyt...

Eilen mulla oli ihan eri koira. Kyllähän se vähän häsläsi, mutta kuitenkin murto-osan siitä, mitä aikaisemmin. Se ilmaisi harjoitushajun mulle kolme kertaa erittäin vahvasti ja oli jo ensimmäisellä ohituskerralla menossa hajun luokse, mutta en itse huomannut. Olin saanut vähän vinkkejä viime viikolla olleesta hajutestistä, joten Käämi sai tavata huoneessa olevan testihenkilökunnan ennen lähtöviivalle menoa.

Oikea päätös, sillä nyt Käämi keskittyi haistelemaan. Se haisteli ensin tilan lattiat läpi, jonka jälkeen otin sen viereen ja lähetin uudella käskyllä. Meni suoraa tietä oikealle laatikolle ja vaikka testissä ei oteta aikaa, niin 40 sekuntia ja testi oli ohi! Myönnetään, että ehdin hieman jo ahdistua pelkistä lattian nuuskutteluista, mutta omat hermot kestivät paljon paremmin kasassa jännityksestä huolimatta.

Näin ollen voidaan Käämin kanssa ottaa kisakalenterit kouraan! Ihanaa, että jossakin lajissa päästään tulevaisuudessa kisaamaan, vaikka Kennelliiton silmissä tämä ei virallinen vielä olekaan. Silti, minulle tuo on erittäin tärkeä ja iso juttu, sillä olen kuitenkin opettanut Käämille tämänkin lajin perusteet täysin itsenäisesti.

Maailman parhain Käämi-kelpie 

1 kommentti: