Ylöspäi me navigoidaa

Maanantaina oli kontrollikäynti ja toivottavasti alkaa olla viimeiset kontrollit kyseessä, sillä seuraava kontrolli varattiin kahden kuukauden päähän.

Käämin leikattu jalka on edelleen hieman jäykkä, mutta kuitenkin parempaan päin menossa. Jalassa ollut turvotus on levittäytynyt isommalle alalle ja ajoittain jalka tuntuu täysin normaalilta. Käämin jalassa on naulat, joista toinen on etuosassa niin, että todennäköisesti leikataan myöhemmin pois. Se tuntuu hieman törröttävältä, joten kolahduksen sattuessa voi olla aika kipeä.

Käämin oikea jalka kokeiltiin myös ja siinä ei tällä hetkellä ole toimenpiteitä vaativaa vaivaa. Toki sitä on kohdeltu aika silkkihansikkain kokeiltaessa, mutta vasen patella lähti pois paikoiltaan ennen leikkausta välittömästi. Toivotaan, että oikea jalka pelittää ihmisen ylireagoinnista huolimatta vielä pitkään.

Käämi sai jo pienen myönnytyksen irtipidon suhteen ja voidaan nyt lenkin loppupuolella laskea hetkeksi irti. En tosin ole avarassa maailmassa uskaltanut vielä pitää irti enkä varmaan uskallakaan ennen kevättä, mutta takapihalle se on saanut toisessa osoitteessa mennä irti. On ollut aika rauhallista kelpietä pitkästä juoksutauosta huolimatta ja on käyttänyt kaikkia jalkojaan, joten ihan minimaalisia hetkiä saa olla takapihalla irti.

Tiistaina ajettiin vesiterapiakäynnille. Vesiterapiakäynti kesti 10-15 minuuttia ja yhden ainoan kerran Käämi olisi mielellään yrittänyt uida. Käämi yritti juoda terapia-altaan tyhjäksi ja yritti tarjota myös pelkän kuonon laittamista veteen, mutta onneksi uskoo kuitenkin kieltoja. Hölmö pieni hippo.

Askellus on takaa vielä hieman töpöttävää, mutta mielestäni ravissa Käämin takaliikkeet ovat enemmän auki. Samoin Käämi on vielä kohtuullisen vinossa oikealle, mutta en nyt mene vannomaan, että olisi ollut aina täysin suora muutenkaan.

Noseworkiin ollaan saatu uusia treenielementtejä toisen koiran muodossa. Käämi on päässyt etsimään hajua perheenjäsenen toisen koiran jälkeen ja on ollut vähän fifty-sixty, että onko haahuillut hajujen perässä vai keskittynyt töihin. Hajut on kuitenkin löytyneet ja kananmunakennoilla treenatessa Käämi keksi toisella toistolla, että kennonhan voi palauttaa eteen. Työmaata tiedossa laatikoiden kanssa.

Omaa juttuu pääsin rakentaa

Ei pöllömpi kuvauskohde!

Kotona tehtyjä fysioterapiaharjoitteita on tehty nyt viisi päivää.

Viidessä päivässä ollaan edetty pienin askelin. Käämin jalassa ollut turvotus katosi maanantain fysioterapiakäynnin jälkeen ihan kuin tuhka tuuleen! Tiedä sitten oliko fysioterapialla vai ajalla jotakin tekemistä, mutta ei pohdita liikaa.

Toinen selvä asia on, että Käämi on alkanut varaamaan enemmän painoa vasemmalle puolelle. Jalka on näennäisesti ollut koko kahden kuukauden ajan maassa, mutta vasta nyt painonsiirtotreenien ansiosta jalalle oikeasti laitetaan enemmän painoa seistessä. Jipii!

Kirjoittelen näistä kotiharjoitteista vielä myöhemmin lisää. Yritän saada jotain kuvamateriaalia.

Paikallaan on! Nähtiin tällä viikolla aurinko pitkästä aikaa.

Tänään kävin perheen toisen koiran noseworkin epävirallisessa hajukokeessa. Sisäetsintää en valitettavasti mahtunut seuraamaan, mutta ulkona oli ajoneuvoetsintä. Mielenkiintoista kyllä seurata koirien erilaisia tapoja etsiä. Hajukokeesta innostuneena tuli katsottua omaa pihapiiriä uusin silmin ja tehtiinkin juuri äsken toinen ulkotreeni pyöräkatoksessa.

Alue ei ollut mikään helpoin, mutta onneksi jälki- ja esineruutupohjista on jotain hyötyä. Käämi kävi todella tarkasti minun talsiman alueen läpi. Käveli ensimmäisellä kerralla alueen reunasta reunaan ja palasi sen jälkeen lähetyskulmaan. Tästä oikaisi suoraan hajun luo, vähän aikaan pyöri kohdalla kunnes ilmaisi.

Nenä kävi koko ajan todella hyvin! En auttanut Käämiä yhtään, sillä haluan sille mahdollisimman omatoimisen etsinnän vähän jäljen tapaan. Mielestäni tämä on sopiva Käämille, sillä itsenäisellä työskentelyllä se ei ilmaise ns. mieliksi. Toki kestää minun apujakin tarvittaessa, mutta saattaa vielä ilmaista vähän sinne päin. Varmuutta ja lisää treeniä vaan.

Me halutaan hajutestiin!

Ylöspäin yks kerrallaan aina askelman

Naama virneessä ja vähän tärähtäneenä, that's Käämi!

Tänään oli ensimmäinen fysioterapiakäynti, vihdoin ja viimein!

Mua jännitti ihan kiitettävästi, mutta onneksi turhaan. Käämin jalka on todella hyvällä mallilla ja jalan keventäminen johtuu osittain vähän kelpien korvien välistäkin. Opetellaan näin ollen käyttämään jalkaa uudelleen. Käämin ontuminen ei pahene kaartaessa ja jalka on vielä kohtuullisen jäykkä suoristuksessa. Käämin lihaksisto myös mitattiin, eroa oli 3 cm terveeseen jalkaan.

Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että viisi käyntiä olisi ihan riittävä määrä kotona tehtyjen harjoitteiden lisäksi. Tavoite on edelleen saada jalka huolettomaan metsälenkkeilyyn ja jälkiharrastukseen, agility on plussaa. Olen kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tekemään päätöstä agilitystä luopumiseen Käämin kanssa, vaikka se olikin lupaava sekä pikkumaksi. En kuitenkaan haluaisi rikkoa mitään lisää.

Käämiä kuntoutetaan kotiharjoitteiden lisäksi myös vesiterapia-altaassa ja sinne päästiin tänään! Hieman jännitti, kuinka Käämi suhtautuu kohtuullisen ahtaaseen tilaan ja veteen, vaikka tykkääkin kahlailla vedessä. Ihan turhaan jännitin, Käämistä koko juttu oli sairaan siistiä, kuten yllä olevasta kuvasta voi havaita. Vesiterapiaan suunnataan ensi viikolla seuraavan kerran.

Lopuksi käytiin vielä muutama kotiharjoite läpi, mutta näistä voisin tehdä oman kirjoituksensa, kunhan olen saanut muutaman tykötarpeen hommattua. Käämi on ollut tänään käynnin jälkeen aikasta väsy, joten aloitetaan harjoitteet huomenissa.

Voit seistä selkä suorana, mihin ikinä tää viekään

Throwback kuvausmasennuksesta johtuen

Lyhyistä treenintapaisista ei oikein omia tekstejä kirjoitella, mutta jos ne yhdistää, niin tuloksena saattaa olla jokin sairaslomatreenipostauksen tapainen. Täältä siis pesee kootut saikkutreenit!

Olin yksi onnekkaista, joka sai Verkkokauppa.comin tarjouksesta Treat and Train -namiautomaatin itselleen. Laitteen täyttä potentiaalia ei olla vielä päästy hyödyntämään, mutta ollaan kuitenkin tehty sen avulla pieniä treenejä. Käämistä tämä aparaatti on täysi hitti!

Namiautomaatin kanssa tehdyt treenit ovat olleet kosketuskeppitreenejä liikkuvalla kohteella ja liikkumattomalla kohteella. Liikkuva kohde on Käämille selkeästi haastavampi asia, sillä se on tainnut nähdä liikkuvan kosketuskepin viimeeksi ihan pentuaikoina. En ole täysin varma vielä, mitä kosketuskepin kanssa tullaan tulevaisuudessa treenaamaan, mutta onpahan kelpie ainakin saanut keksiä itse, mitä siltä haluan. Sekään kun ei ihan Käämin vahvimpia puolia ole.

Kosketuskepin lisäksi ollaan treenailtu myös perusasentoa, eteentuloa ja paikallaoloa. Yllättävän vähän kelpie on jäänyt näissä treeneissä namiautomaattiin kiinni, mutta esimerkiksi noseworkissa namiautomaattia ei voi käyttää.

Olemme Käämin kanssa tehneet myös muutaman todella lyhyen seuruupätkän parin viime viikon aikana. Rappukäytävässä keskellä yötä sekä pihalla. Kahden kuukauden tauko aktiivisesta tekemisestä on selvästi tehnyt hyvää, sillä en ole nähnyt koirallani ikinä noin hyvää seuruuta! Seuraamisen mielentilaankin ollaan saatu muutosta ihan sillä, että palkkaaminen on ollut todella hillittyä. Onneksi Käämi palkkautuu jo ihan siitä, että saa esimerkiksi ravistaa mun hanskaa.

Noseworktreenejä ollaan tehty niin purkeilla kun tilassa. Purkeilla Käämi keskittyy vähän paremmin ja on selkeästi enemmän kartalla siitä, mitä ollaan tekemässä. Tilassa taasen ajatukset saattavat olla vähän muualla kun selkeää vihjettä ei kelpien mielestä ole tarjottu. Tarjoaa maahanmenoilmaisua mun edessä, että puoliksi oikein!

Toisaalta tuolla koiralla on ihan uskomattoman hyvä nenä ja se on suorittanut tilatreenejä ihan uskomattomalla vauhdilla. Varmuutta ja enemmän treeniä tarvitaan, joten nuo kujalla olemiset voivat tulla ihan itsevarmuuden puutteesta. Äsken tein Käämin kanssa ensimmäistä kertaa treenit oman asunnon ulkopuolella, ensin rappukäytävässä ja sitten ulkona. Rappukäytävässä Käämi reagoi pieneen häiriöön, mutta kävi pyynnöstä ja ilman suurempia apuja läpi alueen. Joutui hetken tarkentamaan merkkaustaan, mutta merkkasi kuitenkin erittäin hyvin!

Ulkona ollut haju jännitti, kun ei olla aikaisemmin kokeiltu noseworkia siellä. Luotto on kuitenkin Käämin nenään aika kova ja nyt alue käytiin heti alusta asti järjestelmällisesti läpi täysin itsenäisesti ilman, että reagoi häiriöön. Oli ensin hajun väärällä puolella, mutta kiersi itse avoimelle puolelle ja merkkasi tismalleen siihen mihin pitikin. Loistokelpie!

Arki on hektist, mul on sulle pelkkii hetkii

2 vuotta sitten

Käämin patellaluksaatiotuomio tuli niin yllättäen, etten ollut ehtinyt edes kuvitella mielessäni "mitä jos" -tilanteena. 2016 tehtiin päätös, että jatketaan normaalia elämää ja tehdään uusia päätöksiä, kun sen aika on. Päätösten aika tuli nopeammin kuin oletinkaan ja olen tuon lokakuisen treenikerran miettinyt mielessäni miljoona kertaa läpi, sillä se vei minulta terveen harrastuskoiran täysin yhtäkkiä. Toisaalta, tuo treenikerta olisi voinut tapahtua milloin tahansa myöhemmin.

Tuo lokakuinen treenikerta tuli toisaalta siitä onnekkaaseen tilanteeseen, että oma taloudellinen tilanne salli Käämin operoinnin mahdollisimman pikaisesti osaavalla eläinlääkärillä. Pystyin ottamaan vastaan sen, mitä tielle tuli ja pitämään kelpieni edelleen arkeni jakajana ja ilona.

Olen pyrkinyt löytämään paljon tähän tilanteeseen positiivisia ajatuksia, mutta negatiivisiltakaan ajatuksilta en ole voinut välttyä. Patellaluksaatioleikkausten onnistumisprosentti on loppuen lopuksi todella hyvä, mutta toki ehdin ennen leikkausta miettiä jo läpi sen, että ostanko koiralleni jatkoaikaa. Kristallipalloa en omista, joten eletään jatkossa niin, että jokaisesta päivästä otetaan mahdollisimman paljon irti, sillä loppuen lopuksi mitä vain voi tapahtua täysin yllättäen kenelle tahansa.

Leikkauksen jälkeen nivelkapselin repeämisen jälkeen ehdin jo pelätä, tuleeko meille jalkaa ollenkaan. Nyt viimeisimmillä kontrollikäynneillä on onneksi näistä ajatuksista päässyt pikkuhiljaa eroon, sillä patella pysyy tiukasti paikallaan. Toki nivelkapselin yläosassa on edelleen turvotusta ja paranemisprosessi on hidas, mutta täysin kolmijalkaista koiraa minulla ei kuitenkaan ole. Käämi on viimeiset kolme viikkoa käyttänyt jalkaansa todella hyvin sekä tekee asioita, joita teki jo ennen leikkausta. Muutamina kertoina jalka on ollut jopa niin hyvä, että asiasta tietämätön olisi tuskin huomannut Käämin liikkeessä mitään kummallista. Tätä kohti!

Minulle kohtuullisen iso pala oli yhteisen harrastuksen menetys. Olemme tulleet vuoden aikana Käämin kanssa ihan hirmuisen harppauksen eteenpäin agilityssä ja löytäneet sen flow'n, jonka olen halunnut meidän tekemiseen. Onnistumisiin voidaan aina palata, mutta tämän harrastuksen jatkuminen tuntuu tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Itseäni harmittaa, ettei ehditty koskaan saada kuvaa agilityradalta tai kisata yhdessä virallisissa kisoissa. Facebookin muistoissa iloitsemiset vuoden ensimmäisistä treeneistä kirpaisivat aika tavalla, samoin kuin kuvat jäälenkeiltä sekä leikeistä koirakavereiden kanssa.

Minulla oli tavoitteena saada koira, joka voisi rallattaa edelleen metsälenkeillä vapaana. Kaikki muu on ekstraa ja tällä hetkellä on vaikea sanoa, kuinka yhteisten harrastusten käy. Agility on toiminut suurena voimavarana, mutta loppuen lopuksi jos agility ja kelpieni pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen, sijoitan Käämin paikalle yksi. Oman kunniahimon valiotitteleihin ja kisatuloksiin voin unohtaa, jos saan koirani kanssa enemmän aikaa. Aikanaan toisen koiran kanssa voin sitten yrittää uudestaan, jos Käämin kanssa agility jäi tähän.

Onneksi kuitenkaan ihan täysin kaikkia harrastuksia ei tarvinnut hylätä, sillä todennäköisesti Käämin jalasta tulee jälkiharrastukseen sopiva peli. Kisaaminen pk-lajeissa on todella suuren kysymysmerkin takana, mutta ainakin saadaan kokea yhdessätekemisen flow'ta sekä onnistumisia jatkossakin. Loppuaika voidaankin sitten retkeillä, valokuvailla ja duunailla aivopähkinöitä.

Jaksaminen mietitytti ennen leikkausta, mutta loppupeleissä prosessi on tähän mennessä ollut kohtuullisen helppo. Aika on tuntunut menevän kohtuullisen nopeasti, vaikka leikkauksesta onkin kulunut vasta kaksi kuukautta. Toipilaskuukausia on vielä rutkasti edessä, mutta toisaalta haluaisin ajatella, että pahimmasta ollaan päästy jo yli. Käämin sopeutuminen toipilaselämään oli loppuen lopuksi todella helppoa ja tällä hetkellä leikkauspäätös tuntuu oikealta. Jaksamista on toki tukenut se, että hissitalo mahdollistaa oman selän kestämisen ja noseworkpuuhailut pitävät kelpien kohtuullisen tyytyväisenä, jolloin epätoivottuja käyttäytymismalleja ei ole putkahdellut äkkisairaslomalle jouduttua. Onhan tässä stressiä, epävarmuuksia ja pelkoja, mutta onneksi myös positiivisia asioita matkan varrella.

Isoja sairaslomia ja pitkiä kuntoutumisia ei kyllä toivoisi kenellekään. Tätä ajanjaksoa osaa katsoa luultavasti vasta vuoden tai parin päästä kunnolla, nyt se on kietoutunut arkeen niin täydellisesti.